Tämä kohtaus on järkyttänyt miljoonia lapsia ympäri maailman jo vuosikymmenten ajan:
Bambi ja tämän äiti iloitsevat lähestyvästä keväästä. Yhtäkkiä äiti tajuaa, että he ovat vaarassa. Alkaa paniikinomainen ryntäys metsästäjän luoteja pakoon. Bambi pääsee suojaan ja ehtii jo riemuita heidän pelastuneen – kunnes tajuaa, ettei äiti selvinnyt.
Äidin kuolema vuoden 1942 Bambissa on yksi tunnetuimpia Disneyn kohtauksia. Se ei kuitenkaan siinä mielessä ole kovin ainutlaatuinen, että Disney-elokuvista on ollut vaikeaa löytää elossa olevia äitejä.
Lumikilla on ilkeä äitipuoli, samoin Tuhkimolla. Pienen merenneidon, Pocahontasin tai Kaunottaren ja hirviön Bellen äitiä ei tavata, ei myöskään Aladdinin tai Jasminen.
Sääntöön löytyy poikkeuksia, eikä isillekään käy Disney-elokuvissa aina hyvin. Silti tarinoiden äidittömyys on niin silmiinpistävää, että siitä on kirjoitettu useita artikkeleita, ja aiheesta on vitsailtu jopa Disneyn omassa elokuvassa Räyhä-Ralf valloittaa Internetin (2018).
Disneyn omistaman animaatiostudio Pixarin uusi elokuva Punainen rikkoo tämän kaavan. Se kertoo 13-vuotiaasta Torontossa asuvasta kanadankiinalaisesta Meilin Leestä, jolla on hyvin läheinen suhde äitiinsä. Murrosiän käynnistyminen johtaa kuitenkin mullistuksiin myös äiti–tytär-suhteessa.
Punaisen ohjaaja Domee Shi sanoo Ylen haastattelussa, että tarina ammensi paljon hänen omasta elämästään ja suhteestaan äitiinsä. Hän uskoo alan rakenteiden näkyvän siinä, että äidin ja lapsen suhde on ollut yllättävän harvoin läsnä suuren budjetin animaatioelokuvissa.
– Monet tytöt ovat läheisiä äitinsä kanssa. Se on monimutkainen ja rikas suhde, jota ei kuitenkaan käsitellä mediassa kovin paljon.
Shi huomauttaa, että elokuvien tekijöinäkään ei ole ollut kovin paljon naisia. Shi on ensimmäinen nainen, joka on ohjannut yksin pitkän Pixar-animaation. Hän voitti Oscarin vuonna 2018 ohjaamastaan ja Pixarin tuottamasta Bao-lyhytelokuvasta.
Miksi äitejä ei näytetä ja nähdä?
Äidin ja lapsen suhde ei kuulosta kovin uudelta tai hämmästyttävältä aiheelta, onhan äiti hyvin usein tärkeimpiä ihmisiä lapsen elämässä.
– Sen ei luulisi olevan hämmästyttävää, mutta se on, sanoo Aino Isojärvi. Hän tekee väitöskirjaa Disney-elokuvista Oulun yliopistossa, jossa hän myös opettaa elokuvatutkimusta.
Isojärvi kertoo, että etenkin takavuosikymmeninä äideille oli ylipäänsä Hollywood-elokuvissa vain harvoin tilaa. Tietysti äitejä on nähty elokuvissa, mutta heidän tarinansa, näkökulmansa ja motivaationsa eivät päässeet usein huomion keskipisteeksi.
Esimerkiksi 1950-luvulla, jolloin elokuva-ala Yhdysvalloissa kasvoi ja kehittyi, naisen ja etenkin äidin rooli yhteiskunnassa oli muutenkin kapea: kodin hengetär, puhtoinen ja lapsista huolehtiva.
– Dramaattisesti tämän ei katsottu olevan kovin kiinnostavaa.
Yhteiskunnallisena äiti-ihanteena oli siis epäseksuaalinen vastuunkantaja, joka ei koskaan hurvittele. Jos tästä poikkesi, oli huono äiti ja huono nainen.
– Nämä ovat oikeastaan olleet ne kaksi ääripäätä, eikä harmaansävyjä hirveästi ole vieläkään varsinkaan lastenelokuvassa. Eli että näytettäisiin arkea, johon kuuluu kuitenkin todennäköisesti välillä jonkinlaisia konflikteja ilman, että se olisi silti aina yhtä tragediaa.
Isiin kiinnitettiin ensin huomiota
Punainen-elokuvassa äidin ja tyttären suhde on läheinen, mutta ei vailla kipinöitä. 13-vuotias tytär Meilin alkaa kiinnostua poikabändeistä ja bestikset ovat kaikki kaikessa, kun taas äiti painottaa perheen traditioita. Molemmat joutuvat tekemään töitä ymmärtääkseen toinen toisiaan, ja tässä prosessissa tunteet räiskyvät.
Elokuva tuntuu vastaavan niihin puutteisiin, joita äidin ja lapsen suhteen kuvauksessa on isoissa animaatioelokuvissa ollut. Silti tuntuu yllättävältä, että tämä on uutta ja huomionarvoista vuonna 2022. Onhan elokuva-alalla ainakin keskusteltu jo vuosia tasa-arvosta ja pohdittu kriittisesti, kenen tarinoita kerrotaan ja kuka jää varjoon.
Meilinin äiti Ming ei ole hahmona ehkä poikkeuksellisen monisyinen tai mullistava, mutta “ihan tavallisiakin” äitejä on nähty piirretyissä melko harvoin.
Aino Isojärvi kommentoi jutussa elokuvia ja elokuvien historiaa yleisellä tasolla, sillä haastattelu tehtiin ennen Punaisen ensi-iltaa eikä hän ollut vielä päässyt näkemään elokuvaa. Hän muistuttaa, että Disney-elokuvissakin on havahduttu kapeisiin sukupuolirooleihin jo ajat sitten, mutta äitien kuvauksen monipuolistaminen ei ollut ensimmäisenä asialistalla.
1980-luvulla elokuvissa nähtiin paljon äärimaskuliinisia voimakkaita kehonrakentajamiehiä. Sen vanavedessä valkokankaille syntyi Isojärven mukaan eräänlainen miehisyyden kriisi: entä jos ei olekaan fyysisesti vahva mies, entä jos onkin oikeasti tunteva mies, joka haluaa huolehtia läheisistään?
– Tämähän on ollut tosi tasa-arvoinen huomio. Se poiki laajan skaalan elokuvia, joissa esiteltiin isyyttä ja näytettiin sitä, miten pohdiskeleva, ajatteleva ja huomioiva se isä siellä perheessä voi olla.
Äitihahmojen kannalta tämä kuitenkin tarkoitti sitä, että heidän tilansa tarinoissa kutistui entisestään, koska nyt äitiä ei tarvittu enää edes huolehtijaksi tarinaan. Näin ajatellen on loogista, että Nemoa etsimässä -elokuvan (2003) alussa Nemon äiti kuolee ja seikkailuun Nemoa pelastamaan lähtee tämän isä Marlin.
Seikkailevissa isähahmoissa ei ole mitään pahaa, mutta yhä jää auki, miksi äidit eivät ole päässeet seikkailuun mukaan yhtä usein tai lähes lainkaan. Kysymykseen saatetaan vastata toteamalla, että elokuvat ovat fiktiota, satuja – monet Disney-elokuvathan pohjautuvat vanhoihin satuihin – eikä niiden tarvitsekaan edustaa todellisuutta.
– Ei tietenkään, nehän ovat taiteellisia tuotoksia. Mutta missä sitten naisilla tai äideillä voi olla tilaa, jos ei edes fiktiivisissä konteksteissa? Isojärvi kysyy.
Elokuva murrosiästä ja kuukautishäpeästä
Punainen-elokuvassa kiinnostavaa on paitsi äidin ja tyttären suhde myös se, että elokuva käsittelee murrosikää ja sen tuomia kehollisia muutoksia. Elokuvan kantava idea on siinä, että aina kun päähenkilö Meilin kokee tunnekuohuja, hän muuttuu kultapandaksi. Tämä on Meilinin suvun naisten historiallinen ominaisuus, jonka kanssa hänen täytyy oppia elämään.
Elokuvan asetelman voi nähdä vertauskuvana esimerkiksi kuukautisten alkamiselle. Ja vaikka ei näkisikään, elokuvassa käsitellään myös vielä kirjaimellisemmin kuukautisia, kuukautissuojia ja niihin liitettyjä häpeän tunteita.
Vaikka Punainen on täynnä räiskyvää fantasiaa ja komediaa, murrosikää ei ole näin suoraviivaisesti juuri käsitelty isoissa koko perheen animaatioissa. Ohjaaja Domee Shi kertoo, että teini-ikään astuminen näyttäytyy hänelle elokuvantekijänä ajanjaksona, joka on tunteita täynnä.
– Se tuntui oudoimmalta, epämukavimmalta ja siten kiinnostavimmalta ajalta kertoa tarina tytön elämästä. Sellaisia elokuvia ei näe kovin paljon, joissa tytöt kohtaavat murrosiän ja kuukautiset.
Disney-viihdeimperiumin elokuvissa on nähty viime vuosina muutenkin yhä monipuolisempia aiheita. Prinsessan ja prinssin rakastuminen johtavana aiheena on saanut väistyä. Esimerkiksi Inside Outissa (2015) käsiteltiin lapsen psykologiaa, Cocossa (2017) kuolemaa ja Encantossa (2021) pakolaisuutta.
Aino Isojärvi pitää käänteentekevänä etenkin vuoden 2013 hittielokuva Frozenia, jossa ollaan kyllä kuninkaallisessa hovissa mutta jossa tärkeintä ei olekaan prinssin löytäminen vaan prinsessasiskojen keskinäinen side.
– Sen jälkeen on alkanut tulla niin paljon [uudenlaisia] elokuvia, että voidaan puhua jo jonkinlaisesta ilmiöstä, jonka jollain tapaa se Frozen sysäsi liikkeelle.
Frozenin kehollisuus oli erilaista kuin ennen: prinsessan ei tarvinnutkaan pitää sievästi käsiä ristittynä tai sipsutella pikkuaskeleilla eteenpäin, vaan kehon kautta tutkitaan omia voimavaroja. Anna on vähän kömpelö mutta aktiivinen koheltaja, joka pärjää vaarallisissa seikkailuissa, Elsa taas pystyy tekemään taikoja maagisilla käsillään mutta ei aivan hallitse taikavoimiaan.
Isojärven mukaan tämä on nyt selkeä trendi Disney-animaatioissa:
– Disneyn ja Pixarin elokuvissa on korostunut nuoruuden inhimillinen kokemusmaailma ja nuoruuden ihana keskeneräisyys. Nuoruudesta on vapaus nauttia, on ihan ok tehdä välillä mokia. Kaiken ei tarvitse mennä heti putkeen.
Tämä on selkeä muutos vanhoihin prinsessaelokuviin.
– Mehän emme kauheen paljon oppineet niiden prinssien persoonista. Emmekä me prinsessoistakaan saaneet kauhean paljon muuta irti kuin että heillä on tällainen haave romanttisesta rakkaudesta.
Punainen Disney+-suoratoistopalvelussa.
Lue myös: