Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 119360

Atte Ahokkaasta tuli ilmastoaktiivi viime syksynä: "Nyt valitettavasti ei ole enää vaihtoehtoja"

$
0
0

Jokioislainen 16-vuotias Atte Ahokas sanoo olleensa pienestä asti ympäristötietoinen.

– Viime syksynä tapahtui iso muutos.

Ahokas myöntää, että syksyyn asti moni ilmastouutinen ahdisti: hän työnsi ne pois mielestään.

– Inhottava asia, en halua lukea enempää.

Ruotsalaisen ilmastoaktiivin Greta Thunbergin lakkoilu ilmaston puolesta ja IPCC:n raportti kuitenkin herättivät nuoren miehen. Nyt ei voi enää työntää asioita pois mielestä, Ahokas muistelee.

Thunbergin inspiroimana Ahokas on osoittanut mieltään perjantaisin ilmastonmuutosta vastaan muun muassa kotikunnassaaan Jokioisilla, mutta myös muissa Lounais-Hämeen kunnissa.

Kasvokkain palaute on ollut positiivista

Atte Ahokas on konkreettisten mielenilmausten lisäksi aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Twitterissä syntyy vilkasta mielipiteiden vaihtoa. Ilmastoaktiivi on ehtinyt vierailla myös Ylen A-studiossa.

Kasvokkain Ahokas on saanut positiivista palautetta, mutta netissä palaute ei ole aina "kaunista", hän muotoilee.

Palaute ei kuitenkaan pelota nuorta.

– Enemmän ilmastotuho pelottaa. Se on isompi juttu. Netissä kun katsoo ihmisiä, jotka tulevat sinne [sosiaaliseen mediaan], niin usein ne eivät ymmärrä ilmastonmuutoksesta yhtään mitään. Ne on ihan pihalla, joten niitä on tosi vaikea ottaa vakavasti.

Ahokkaalla on viesti. Meidän on hyväksyttävä se, että ilmaston eteen ei ole tehty riittävästi.

– Nyt meidän on pakko muuttaa elintapojamme ja yhteiskuntaa. Nyt valitettavasti ei ole enää vaihtoehtoja.

Yksi ilmastolakon järjestäjistä

Atte Ahokas on ollut järjestämässä perjantaista ilmastolakkoa ja aikoo itse suunnata Helsinkiin. Hän odottaa, että marssista ja koko lakosta on tulossa mahtava tapahtuma.

Perjantaina ilmastolakko järjestetään ainakin 27 kunnassa. Isoimmat tapahtumat Helsingin lisäksi lienevät Tampereella ja Turussa. Myös esimerkiksi Hämeenlinnassa ja Riihimäellä nuoret lakkoilevat ilmaston puolesta.

Etukäteen on arvioitu, että ilmastolakot keräävät satoja, ellei jopa tuhansia lakkoilijoita. Myös Yle seuraa ilmastolakkopäivän tapahtumia.

Mutta miten Atte Ahokkaasta on kasvanut tiedostava ja fiksu?

– No, olen aina ollut ympäristötietoinen. Tykkään lukea asioita ja tutkia. Se on minulle sellainen juttu vaan, että tykkään siitä!

Lue lisää:

Ilmastolakko ainakin 27 kunnassa tänään – Lapset saivat opettajan kulkemaan bussilla kouluun: "Jos tulostan paperia, tulee heti sanomista"

Koululaiset lähtivät kamppailemaan ilmaston puolesta – Yle seuraa ilmastomarsseja kello 11 alkaen

Joona-Hermanni Mäkisen kolumni: Aikuisten on lopetettava spekulointi ilmastoaktivisti Greta Thunbergista ja kannettava aikuisten vastuu

15-vuotias Atte Ahokas haluaa torjua ilmastonmuutosta – järjesti mielenosoituksen Jokioisilla


Viewing all articles
Browse latest Browse all 119360


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>