REYKJAVÍK. Perjantai 13. tammikuuta oli Etelä-Islannissa hyytävä. Atlantilta puhaltava tuuli sai ulkonaliikkujat kiirehtimään askeliaan.

Tuona iltana 20-vuotias Birna Brjánsdóttir oli kokoontunut ystäviensä kanssa juhlimaan viikonlopun alkua tunnelmalliseen Húrra-baariin. Pienessä kivitalossa sijaitseva Húrra on yksi Reykjavíkin yöelämän suosituimmista paikoista. Baarissa tanssitaan viikonloppuisin pitkälle aamuyöhön.

Birna astui ulos baarista hieman ennen viittä, kävi kebab-kioskilla ja hävisi sen jälkeen pimeään yöhön. Seuraavana aamuna Reykjavíkin asukkaat heräsivät keskelle lumisateen valkaisemaa maisemaa.

Mutta Birnaa ei kuulunut työpaikalleen Hagkaup-markettiin, eikä hän vastannut puhelimeen.

Nainen ilmoitettiin kadonneeksi. Alkoi Islannin historian suurin etsintäoperaatio: yli 700 pelastustiimin jäsentä etsi Birnaa yötä päivää. Etsijät kävelivät Reykjavíkin ja naapurikaupunkien katuja, vaelsivat lähialueen laavapelloilla ja teollisuusalueilla. Pääkaupunkiseudulla asuvia kehotettiin kurkistamaan kotiensa takapihoille ja ulkovarastoihin.

Tukiasematietojen mukaan Birnan kännykkä oli viimeisen kerran päällä Hafnarfjörðurin kaupungin alueella kuuden aikaan katoamisaamuna.

Nuoren naisen raaka murha piti olla asia, josta luettiin vain islantilaisista dekkareista, ei uutislehdistä.

Muutamaa päivää myöhemmin Hafnarfjörðurin satamasta löytyivät mustat Dr. Martensin maihinnousukengät. Ne osoittautuivat Birnan kengiksi.

Viikon kuluttua pelastushelikopteri havaitsi nuoren naisen ruumiin Lounais-Islannin rannikolla Reykjanesin niemimaan lähettyviltä. Birna oli löytynyt.

Epäiltyjen jäljille päästiin vuokra-autotietojen ja valvontakameratallenteiden avulla. Islannin poliisi laskeutui helikopterilla jo Grönlantiin matkalla olleelle kalastaja-alukselle, ja kalastaja Thomas Møller Olsen, 25, pidätettiin epäiltynä Birnan murhasta ja huumeiden salakuljetuksesta. Kalastusaluksesta löytyi kiinniottohetkellä 20 kiloa hasista.

Kotimaassaan Grönlannissa Olsen oli ollut vuonna 2011 syytteessä raiskauksesta, mutta todisteet eivät olleet tuolloin riittäneet oikeustuomioon.

Syyskuun lopussa Olsen tuomittiin 19 vuoden vankeuteen Birna Brjánsdóttirin murhasta. Olsenin saama tuomio on kolmanneksi pisin, mitä Islannissa on koskaan annettu henkirikoksesta.

Birnan murha oli Islannissa hyvin poikkeuksellinen rikos. Pieni saarivaltio erottuu väkivaltarikoksissa huomattavan paljon muista maista.

Suomessa tehdään murhia 100 000 asukasta kohden noin kaksi. Islannissa vastaava luku on hieman yli 0,5. Välillä on siis vuosia, jolloin maassa ei kuole ketään murhien seurauksena.

Henkirikos kosketti myös heitä, jotka eivät Birnaa tunteneet.

Naisten turvallisuus ja naisiin kohdistuva väkivalta nousivat puheenaiheiksi. Eikö pienen Reykjavíkin kaduilla olekaan turvallista kävellä öiseen aikaan? Miksi valvontakameroita ei ollut enempää? Miten tällaista ylipäätään voi tapahtua?

Nuoren naisen raaka murha piti olla asia, josta luettiin vain islantilaisista dekkareista, ei uutislehdistä.

Alkoi liikehdintä, joka muistuttaa paljon tämänhetkistä #metoo-kampanjaa. Islantilaisten naisten sosiaalisen median kanavat täyttyivät Ég er Birna, (Minä olen Birna) -lauseista ja #fyrirbirnu (Birnalle)-hashtageista.

Kuka tahansa meistä olisi voinut olla Birna, kavereidensa kanssa Reykjavíkin yöhön juhlimaan lähtenyt nainen.

Kului muutama kuukausi. Tuli kevät ja kesä, koulut loppuivat. Tammikuussa Islantia järkyttänyt Birnan murha oli vielä kaikkien mielessä. Naisiin kohdistuva väkivalta nousi uudelleen otsikoihin, kun piilossa lymyillyt väkivallan aalto ryöpsähti esiin.

Kesäkuun 15. päivä uutisissa kerrottiin, että yksi Islannin tunnetuimmista tuomion saaneista lasten hyväksikäyttäjistä Robert Downey – aikaisemmalta nimeltään Róbert Árni Hreiðarsson – oli saanut takaisin oikeutensa työskennellä asianajajana, sillä Islannin presidentti oli palauttanut hänen maineensa. Downey oli tuomittu vuonna 2008 kolmen vuoden vankeusrangaistukseen neljän nuoren tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Päätös perustui Islannin lakiin, jonka mukaan rikoksesta pitkänkin vankilatuomion saanut voi saada maineen palautuksen, jos tuomion suorittamisesta on kulunut 2–5 vuotta. Tämä edellyttää, että muutama taustoiltaan nuhteeton Islannin kansalainen todistaa rikoksentekijän olevan jälleen kunnon kansalainen. Maineen palautusta täytyy anoa oikeusministeriöltä ja sen hyväksyy Islannin presidentti.

Kun lehdistö kirjoitti yleisön vihaaman Downeyn paluusta asianajajaksi, nuori islantilaisnainen Nína Rún Bergsdóttir kirjoitti Facebook-sivuilleen avoimen päivityksen:

"Minä olen yksi niistä neljästä tytöstä, joita Róbert Árni Hreiðarsson käytti seksuaalisesti hyväksi. Itkin, kun äitini näytti minulle tänään tämän uutisen. Islantilainen oikeusjärjestelmä on pettänyt minut. Islannin presidentti on pettänyt minut. Minun on pitänyt elää tämän asian kanssa 12 vuotta, ja vasta nyt hiljattain olen oppinut olemaan syyttämättä itseäni siitä, mitä hän teki minulle.

En vieläkään voi haistaa tiettyjä tuoksua, katsoa tiettyjä kuvia tai käydä tietyissä paikoissa ilman, että muistan sen mitä tapahtui. Pelkään edelleen käyttää internetiä. (- - - )

Minä haluan, että ihmiset tietävät, mitä Róbert teki. Minä haluan, että ihmiset tietävät hänen nimensä. Minä haluan, että ihmiset näyttävät, että tämä ei ole oikein. Minua ei enää pelota!"

Stundin-lehdessä työskentelevä toimittaja Áslaug Jóhannsdóttir selaili Facebookia, kun Nína Rúnin kirjoittama statuspäivitys nousi hänen uutisvirtaansa. Áslaug otti naiseen yhteyttä ja pyysi häneltä haastattelua lehden seuraavaan numeroon.

– Meidän tarkoituksemme oli antaa ääni uhreille ja tehdä näkyväksi se, mitä seksuaalirikoksen uhriksi joutuminen tekee ihmiselle ja hänen läheisilleen, Áslaug kertoo. Hän istuu Reykjavíkin keskustassa sijaitsevan Stundinin toimituksen ahtaassa palaverihuoneessa ja kertaa viime kesän tapahtumia.

– Nína Rúnin jälkeen muitakin uhreja tuli julkisuuteen. Uusia tapauksia nousi esiin ja tein lisää haastatteluja.

Kesän aikana useat seksuaalisen ja muun väkivallan uhreiksi joutuneet islantilaisnaiset alkoivat käyttää sosiaalisessa mediassa tunnistetta #höfumhátt eli "pidetään ääntä". Heistä monet kertoivat kokemistaan rikoksista julkisesti, ensimmäistä kertaa elämässään. He antoivat haastatteluja lehdille, päivittivät aktiivisesti sosiaalisen median kanaviaan ja suostuivat vieraiksi ajankohtaisohjelmiin.

Toimittajat penkoivat läpi kaikki ne tapaukset, joissa tuomittu seksuaalirikollinen oli saanut maineensa palautettua. Tapauksia oli vuodesta 1995 tähän kesään asti kymmenen. Niistä neljässä uhrina oli ollut lapsi tai lapsia.

– Löysimme lopulta miehen nimeltä Hjalti Sigurjón Hauksson. Hän oli saanut maineen palautuksen samana päivänä kuin Robert, Áslaug kertoo.

Hjalti oli tuomittu vuonna 2004 viiden ja puolen vuoden mittaiseen vankeusrangaistukseen tytärpuolensa toistuvista raiskauksista. Tuomion mukaan Hjalti oli raiskannut tytärpuoltaan päivittäin 12 vuoden ajan siitä asti, kun lapsi oli 5-vuotias.

Islantilaiset olivat järkyttyneitä. Monet halusivat tietää, ketkä olivat kirjoittaneet näin hirviömäisiä rikoksia tehneille ihmisille suosittelukirjeitä.

– Uhrit kantavat mukanaan taakkaa koko elämänsä, mutta tekijöiden maine puhdistetaan. Se on väärin. Seksuaalirikoksista on vaiettu liian pitkään. Siksi tätä asiaa piti penkoa, Áslaug sanoo.

Seksuaalirikosten ympärillä on leijunut hyvin vahva vaikenemisen kulttuuri. Yhteisöissä on kyllä tiedetty, mutta niistä ei ole puhuttu.

Oikeusministeriö ei halunnut julkistaa maineen palauttamiseen liittyviä dokumentteja, koska niiden katsottiin sisältävän salassa pidettävää tietoa. Myös pääministeri Bjarni Benediktsson suhtautui maineen palautuksiin liittyviin kysymyksiin nihkeästi.

Áslaug arveli tietävänsä, miksi.

Hän oli kuullut luotettavalta lähteeltä, että yksi Hjaltin suosittelukirjeiden kirjoittaja olisi ollut pääministerin isä, Benedikt Sveinsson. Hän on yksi Islannin vaikutusvaltaisimpia ja varakkaimpia liikemiehiä.

– Emme voineet julkaista tietoa ennen kuin meillä oli asiasta ehdoton varmuus, Áslaug sanoo.

Useita viikkoja kestäneen jankkaamisen jälkeen tieto tuli lopulta julki. Kun pääministeri Bjarni Benediktsson kertoi asiasta hallituspuolueiden johtajille, Björt Framtíð eli Valoisa tulevaisuus -puolue irtisanoi hallitusyhteistyön luottamuspuutteeseen vedoten.

– En olisi kesällä uskonut, että näiden haastattelujen julkaiseminen aloittaisi tapahtumaketjun, joka lopulta kaataisi hallituksen, Áslaug sanoo.

Niinpä tänään lauantaina Islannissa järjestetään jälleen parlamenttivaalit seksuaalirikoksista nousseen kohun seurauksena. Vain runsas vuosi aikaisemmin hallitus oli kaatunut Panaman paperien kohuun.

Islannin poliisin rikostilastojen mukaan seksuaalirikokset ovat kaksinkertaistuneet viimeisen 15 vuoden aikana.

Stígamót-järjestön puhenainen Guðrún Jónsdóttir ei usko rikosten määrän nousseen. Niistä vain nykyään ilmoitetaan herkemmin poliisille.

Stígamót on järjestö, joka tarjoaa seksuaalista väkivaltaa kokeneille naisille ja miehille tukea ja juridista neuvontaa.

– Seksuaalirikosten ympärillä on leijunut hyvin vahva vaikenemisen kulttuuri. Yhteisöissä on kyllä tiedetty, mutta niistä ei ole puhuttu.

Islanti on pieni maa, jossa asiat järjestyvät hyvin pitkälle sen avulla, kuka kenenkin tuntee. Epämiellyttävät asiat on ollut tapana lakaista piiloon. Raiskauksen uhrit useimmiten vaikenevat.

Viime vuonna Stígamót auttoi noin 400 seksuaalirikosten uhriksi joutunutta. Näistä vain kymmenisen prosenttia ilmoitti rikoksesta poliisille. Monet kokevat, että oikeusjutun nostamisesta ei ole mitään hyötyä.

– Ja ikävän oikeassahan he ovat, Guðrún puuskahtaa.

Viime vuonna Stígamótin kautta poliisille ilmoitetuista tapauksista oikeus antoi tuomion vain alle kymmenessä tapauksessa. Keskiarvotuomio seksuaalirikoksista Islannissa on hieman alle kaksi vuotta vankeutta. Korkein koskaan annettu tuomio on 10 vuotta vankeutta.

– Ja sitten niistä tuomituista osa on viime vuosina voinut saada palautettua maineensa. Oikeuden toteutumista on aika mahdotonta turvata.

Yli 70 vuotta vanha laki maineen palauttamisesta on erikoinen lisä Islannin lainsäädännössä. Se on ollut peruja Tanskan vallan ajalta, eikä vastaavaa ole enää käytössä esimerkiksi muissa Pohjoismaissa. Pedofiiliskandaalin jälkimainingeissa Islannissa kiirehditään nyt lakimuutosta: mahdollisuutta maineen palauttamiseen vakavien rikosten yhteydessä ollaan parhaillaan poistamassa lainsäädännöstä.

Guðrún kertoo kuvaavasta kolmen sisaruksen tapauksesta. Naisten miespuolinen sukulainen oli käyttänyt heitä vuosia seksuaalisesti hyväksi. Tekijä oli hyvin arvostettu ja tunnettu mies yhteisössään. Yksi sisaruksista rohkeni nostaa syytteet ja mies jopa tunnusti tekemänsä rikokset.

– Ajattelimme, että viimeinkin! Vihdoin tekijä saadaan vastuuseen teoistaan.

Mutta ei se käynyt niin helposti. Tuomioistuin määräsi miehen mielentilatutkimuksiin.

– Tuomioistuimessa oltiin sitä mieltä, että miehen rikokset olivat niin hirveitä, että niitä ei voi tunnustaa kuin täysin mieleltään sairas ihminen.

Oikeudenkäynti venyi, mutta mies lopulta sai vuosien mittaisen vankeustuomion. Tarkkaa tuomion pituutta ei tiedetä, koska uhreja halutaan suojella julkisuudelta.

Islannissa seksuaalirikoksista annetut tuomiot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana tiukentuneet ja ovat samaa tasoa kuin muissa Pohjoismaissa.

Tänä vuonna seksuaalirikoksista on Islannissa puhuttu enemmän kuin koskaan aikaisemmin, kun uhrit ovat kertoneet kokemistaan vääryyksistä. Siinä rytäkässä kaatui hallituskin. Yleisö asettui uhrien puolelle: uhreja ei syyllistetty edes nimimerkkien takaa keskustelupalstoilla.

Ehkäpä tilanne on siis nyt viimein muuttumassa?

– En tiedä, häviääkö vaikenemisen ilmapiiri kokonaan. En ikävä kyllä ole kovin positiivinen sen suhteen. Töitä sen eteen pitää kuitenkin tehdä jatkossakin, sanoo Guðrún ja katsoo työhuoneensa ikkunasta ulos merelle.

Sille samalle, josta Birnan ruumis kymmenen kuukautta sitten löytyi.

Maisema on kaunis. Reykjavíkin nimikkovuorelle Esjalle on satanut ensilumi. Se kimmeltelee auringossa kuin tähtipöly. Islanti on edelleen upeiden maisemien saari ja maailman mittakaavassa turvallinen maa.

Birnan murhan ja pedofiiliskandaalien myötä yksi asia kuitenkin muuttui: uhrit alkoivat puhua ja paha tuotiin pimeästä päivänvaloon.

Satu Rämö on vapaa toimittaja Reykjavíkissa.

Lue lisää:

Skandaalit varjostavat Islannin parlamenttivaaleja – Vasemmisto-vihreät pyrkivät hallitusvaltaan

Islantiin uudet vaalit pedofiiliskandaalin myötä – "Konservatiivihallitukset räjähtävät kuin kiinanpommit"

Islanti uhkaa upota turisteihin – Kaksion vuokra Reykjavíkissa ampaisi yli 2 000 euroon

Suomalaisille sotasankarit ovat niin pyhä asia, että taiteellisia vapauksia ei hyvällä katsota. Suunnittelija valkoinen kuolema alias Simo Häyhä-rahakkeen takana on rahatieteen ja jalokiviopin asiantuntija Timo Sipola.

Vaimonsa ja pienen poikansa kanssa Kemissä asuva Sipola työskentelee öisin uusien ideoiden kimpussa ja päivisin hän tekee markkinointia ja saattaa singahtaa vaikka pitämään luentoa.

– Numismaatikoille on ollut tosi kiva käydä esittelemässä näitä rahakkeita tai kolikoita, niin kuin minä niitä kutsun. Kyllähän sitä näkyvyyttä pitää saada, Sipola toteaa.

Siinähän se minun kohukolikkoni on. Timo Sipola

Näkyvyyttä Sipolan suunnittelemille rahakkeille tulikin jo näytekappalevaiheessa pienimuotoisen kohun saattelemana enemmän kuin hän olisi osannut tilata.

– Siinähän se minun kohukolikkoni on, Sipola naurahtaa esitellessään samettisessa rasiassa lepäävää näytekappaletta.

Vaikka Sipola puhuukin kolikoista, niin maksuvälineeksi rahakkeesta ei ole. Valmisteilla olevasta Suomi 100 vuotta-sarjasta yhteen rahakkeeseen Sipola sommitteli tarkka-ampuja Simo Häyhää. Kun siitä tuli ensimmäinen näytekappale, alkoi spekulointi, onko kuvassa Häyhä ollenkaan.

Kuvassa sotilas tähtää lumipuvussaan ja maskissaan sellaisella aseella, joka sotaharrastajille kertoo henkilön olevan paremminkin ruotsalainen vapaaehtoinen kuin kuuluisa suomalainen sotasankari.

– Olen ottanut tässä taiteellisia vapauksia. Tässähän on teksti "valkoinen kuolema alias Simo Häyhä" ja kun siinä on tuo alias, niin voisi ajatella että se tarkoittaa "mukamas Simo Häyhä". Kyllä sen kuvan pitäisi ajatukset viedä kuitenkin Simo Häyhään.

Sipola korostaa, ettei kukaan varmuudella voi sanoa, kuka alkuperäisessä mustavalkoisessa kuvassa loppujen lopuksi on. Hänen oma arvionsa on, että valkoisessa maskissa esiintyvä henkilö on Häyhä itse, mutta hänelle on kuvan ottamista varten tällätty ruotsalainen ase käteen.

Muutoksia kuvaan ja tekstiin

Kustannusosakeyhtiö Revontulessakin oltiin tyytymättömiä nimenomaan Häyhää esittävään kolikkoon vielä luomisvaiheessa, mutta muusta syystä.

– Sieltä sanottiin heti, että kuva on liian pieni, joten aloin suunnitella uutta Simoa. Siihen kuva on otettu suoraan Valkoinen Kuolema-kirjan kannesta, jossa kiistatta esiintyy Simo Häyhä.

Alkuperäistä, etukäteisjulkisuuttakin saanutta Simo Häyhä-rahaketta on tehty tuhannen kappaleen lyöntierä.

Toinen asia, mikä muuttui kuvan lisäksi, on teksti "markan puolesta". Slogania ei oltu ymmärretty suunnittelijan toivomalla tavalla, joten uuteen kolikkoon tulee todennäköisesti muoto "Suomen puolesta".

Marraskuussa valmistuvassa viiden juhlarahakkeen sarjassa Simo Häyhä saa seurakseen itsenäisen Suomen historiasta marsalkka Mannerheimin, hävittäjälentäjä Eino Ilmari Juutilainen ja Mannerheim-ristin ritarit Ruben Laguksen ja Lauri Törnin. Sarja on yksityisen ihmisen täysin omalla rahoituksellaan käynnistämä hanke, joka on syntynyt 'Valkoinen Kuolema' -kirjan innoittamana ja Suomen juhlavuoden kunniaksi.

Suomirockin legenda saa myös muistomerkkinsä

Sipola on työstänyt viime aikoina myös eläviä suomalaislegendoja ja parhaillaan työn alla on rahake Remu Aaltosesta.

– Remu on ollut idolini jo pitkään. Jos Elvis on maailmalla king, niin Remu on Suomessa king of rock´n roll, Sipola sanoo.

– Remu on tehnyt suomalaisen rockin eteen enemmän töitä kuin kukaan muu, niin hän ehdottomasti ansaitsee tulla ikuistetuksi muistokolikkoon.

Vaikka Aaltosen kohdalla voikin puhua Suomirockin ikonista, haluaa numismaatikko pitää hänet silti erillään Suomen juhlavuoden rahakkeista.

– Suomalaisilla sotasankareilla ja Remulla on ihan eri asiakaskunnat. Tai voisi ne olla samatkin, mutta en ole halunnut häntä tähän sekoittaa, vaan nämä ovat kaksi ihan eri teosta.

Remu-rahakkeessa on toinen puoli jo valmiina ja siinä maestro poseeraa tietysti rumpukapuloiden kanssa.

Kolikon toinen puoli on vielä työn alla ja Sipola suunnittelee jotenkin yhdistävänsä siinä molemmat osaamisalueensa eli numismatiikan ja gemmologian. Kolikkoon tullaan siis upottamaan tavalla tai toisella teemaan sopivasti Aaltosen syntymäkuukauden jalokivi.

Gemmologin taitojaan hän on ujuttanut myös satavuotiaan Suomen keräilykolikoihin. Esimerkiksi Suomen vaakunaa koristaa kirkkaat ja sinisävyiset kivet.

Kun Sauli Niinistö ja Jenni Haukio menivät naimisiin tammikuussa 2009, he pitivät omat sukunimensä. Sauli Haukio olisikin ollut yllättävä valinta. Jenni Niinistö taas olisi ollut tavanomaisin päätös. Kymmenisen vuotta sitten lähes 80 prosenttia naisista otti avioituessa miehen nimen.

Pian presidenttiparin pitää päättää, kumman sukunimen vauva saa. Kymmenet tuhannet vanhemmat ovat olleet saman tilanteen edessä.

Tässä jutussa esitellään kolmetoista arjessa testattua menetelmää, olkaa hyvät!

1. Arvonta

Nimi ei ole vain nimi, kuten kävi ilmi aiemmassa kolumnissani, jossa käsittelin sukunimivalintoja avioituessa . Moni sanoo, että tasa-arvoisin ratkaisu syntyy arpomalla. Lapsen nimestä on päätetty esimerkiksi kolikkoa heittämällä tai vetämällä lappu hatusta (lapun voi valita itse vauva).

2. Harvinaisempi voittaa

Samojen vanhempien lapsilla pitää olla sama nimi. Yksi tapa tehdä päätös on se, että antaa esikoiselle sukunimistä harvinaisemman. Esimerkiksi tältä sivustolta voi tarkistaa sukunimen harvinaisuuden. Sukunimi-info sisältää tietoja 22 686 nimestä.

Jos esimerkiksi Niinistö ja Haukio valitsisivat harvinaisemman nimen, vauvasta tulisi Haukio. Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa on vain kuusitoista elossa olevaa Haukiota. Niinistöjä on listattu lokakuussa noin 350, ja se on sukunimi-infon määritelmän mukaan yleisyydeltään ”tavanomainen”.

3. Perheen muiden lasten nimi

Uusperheessä vauvalle saatetaan haluta sama nimi kuin vanhemmilla sisaruksilla – jos heillä on keskenään sama nimi.

”Vauvan isosisko eli miehen vanhempi lapsi toivoi, että pikkuveljellä olisi sama nimi kuin hänellä. Se oli minusta ihan hyvä peruste”, eräs nainen kuvaa valintaa.

”Heitettiin kolikkoa, paras kolmesta.”

4. Kaksoisnimi, kunhan laki muuttuu

Uuden sukunimilain mukaan lapselle voisi antaa kaksoisnimen. Jo nyt Suomessa on lapsia, joilla on molempien vanhempien nimet. Monet heistä ovat syntyneet espanjankielisissä maissa.

Eräs suomalaispari olisi halunnut lapselleen kaksoisnimen, mutta se ei tullut kyseeseen, kun he tiedustelivat asiaa viranomaisilta muutama vuosi sitten. He käyttävät lapsella kaksoisnimeä, vaikka virallisissa papereissa nimiä on vain yksi (se on arvottu). Kun laki muuttuu, kaksoisnimestä tulee lapsen virallinen nimi. ”Se tuntuu ainoalta oikeasti tasa-arvoiselta ratkaisulta”, lapsen äiti sanoo.

5. Armoton riitely

Mies kertoo, miten lapsen nimen valinnasta voi tulla ”huikea farssi”. Vaimo oli luvannut isälleen pitää oman nimensä ja halusi nimen myös lapselle. Niin halusi myös mies. Päädyttiin riitaan, mykkäkouluun – ja siihen, että isä otti kaksoisnimen. Hän kuvitteli, että voisi antaa sen myös lapselle. Kävi ilmi, ettei tämä käy. Mies perui nimimuutoksen. ”Mykkäkoulu jatkui.”

Lopulta pari arpoi nimen. ”Heitettiin kolikkoa, paras kolmesta.” Lapsi sai isän nimen. Pari suosittelee muille arvontaa jo ennen mahdollista kiistaa.

6. Tunnetumpi nimi - tai ei ainakaan sitä

Muusikko sanoo, ettei halunnut lapsilleen omaa, tunnettua nimeään. Miehen nimi on neutraali, ja lapset saavat kasvaa muutoin kuin ”X:n lapsina”. Toinen tunnettu taiteilija taas halusi lapselleen oman nimensä, koska ”puolison nimi ei sano mitään”.

7. Nimi sukupuolen mukaan

Simppeli metodi, eräänlainen arvonta: jos lapsi on tyttö, se saa äidin sukunimen, jos poika, isän nimen.

”Halusin lapselle kauniimman kuuloisen nimen. Syyt siis puhtaasti esteettisiä.”

8. Epätyypillisempi valinta

Naisen sukunimeä perustellaan myös sillä, että yleensä lapset saavat miehen nimen. ”Haluttiin tehdä toisin”, eräs äiti sanoo.

Toinen kertoo, että lapsuudessa serkkupojat olivat kehuneet voivansa jatkaa sukunimeä, toisin kuin tyttö. ”Koin ensimmäistä kertaa rakenteellista syrjintää sukupuoleni vuoksi. Päätin, että hitto soikoon, jos se tulee mahdolliseksi, mun lapseni saa mun sukunimen.”

9. Kieli

Sukunimen mukana lapsi voi kantaa nimessään esimerkiksi toista kotimaataan tai kieltä. ”Saksa on minulle niin rakas maa, toinen kotimaa, että haluan sen näin nimen avulla kulkevan suvussa.”

”Lapseni on suomenruotsalainen ja kaksikielinen. Vähemmistön jäsenenä ehkä tarvitsee identiteettiä tukevia elementtejä, kuten vaikka sukunimen, joka kiinnittyy enemmän kieliryhmään kuin se vaihtoehto (hyvin tavallinen -nen -loppuinen sukunimi).”

10. Käytännöllisyys

”Isän sukunimellä on parempi kansainvälinen käytettävyys”, ulkomailla oman uransa tehnyt nainen sanoo. Eräs mies kannattaa lyhykäisyysperiaatetta: lapselle mahdollisimman lyhyt etu- ja sukunimi.

Miehen suvussa pidettiin itsestäänselvänä, että lapsenlapsi saa miehen nimen.

11. Kauneus

”Valittiin se, kumpaan etunimi tuntui sointuvan paremmin”, yksi äiti perustelee.

Toinen kertoo vauvastaan, joka saa isänsä nimen: ”Halusin lapselle kauniimman kuuloisen nimen. Syyt siis puhtaasti esteettisiä.”

12. Suvun paine

Nainen olisi halunnut keskustella nimestä mutta miehen suvussa pidettiin itsestäänselvänä, että lapsenlapsi saa miehen nimen. ”En riitannuttanut tilannetta, se harmittaa jälkeenpäin. Olin alentuva ja taivuin ’perinteisiin’, joihin en edes usko.”

13. Vaihtokauppa

Erään pariskunnan miehellä oli jo kaksi lasta, eikä mies ollut innokas saamaan lisää lapsia. Lopulta hän taipui mutta asetti ehdoksi, että sukunimeksi tulee hänen nimensä. ”Se on siemenen hinta”, pohjalaismies perustelee.

Reetta Räty

Kirjoittaja on toimittaja, yrittäjä ja kahden tytön äiti. Kasvoi Kuusamossa, asuu Kalliossa, opettelee arabiaa.

Lähtökohta on, että valtaosa pankkien asiakkaista avaa tilin omiin nimiinsä. Tilille tulee yleensä palkka, josta maksetaan omaan kulutukseen liittyviä menoja. Myös lapsilla on nykyisin yleensä omat tilinsä.

Pankkien mukaan puolisoilla on kuitenkin usein yhteinen maksuliikennetili, josta maksetaan lainat, asumisen kiinteitä kuluja, ruokamaksuja ja vaikkapa kesämökin juoksevat kulut. Sen lisäksi saattaa olla erillinen tili säästämiseen esimerkiksi matkoja tai hankintoja varten.

Usein päivittäisiin yhteisiin menoihin on yksi yhteinen tili ja kortteja on useampi.

Perheillä voi myös olla yksi luottokortti, johon puolisolla on rinnakkaiskortti. Yleisempää kuitenkin on, että molemmilla on oma luottokortti, jossa on yhdistelmänä pankkikortti ja luottokortti.

Yhteinen on joustava

Pankit korostavat, että jokainen hoitaa raha-asioitaan luonnollisesti niin kuin itselleen katsoo parhaaksi. Joitakin etuja ja haittoja yhteisestä tilistä kuitenkin on – aivan samoin kuin rahojen ja tilien erillään pitämisestä.

Nordean aluejohtaja Jorma Pirinen sanoo, että yhteisen tilin ehdoton etu on helppokäyttöisyys ja joustavuus. Silti rinnalla voidaan pitää omia tilejä ja kortteja, joita voidaan käyttää vain omiin juttuihin tai josta voi kerryttää yhteistä tiliä.

– Yhteinen tili tuo helppoutta perheen päivittäisiin talousasioihin. Tilien erillisyydestä on puolestaan etuna se, että molempien varat ovat puhtaasti omassa käytössä ja raja on selvä, Pirinen selvittää.

OP Ryhmän liiketoiminta-alueen johtaja Päivi Jääskeläisen mukaan yhteisen tilin hyvä puoli on se, että molemmat näkevät maksetut laskut, ja talouden kulutuksen seuranta on helppoa molemmille.

– Tapoja jakaa kuluja on monia. Osa jakaa kaikki yhteiset kulut puoliksi, osa suhteuttaa kulut tuloihin ja osassa perheistä työssäkäyvä maksaa kulut.

– Tärkeintä on, että raha-asioista keskustellaan avoimesti ja on yhteinen ymmärrys suhteesta rahaan, kuluttamiseen, velkaan ja säästämiseen., Jääskeläinen sanoo. Hänen mielestään pelkästään yhteisten tilien käyttö on harvoin paras ratkaisu.

Budjetti on hyvä laatia

Nordean Pirinen neuvoo kotitalouksia käymään aika ajoin lävitse kaikki menonsa ja tulonsa. Kun talouden budjetti on selvillä, siitä voi nähdä selkeämmin, onko jossakin korjattavaa.

Myös OP Ryhmän Jääskeläinen muistuttaa, että rahankäyttö ja sen seuranta esimerkiksi mobiilista on nykyisin helppoa, kun laskut ohjataan suoraan tileiltä.

OP Ryhmän mukaan erillisten tilien hyvä puoli on se, ettei silloin tarvitse keskustella niin usein henkilökohtaiseen kulutukseen liittyvistä hankinnoista.

Yksin vai yhdessä?

Jos päätetään käyttää yhteistä tiliä, Nordea suosittelee käyttämään tai-tiliä eli sellaista tiliä, jonka ehdoissa mainitaan kaikki ne, jotka tiliä saavat käyttää. Eli jos vaikkapa pariskunnista toiselle sattuu jotakin, niin toinen voi edelleen hoitaa perheen juoksevia asioita.

Tällaisen yhteisen tai-tilin riski on tietenkin se, että toinen päättää käyttää tilin varoja väärin omaan käyttöönsä. Se voi onnistua ainakin hetkellisesti.

Ja-tilin haittana on puolestaan se, että molempien pitää olla yhdessä hoitamassa asioita. Yksin maksaminen tai nostaminen ei onnistu.

– Tämä rajoittaa ja vaikeuttaa paljon käytännön asioiden hoitamista, Pirinen huomauttaa. Hänen mukaansa tällaisia ja-vaihtoehdon sisältäviä tilejä käytetään nykyisin harvemmin.

Nordea kannustaa myös kaikkia tekemään edunvalvontavaltakirjan silloin, kun itse on riittävän hyvässä kunnossa. Valtuutuksella valtuuttaja määrittelee, kuka hänen asioitaan voi hoitaa ja mitä asioita valtuutettu saa hoitaa, jos henkilö itse menettää oman oikeustoimikelpoisuutensa.

Myös OP Ryhmästä muistutetaan, että kuolemantapauksissa yhteisen tilin toisen tilinomistajan sijaan tulee hänen kuolinpesänsä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kertonut Twitterissä, että hän aikoo antaa luvan julkaista loputkin presidentti John F. Kennedyn murhatutkintaa koskevat asiakirjat. Trump kertoo keskustellensa asiasta Valkoisen talon kansliapäällikkö John Kellyn ja keskustiedustelupalvelu CIA:n kanssa.

Trump twiittaa, että kaikki asiakirjat julkistetaan, paitsi yhä elossa olevien ihmisten nimet.

Trump kommentoi, että päätöksen taustalla on läpinäkyvyys ja avoimuus. Trump myös toivoo julkistamisen lopettavan salaliittoteoriat.

Kennedyn murha-asiakirjakokoelmassa on yli 3 100 asiakirjaa ja satoja tuhansia sivuja, joita yleisö ei ole koskaan nähnyt. Kyse on asiakirjoista, jotka kongressi määräsi vuonna 1992 salattaviksi 25 vuodeksi hillitäkseen salaliittoteorioita. Yhdysvalloissa julkistettiin tällä viikolla lähes 3 000 aiemmin salattua asiakirjaa. Tuolloin Trump päätti pitää vielä osan salaisina.

Viimeksi julkaistut asiakirjat kertoivat uutta tietoa John F. Kennedyn ampuneen Lee Harvey Oswaldin liikkeistä sekä Neuvostoliiton ja Kuuban reaktioista murhaan.

Iäkäs muistisairas nainen on löytynyt Oulussa. Poliisin mukaan nainen löytyi pari tuntia katoamisensa jälkeen.

Nainen löytyi hyväkuntoisena.

Nainen on noin 155 senttimetriä pitkä, harmaahiuksinen ja kävelee hieman kumarassa. Naisella on yleensä silmälasit päässään.

Naisella on päällään harmaat tai beiget sisähousut, punainen paita sekä sen alla toinen kukallinen paita. Jalassaan naisella on siniset tarralenkkarit.

Päivitetty 29.10. kello 04.03: Nainen on löydetty

Akun Tehtaan porraskäytävässä on kokoelma muotokuvia Eppu Normaalin jäsenistä. Yksi niistä on taulu poninhäntäpäisestä Reijo Hammarista, bändin miksaajasta. Kuvassa miehellä on pikkutakki. Häntä on sanottu kuudenneksi Epuksi.

– Tuo on maalattu minulta salaa, ei minulla ole koskaan tuollaista takkia päällä ollut, tuhahtaa taulun aihe. Ja nauraa kihertää.

Eikä Hammarilla nytkään ole johtajan univormua vaan huppari, farkut ja lenkkarit. Ja tietysti poninhäntä. Siis sittenkin muodollisestikin pätevä miksaaja. Ei Eppujakaan ole koskaan valittu parhaiten pukeutuvien joukkoon. Hammarin kanssa jutellessa titteli on helppo unohtaa.

– Tarkistin tittelin käyntikortista – noin siinä lukee: kehitysjohtaja. No, näitä titteleitä piti silloin keksiä, kun touhu polkaistiin käyntiin, tarkentaa Reijo Hammar.

Tehtaan myyntitykki

Akun Tehtaan toiminta alkoi vuonna 2003. Eppu Normaalin laitevalikoima alkoi silloin olla niin suuri, että sitä ei keikkataukojen aikana kannattanut makuuttaa Aku Syrjän autotallissa. Kalustoa alettiin vuokrata muille.

Ja tässä sitä nyt ollaan - Tampereen rajalla, mutta Ylöjärven puolella.

Me aloimme hoitaa Raaka-Arskan kanssa Kontran keikkabussia, roudausta ja miksausta. Reijo Hammar

Akusta Syrjästä tuli tehtaan toimitusjohtaja ja Hammarista sen myyntitykki ja audio-visuaalisten järjestelmien tuntija. Hänen työpisteensä on sylissä kulkeva läppäri, jonka tiedostoista tehdään ”hysteerisesti” varmuuskopioita.

Alussa oli keikkabussi

Reijo Hammarin tie Akun Tehtaalle alkoi jo 1970-luvun puolivälissä, kun nuori insinööri kuuli keikkabussin kutsun. Bussi kuului opiskelutoveri Mauri Moog Konttiselle ja hänen Kontra-Virtanen yhtyeelleen.

– Keikkoja alkoi olla jossain vaiheessa niin paljon, että jatko-opinnot jäivät. Me aloimme hoitaa Raaka-Arskan kanssa Kontran keikkabussia, roudausta ja miksausta, Hammar kertoo.

Bussi nieli kilometrejä, aikaa ja tupakkaa kului.

Konttisen kyydistä Hammar hyppäsi Eppu Normaalin miksauspöydän taakse. Siitä alkoi kaikenlainen äänentoistolaitteitten värkkääminen, jopa Martti Syrjä tarttui tinauskolviin insinööri Hammarin kaitsennassa.

– Laitteita testailtiin käytännössä. Usein niitä tinailtiin samaan aikaan, kun lavalla oli täysin rytinä päällä.

Myöhemmin itsetekeminen väheni, kun bändi siirtyi ostokamoihin.

Miksaaja on moniosaaja

Miksaaja hyppää kiertueella tehtävästä toiseen. Työhön voi kuulua teknisten nippeleiden lisäksi tsemppaaminen, organisointi ja jopa kurinpito.

– Tällä alalla joutuu joskus ottamaan likasangon päähänsä. Se tarkoittaa, että miksaaja pelastaa tilanteen, jos laulusolisti sekoilee. Mokailijan liuku vedetään alas ja yleisö pitää sitä miksaajan vikana, Hammar kertoo.

– Potkin myös hotellihuoneen ovelle, kun oli aika lähteä lavalle. Hyvin harvalla bändillä on sellaista johtajaa, joka hoitaisi myös käytännön asiat.

Jos laulusolisti sekoilee, mokailijan liuku vedetään alas ja yleisö pitää sitä miksaajan vikana. Reijo Hammar

Hammarin mukaan miksaaja voi olla eräänlainen isähahmo, johon bändiläiset leimautuvat kuin Kondrad Lorenzin eläinkokeissa, joissa munasta kuoriutuvat ankat alkoivat pitää kokeen tekijää emonaan. Pieni Eppu-anekdootti vahvistaa tarinan.

– Kun saavuttiin jossain Pohjois-Suomessa majoituspaikkaan ja lähdin etsimään vessaa, niin koko yhtye käveli hanhenmarssia perässä, naureskelee Hammar.

– Omiin huoneisiinhan sitä piti mennä.

Siihen eppu-anekdootit sitten jäävätkin. Vaikka mitään vaitiolovelvollisuutta ei olekaan, niin tässä ammatissa yleinen lojaalisuus tekee sen, että lisää tarinoita ei muistu mieleen.

Korvat ja kaiuttimet

Ääniteknikko kannattaa yllättää alaan liittyvällä kysymyksellä. Millainen kaiutin puhelimessa on? Älypuhelimien äänihän on kuin vanhassa matkaradiossa. Monet diginatiivit kuuntelevat hittinsä sen kautta.

Vastaus tulee kuin tehtaan hyllyltä. Puhelimen kaiutin voi olla yhtä monimutkainen kuin mikserin kanava. Ei kuitenkaan pitäisi tyytyä mp3-ääneen.

– Eihän nämä nuoret edes aina tiedä, miten kaiutin toimii. Toisaalta ei se ole tarpeenkaan, pohtii ääniveteraani.

Voisi olettaa, että ääniteknikko kuuntelee Eppujen demoja mitä täydellisimmistä laitteista.

–Tuskin. Kyllä se tulee kuunneltua vanhoista itse tehdyistä kottaraisen pöntöistä. Joskus tuli sellainenkin mieli rankan kiertueen aikana, että minä en pidä musiikista.

Korvat ovat edelleen kunnossa, vaikka miksaajia usein väitetään kuuroiksi.

Pikkutarkka kokeilija

Kierros Akun Tehtaalla vie sellaisiinkin paikkoihin, joissa Hammar ei ole käynyt pitkiin aikoihin. Ovien takaa paljastuu studioita ja huoltopisteitä. On paikka, missä huolletaan kesätapahtumassa pölyttyneitä valonheittäjiä. Nurkassa oleva tekninen romu hahmottuu Hammarin silmissä hetkessä mikserin kanavan osiksi. Häntä hiukan harmittaa epämääräinen kasa.

Yhdessä studiossa on Ludvig-rumpusetti. Tunteeko Hammar virvelirummun, siis rumpusetin keskeisimmän soittimen, jonka viritys tapahtuu erityisen ruuvisysteemin avulla? Tuntee senkin.

Laitteita testailtiin käytännössä. Usein niitä tinailtiin samaan aikaan, kun lavalla oli täysin rytinä päällä. Reijo Hammar

– Kerran Pantsen kanssa etsimme hyvää virvelisaundia. Siinä meni kuukausi. Ja lopputulos oli ihan paska, nauraa Hammar. Ehkä siinä oli syytä myös etsijöissä.

– Rakensimme myös täysin kaiuttoman tilan. Ei siellä voinut olla puolta tuntiakaan tulematta hulluksi.

Pedantin on siis käytävä äärirajoilla huomatakseen, mikä toimii.

On myös ollut aika, jolloin kelloon ei katseltu. Nykyään sekin onnistuu. Tupakkakin on jäänyt.

Täsmätekniikkaa

Akun tehtaan katon alla toimii viitisentoista yritystä, jotka muodostavat pääasiassa audiovisuaalisen alan osaamiskeskittymän. Punk-rockista ja ramones-meiningistä ponnistaneesta ilmiöstä on tullut bisnes ja alan johtava toimija. Sana ”tuote” ei kuitenkaan tule Hammarin huulille ilman että se saa jo suussa ympärilleen sitaatit ja peräänsä naurunkiherryksen.

– Viimeksi möin festivaalin. Se tarkoittaa pakettia, johon kuuluu äänentoisto, kuvaa ja kuvausta led-screenille. Näitä paketteja on A, B tai C-luokkaa ja niin edespäin. Kullekin tapahtumalla tarpeen mukaan, kuvailee Hammar.

Se joka on nähnyt Eppu Normaalin stadionilla Tampereella tai Helsingissä tietää mitä se A-ryhmä tarkoittaa. Joku kyläfestivaali tai pienempi tapahtuma pärjää pienemmälläkin.

Tekniikan kehitys on niin nopeaa, että esimerkiksi teatterit joutuvat nekin ostamaan valmiita palveluja. Joku musikaali saattaa vaatia miljoonien investoinnit, joilla välttämättä ei ole käyttöä seuraavassa proggiksessa. Siinä tilanteessa saattaa Repan putiikki ”hiipiä esiin verhon takaa”.

Luomujohtaja

Johtamista Reijo Hammar on joutunut opiskelemaan Teatterikoulun aikoina. Auktoriteettia Hammar ei kuitenkaan yritä tavoitella.

– Eipä niistä oppaista ole paljon käteen jäänyt. Tämä ala on tiimityöskentelyä, jossa paremminkin johdatellaan kuin johdetaan. Uskon enemmänkin luomuun, sanoo Hammar.

– Nämä on niin persoonakohtaisia asioita, heheheh. Tälle alalle eksyy enemmän tai vähemmän besserwissereitä ja pedantteja. Välillä tungetaan esille täydellisen maailman idealistisia käsityksiä. Mutta maailma ei ole sellainen.

Tarkistin tittelin käyntikortista – noin siinä lukee: kehitysjohtaja. Reijo Hammar

Nykymaailmassa keikat ovat muuttuneet festareiksi ja konserteiksi eikä vanhoja tanssilavojakaan enää ole. Myös tapahtumatuotannossa on kilpailua. Mikään ei ole itsestään selvää markkinajohtajallekaan.

– Ulkomailta tulevat sijoitusyhtiöt polkevat hintoja. Kun pätäkkää on muutama miljardi, voi bisnestä tehdä muutaman vuoden vaikka tappiolla. Näin alan toimijat yrittävät vallata markkinat - ostetaan kilpailijat pois ja sitä rataa.

Hiljainen tieto siirtymässä

Kun ikää on 62 vuotta, monen mielessä vilkkuu jo riippumatto. Hammarkin on jo alkanut siirtää oppejaan nuoremmille. Asiakaskontakteja ja myyntiä on siirretty uusiin käsiin. Samoin on äänentoiston salaisuuksien kanssa.

On vaikea kuvitella seuraajaa, joka olisi tallannut yhtä pitkät polut. Nuori polvi ei ole Hammarin mielestä pyrkinyt sellaisiin kokonaisuuksiin kuin Akun Tehdas on. Esimerkiksi elokuvan tekeminen olisi yksi mahdollisuus. Nyt ei tarkoiteta mitään Markku Pölösen tyyppistä ratkaisua elokuvakylästä.

– Enemmänkin se voisi olla virtuaalista. Minä en kuitenkaan enää tule johtamaan sitä kehitystä. Olen äänentoiston alalla jo oman osani tehnyt. Nyt on jonkun toisen vuoro.

Hammarin mielestä luopuminen ei ole vaikeaa.

– Ei se ole, jos siihen on valmistautunut ja suunnitellut elämänvaiheen etukäteen.

Kesäajasta siirryttiin yöllä normaaliaikaan. Kelloa siirrettiin tunnilla taaksepäin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello neljältä.

Junaliikenteessä kellojen siirto vaikuttaa viiden yöjunan liikennöintiin. Ne pysähtyvät ensimmäiselle kello kolmen jälkeiselle pysäkille odottamaan talviajan mukaista lähtöaikaansa. Aamun jatkoyhteydet kulkevat vasta talviajan mukaan.

Lähiliikenteessä junat kulkevat yöliikenteen loppuun asti kesäajan mukaan. Helsingistä normaalisti kello 4.03 Kirkkonummelle lähtevä L-juna ja kello 4.16 Riihimäelle lähtevä T-juna lähtevät sunnuntaina talviajan mukaan kello 3.03 ja 3.16.

Kellojen siirtelystä kesä- ja normaaliajan välillä on käyty kriittistä keskustelua. Ryhmä europarlamentaarikkoja julkisti tällä viikolla aloitteen siitä, että kesäaikaan siirtymisestä luovuttaisiin. Aloitteeseen kerätään nyt allekirjoituksia.

Suomessa kellojen siirtelystä luopumiseen tähtäävä kansalaisaloite on saanut laajaa kannatusta. Suomen eduskunta ei kuitenkaan voi päättää kesäajasta luopumisesta, sillä sitä säätelee EU-direktiivi.

Esimerkiksi jotkut unitutkijat ovat kyseenalaistaneet vaihtelun kesäajan ja normaaliajan välillä. Ylen aiemmin haastatteleman Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partosen mukaan kellojen siirtely kesäaikaan tekee unesta katkonaisempaa. Tutkimukset ovat osoittaneet sen lisäävän jopa sydäninfarkteja.

Tyyneen mereen laskeva Elwha-joki padottiin vuonna 1911. Sen jälkeen lohet pääsivät nousemaan jokea vain kahdeksan kilometrin matkan. Loput 70 kilometriä pääuomaa ja lukuisat sivujoet olivat sadan vuoden ajan niiltä suljettuja.

Lower Elwha Klallam alkuperäiskansan koti- ja pyyntijoki oli tunnettu erittäin suurista lohista. Lukuisat vaeltavat lohikalalajit olivat heimon tärkeä elinkeino.

– Sieltä saatiin jopa 45-kiloisia kaloja ennen patojen rakentamista, sanoo joen entisöintiin perehtynyt dosentti Tero Mustonen Itä-Suomen yliopistosta.

Elwhaan on vaeltanut ja siellä kutenut muun muassa viisi tyynenmeren lohilajia, kirjolohi sekä useita taimenlajeja. Joen kalakannat säilyivät koska jokisuu ja alajuoksun kahdeksan kilometriä jäivät sulkematta.

Vuosikymmenten poliittinen vääntö

Kamppailu Elwhan vapauttamisesta vei vuosikymmeniä. Vuonna 1992 presidentti George H.W. Bushin kaudella Yhdysvaltain kongressi sääti lain voimalaitosten purkamisesta ja joen ekosysteemin entisöimisestä.

Laki herätti myös suurta paikallista vastustusta Port Angelesin satamakaupungissa, jonka saha- ja selluteollisuutta Elwhan kaksi vesivoimalaa oli sata vuotta palvellut.

Pari vuosikymmenen tutkimusten, alkuperäiskansan ja muiden kansalaisten sekä teollisuuden kuulemisten ja keskustelujen jälkeen yleinen mielipide kääntyi joen vapauttamisen puolelle.

Yhdysvaltain liittovaltio rahoitti 350 miljoonan dollarin projektin, jolla padot poistettiin, jokiluontoa entisöintiin ja metsäteollisuudelle vedettiin sähkölinjat muualta.

Ensimmäinen pato poistettiin vuonna 2012 ja toinen 2014 – ja lohen paluu alkoi.

– Lohet ovat nousseet molempien poistettujen voimaloiden ohi. Viittä Tyynenmeren lohilajia, kirjolohia ja muita vaelluskaloja on jo tavattu vaeltamassa purettujen patojen yläpuolisista vesistöistä, sanoo Elwha joen entisöinnissä mukana oleva tutkija Jeffrey Duda Yhdysvaltain geologisesta tutkimuskeskuksesta USGS:stä.

Yhdysvallat on edelläkävijä vesivoimaloiden poistossa. Duda vieraili äskettäin Suomessa ja esitelmöi Joensuussa Kohtuus-liikkeen yleisötilaisuudessa ja Suomalais-ruotsalaisen rajajokikomission seminaarissa Torniossa. Tilaisuudessa esitettiin Elwha joen entisöinnistä kertova John Gussmanin ja Jessica Plumbin palkittu dokumenttielokuva Return of the River (2014).

Tutkija Jeffrey Dudan mukaan Elwhan ekosysteemien palautuminen kestää vuosikymmeniä. Patoaltaisiin kasautuneen maa-aineksen hallinta patojen poistossa on yksi tärkeimmistä asioista.

Toimisi myös Kemijoella

Suomalaisten asiantuntijoiden mukaan voimaloiden poisto on paras keino vaelluskalojen palauttamiseksi.

Tämä käy ilmi esimerkiksi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen raportista Kymijoen lohikantojen elvyttämisestä vuodelta 2013. Siinä lohen elvyttämistä viiden voimalan ohi kalateiden avulla pidetään erittäin haastavana.

Suomen suurimman joen Kemijoen lohi ja muut vaelluskalat tuhottiin sulkemalla jokisuu Isohaaran voimalaitoksella 70 vuotta sitten. Joki tuotti vuosittain miljoonia vaelluslohia Itämereen ennen valjastusta. Kemijoen valuma-alue on suuri noin neljännes Suomen pinta-alasta.

Kemijoen vaelluslohen palauttamisesta kalateitä rakentamalla on puhuttu vuosikymmenet. Monet tutkijat kuitenkin epäilevät kalateiden tehoa koska ohitettavia voimaloita on peräti viisi. Lohien pitää päästä Ounasjoelle asti, joka on suojelun ansiosta säilyttänyt lohen kutukelpoiset kosket.

Tehokkain ratkaisu olisi voimaloiden poisto ja joen entisöinti. Tätä meiltä on myös jokien entisöinteihin eri puolilla maailmaa perehtynyt dosentti Tero Mustonen Itä-Suomen yliopistosta.

– Patojen purku on aivan realistinen ja hyvä keino tarkasti käsitellen ja avoimesti keskustellen Kemijoella.

Suomalaisen jokien entisöinnin asiantuntijan mukaan Kemijoen alajuoksun voimalat voitaisiin poistaa ja patoaltaat säilyttää, jolloin nykyiset rantaviivat säilyisivät, mutta kaloilla olisi vapaa väylä. Samalla hallittaisiin patoaltaisiin kasautuneet sedimenttimassat joissa voi olla elohopeaa.

– Yksi ratkaisu voisi olla että nämä tekojärvet sinällään jätetään ikään kuin lompoloiksi tai tietynlaisiksi järviksi, joiden osalta vaan toteutetaan sekä tulevan veden ja lähtevän veden ennallistaminen ja jokiluonnon ennallistaminen, sanoo dosentti Tero Mustonen Itä-Suomen yliopistosta.

Kemijoen viiden alimman voimalan poisto päästäisi lohet ja meritaimenet kutemaan Ounasjoen laajaan vesistöön. Tulevaisuudessa Kemijoki voisi tuottaa luonnonmukaisesti miljoonia vaelluskaloja rikastuttamaan joen ja Itämeren ekosysteemiä, matkailua ja kansalaisten kalapöytiä.

Katso myös:

Palkittu dokumentti Elwha-joesta (engl.)

The Seattle Times: Elwha: Roaring back to life

Nelostiellä Sodankylässä sattuneessa linja-auton ja henkilöauton osittaisessa nokkakolarissa on kuollut yksi henkilö. Poliisin mukaan menehtynyt kuljettaja oli ulkomaalainen. Kolari tapahtui alkuillasta kello 17 jälkeen.

Poliisin mukaan menehtynyt on henkilöautoa kuljettanut mies. Henkilöauto on Liettuan kilvissä, ja poliisi epäilee kuljettajan olleen myös auton omistaja. Vainaja ja autossa matkustajana ollut nainen kuljetettiin Rovaniemelle keskussairaalaan. Nainen loukkaantui vakavasti. Hänen kansalaisuudestaan ei ole vielä varmuutta.

Suomalaisessa tilausbussissa matkustaneet 25 suomalaista henkilöä vietiin Sodankylän terveyskeskukseen tarkistukseen. He eivät loukkaantuneet. Bussimatkustajista 20 oli lapsia.

Liikenneviraston mukaan onnettomuuspaikka on vajaat 40 kilometriä Sodankylästä pohjoiseen, noin 1,5 kilometriä Kevitsan tienhaarasta pohjoiseen Ilmakkajärven seutuvilla. Bussi oli matkalla pohjoiseen ja henkilöauto ajoi Inarin suunnasta sitä vastaan suoralla tiellä, kun se jostain syystä törmäsi linja-auton keulaan vasen kylki edellä.

Paikalle hälytettiin kymmenkunta pelastuslaitoksen yksikköä pelastus- ja raivaustöihin. Yksi kaista oli suljettu liikenteeltä ja kiertotie oli järjestetty, mutta nyt tie on jälleen avattu liikenteelle.

Sää onnettomuuspaikalla oli huono. Räntää satoi sakeasti ja tienpinta oli sohjoinen. Hälytys Ivalontielle tuli noin kello 17.30.

Pieni lappilainen kaupunki mutta Suomen mittakaavassa kohtuullisen iso matkailukeskittymä on kuin pilotti jakamistalouden nopealle nousulle Suomessa. Noin 60 000 asukkaan kaupungissa Rovaniemellä käy vuosittain puolimiljoonaa matkailijaa ja kasvuvauhti on jo kolmatta vuotta kaksinumeroinen.

Suomi on vielä jäljessä Keski-Euroopan luvuista mutta työ- ja elinkeinoministeriön teettämän arvion mukaan ei kauan. Airbnb ja muut jakamistalouden alustat ovat tulleet jäädäkseen. Analyysi ennustaa jakamistalouden kasvavan kaksinkertaiseksi joka vuosi.

Rovaniemellä hotellimajoituksen puute parhaimpaan sesonkiaikaan on nopeuttanut jakamistalouden kasvua. Matkailijat etsiytyvät yhä innokkaammin yksityisten omistamiin huoneistoihin ja omakotitaloihin. Kasvuvauhti on ollut hurjaa, arviolta 250 prosenttia vuodessa. Erityisesti perheet ja pienryhmät näyttävät suosivan huoneistoja hotellihuoneiden sijaan.

Asuntokuplaa vai majoitusta?

Uusista kerrostaloasunnoista Rovaniemellä menee sijoittajille lähes puolet, arvioi Kiinteistömaailma Rovaniemen yrittäjä Mika Lehtiniemi Ylelle. Näistä iso osa menee majoituskäyttöön. Markkinoinnissa on ollut myös kerrostalo, jossa sijoittajille markkinoidaan erityisesti lyhytaikaista vuokrakäyttöä.

Rovaniemellä keskituloiset palkansaajatkin ovat alkaneet sijoittaa huoneistoihin matkailutulojen toivossa ja kaupunkiin on alkanut ilmestyä Airbnb-kohteiden hoitoa tarjoavia pienyrityksiä. Uusi ilmiö on myös perinteisessä vuokrakäytössä olevien huoneistojen siirtäminen kiivaimman talvisesongin ajaksi matkailukäyttöön. Airbnb:ssä on mahdollista tienata vuoden vuokratuotot muutamassa kuukaudessa.

Rovaniemen asuntorakentamisen tahti sai tänä syksynä Rakennusteollisuuden ekonomistin jopa varoittamaan asuntokuplan kasvaneesta riskistä, sillä kaupunkilaisten määrä ei ole noussut samaan tahtiin rakentamisen kanssa. Varoituksen kärkeä kuitenkin taittaa matkailusta elävä yksityinen jakamistalous, jonka määrästä ei ole saatavissa kattavia tilastoja mistään. Ei edes verottajalta.

Airbnb:n toimittamien tietojen mukaan Rovaniemen viime vuoden noin viidessäsadassa Airbnb-alustan kautta vuokrattavassa kohteessa vierailtiin yli 12 000 kertaa, kun edellisvuonna vierailuja oli vain 5 000. Kasvua oli siis hurjat 250 prosenttia vuodessa, eikä taittumista ole näköpiirissä, pikemmin päinvastoin.

Työ- ja elinkeinoministeriön teettämän PwC:n (PrisewaterhouseCoopers Oy) analyysin mukaan jakamistalouden rahallinen arvo tulee Suomen majoitus- ja tilavuokraustoiminnassa kymmenenkertaistumaan 208 miljoonaan euroon tulevan neljän vuoden aikana ja kaksinkertaistumaan vuosittain. PwC myös arvioi, että jakamistalous saa Suomessa pysyvän jalansijan markkinoilta.

Airbnb-huoneistohotellit

Jakamistalouden hedelmiä poimivat yksityisten kansalaisten lisäksi myös eri toimialoilla toimivat yritykset. Muun muassa talousvaikeuksissa painiva Rovaniemen Palloseura RoPS on huomannut uuden tienaamisen tavan ja remontoi parhaillaan omistamaansa kerrostaloa lyhytaikaiseen vuokraukseen marraskuusta maaliskuuhun. Jalkapalloseuran päätös on ymmärrettävä, sillä talo on pääsääntöisesti joukkueen vieraspelaajien käytössä kesäisin ja talvisin puolityhjä. Asiasta kertoo Lapin Kansa.

Perässä seuraa myös Israelista matkailijoita Rovaniemelle tuova yksityinen matkailuoperaattori, joka osti kerrostalon Rovaniemen keskustasta ja remontoi sitä parhaillaan talven sesonkia varten huoneistohotelliksi, Lapin Kansa kertoi syyskuun alussa. Talon käyttötarkoitusta ei ole muutettu, kuten ei RoPSinkaan taloa. Molemmat tulevat silti majoituskäyttöön ainakin parhaimman talvisesongin ajaksi.

Lapin yliopiston jakamistalouden tutkijan Maria Hakkaraisen mukaan Rovaniemellä on tällä hetkellä Suomen toiseksi eniten yksityisiä yöpymisvaihtoehtoja Helsingin jälkeen. Muun muassa huomattavasti suurempi pohjoinen kaupunki Oulu häviää Rovaniemelle kirkkaasti.

Hakkaraisen mukaan Oulussa oli vuonna 2016 hieman alle 100 kohdetta – siis alle neljäsosa Rovaniemen luvuista. Helsinki on omalla tasollaan noin 3 000 yksityisellä majoitusyksiköllään. Niissä vierailtiin Airbnb:n antamien tietojen mukaan viime vuonna 87 000 kertaa.

Hotellit kaipaavat yhteisiä sääntöjä

Rovaniemellä osa hotellinjohtajista on myöntänyt, että yksityiset majoittajat ovat omalta osaltaan pelastaneet talven sesonkiajat, kun hotellit ovat olleet täyteen varattuja. Kaupunki olisi hävinnyt netin varaussivustoilta, jos yksityisiä kohteita ei olisi ollut tarjolla. Hotellit eivät kuitenkaan katso hyvällä Airbnb-majoitustoiminnan vapauksia.

Ammattimaiset majoitustoiminnan harjoittajat maksavat usein tonttivuokraa jopa kaksinkertaisesti tavalliseen kerrostaloon verrattuna ja paloturvallisuusvaatimukset määrittelevät jopa verhojen materiaalit. Airbnb-kohteen perustaminen ei sen sijaan vaadi minkäänlaista tarkastusta tai edes ilmoitusta.

Rajanveto huoneistohotellin ja esimerkiksi Airbnb-käytössä olevan kerrostalon välillä on vaikeaa, suorastaan mahdotonta. Vain yksimielinen päätös taloyhtiössä voi muuttaa taloyhtiön sääntöjä niin, että se kieltäisi asuntojen lyhytaikaisen vuokraamisen. Yksimielisyyttä tuskin löytyy, koska myös majoittajilla on taloyhtiössä äänioikeus.

Rovaniemen rakennusvalvonnassa on jo kahden vuoden ajan pohdittu suhtautumista jakamistalouteen ja yksityiseen majoitustoimintaan. Muuttuuko asunnon käyttötarkoitus vai ei, ja mikä ero on pitkäaikaisella vuokraamisella ja lyhytaikaisella, Airbnb-tyyppisellä toiminnalla. Ratkaisua ei ole löytynyt.

– Ei meillä on keinoja puuttua asuinhuoneistojen vuokraustoimintaan, Rovaniemen rakennusvalvonnan päällikkö Pentti Ylitalo sanoo suoraan.

Hotellin paloturvallisuus tarkistetaan kaksi kertaa vuodessa, Airbnb-huoneistoja, jopa kokonaisia kerrostaloja ei tarkisteta lainkaan. Kuka siis vastaa, jos kohteessa tapahtuu onnettomuus?

– Omistaja vastaa, Ylitalo toteaa.

Jakamistalous kaksinkertaistuu joka vuosi

Euroopan komissio on katsonut, että jakamistalous voi tuoda merkittävästi lisää työpaikkoja ja kasvua Euroopan unionissa, jos sitä edistetään ja kehitetään vastuullisesti. Suomessa jakamistaloutta on pohdittu erityisessä poikkihallinnollisessa virkamiesverkostossa, joka julkaisi toukokuun lopussa 2017 luonnoksen Jakamistalouden haasteista ja kehittämistarpeista. Luonnos kävi laajan lausuntokierroksen alan toimijoilla.

Selvityksen mukaan satunnaisen ja päätoimisuuden määrittäminen on vaikeaa jakamistaloudessa. Alan kehittymistä tulisi kuitenkin pystyä ohjaamaan niin, että osapuolet hoitavat velvollisuutensa, ettei jakamistalous muodostu epäviralliseksi ja harmaalla alueella olevaksi toiminnaksi. Lääkkeitä siihen ei kuitenkaan ole tarjota, pikemminkin päinvastoin.

Selvitys keskittyy toimenpide-esityksissään lähinnä esteiden purkamiseen ja viranomaisneuvonnan lisäämiseen. Tähän tehtävään virkamiesverkosto esittää keskustelun lisäämistä ja jakamistaloussivuston perustamista, jonne linkitettäisiin eri viranomaisten ohjeita.

Majoitus- ja ravitsemusalan liiton MaRan mukaan jakamiseksi kutsutusta majoitustoiminnasta on sääntöjen puuttumisen vuoksi vaarassa tulla ammattimaista harmaata taloutta, jossa verot ja muut velvoitteet jäävät maksamatta. MaRan mukaan jokaisessa suuressa matkailukaupungissa maailmassa on jo toimijoita, joilla on välityksessä yli 100 huoneistoa. MaRa toivoo alalle yhteisiä pelisääntöjä.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto kantaa lausunnossaan erityistä huolta vakiintuneiden toimijoiden lobbaamisesta. Sen tavoitteena voi viraston mielestä olla estää markkinoiden disruptio (luova tuho) ja näin estää hintojen ja kysynnän lasku vakiintuneilta toimijoilta.

Verottajan mukaan yksityistä majoitustoimintaa on majoittajien suuren määrän vuoksi lähes mahdotonta valvoa. Välitysalustoilta, kuten Airbnb:ltä yksittäisten majoittajien liikevaihdosta ei ole saatavissa tietoja. Majoittajien tulisi oma-aloitteisesti ilmoittaa tulot verottajalle.

Saksan pääkaupungista Berliinistä on tullut suomalaisten suosittu kaupunkilomakohde. Se ei oikeastaan ole mikään ihme. Berliiniin on alle kahden tunnin lentomatka, majoittuminen varsin edullista ja sen lähimenneisyys muurilla jaettuna kaupunkina on poikkeuksellisen mielenkiintoinen.

Berliini on myös yli kahden tuhannen suomalaisen kotikaupunki. Lisäksi 3,5 miljoonan asukkaan Berliini on kotikaupunki lukemattomille eri kansallisuuksille. Kaduilla kuulee kymmeniä eri kieliä ja näkee tavattoman monista eri kulttuureista tulleita ihmisiä.

Yksi heistä on Lappeenrannan Joutsenosta kotoisin oleva Nea Auhtola. Hän tuli Berliiniin ensimmäisen kerran kahdeksan vuotta sitten.

Jäin Berliiniin

Nea Auhtola kävelee vastaan Berliinin yliopistosairaala Virchowin edustalla. Virchow on yksi berliiniläisen Charité-yliopiston neljästä kampuksesta. Se sijaitsee Weddingin kaupunginosassa Berliinin keskustan luoteispuolella.

– Vuodesta 2014 lähtien olen opiskellut Berliinissä lääketiedettä. Opinnot ovat nyt siinä vaiheessa, että olen pääasiassa tällä sairaalakampuksella, kertoo Auhtola.

Vaikka Nea oli nuorena kiinnostunut pyrkimään lääketieteelliseen, niin ylioppilaskirjoituksista saatu saksan kielen laudatur ja lukioaikana tehty kielikurssimatka Saksaan innostivat aloittamaan saksan kielen opinnot Helsingin yliopistossa. Vuonna 2009 hän pääsi opiskelijavaihtoon Berliinin Humboldt-yliopistoon opiskelemaan saksalaista kielitiedettä. Ensin Berliinissä meni vuosi. Sen jälkeen Nea vieraili Berliinissä yhä useammin ja useammin, kunnes lopulta huomasi asuvansa Berliinissä.

– Halusin saada saksan kielen väitöskirjani päätökseen täällä Saksassa, ja siinä samalla kypsyi ajatus, että eikös sinne lääketieteelliseenkin ollut joskus tarkoitus lähteä opiskelemaan.

Nea Auhtola osallistui Berliinissä lääketieteellisen pääsykokeisiin ja pääsi sisään. Opintojen ohessa valmistui kielitieteen väitöskirja, jonka väitöstilaisuus oli hiljattain Helsingissä. Väitöskirjassaan Auhtola tutki saksalaisissa hätäkeskuksissa nauhoitettujen hätäpuheluiden keskustelua.

Kaupunki vihreyden keskellä

Berliinin karttaa katsoessa ei voi olla huomaamatta keskellä karttaa olevaa suurta puistoa, Tiergartenia. Noin kolme kilometriä leveän puiston halki kulkee lukemattomia polkuja ja kävelyteitä, joilla aikaansa viettävät monenlaiset berliiniläiset reippaista lenkkeilijöistä aina alamaailmaan kulkijoihin saakka.

– Tämä on kaupunki vihreyden keskellä. Berliiniin lentäessä huomaa, että ympäristön seudut ovat kokonaan vihreää ja siellä näkyy myös välillä järviä. Siinä mielessä tämä muistuttaa suomalaisestakin tunnelmasta, kertoo Nea Auhtola.

Berliinin läpi kulkee suurimpana Spree-joki, mutta sen lisäksi kaupungissa on pieniä lampia ja jokia siellä täällä. Pienten jokiuomien yllä kulkee upeita siltoja. Jokien reunukset ovat usein kauniin puistomaisia. Kesällä puistojen puut ja pensaat raikuvat mitä erilaisimpien lintujen konserteista.

– Joskus olen kuullut, että Berliinissä olisi enemmän puita kuin missään muussa Euroopan pääkaupungissa. En tiedä, onko siinä perää, mutta sen voin vahvistaa, että täällä on vihreää. Se antaa tietysti myös paljon harrastus- ja rentoutumismahdollisuuksia ihmisille.

Lapsuutensa ja nuoruutensa Nea Auhtola vietti Lappeenrannan Joutsenossa. Vaikka Berliinissä on miljoonia asukkaita, paljon liikennettä ja monenlaisia ihmisiä, ei Nean ole koskaan tarvinnut pelätä.

– Keskellä kaupunkia eri kaupunginosissa voi olla hyvin kylämäinen tunnelma. Toisaalta jokaiseen vuorokaudenaikaan on aina muita ihmisiä liikkeellä ja aina löytää junassakin sellaisen kohdan, jossa tuntee olonsa turvalliseksi.

Nea Auhtola välittää Berliiniin saapuvia turisteille myös viestin, että kaupungissa pärjää. kunhan vain pitää maltin matkassa mukana. Maalaisjärjellä pärjää oikein hyvin.

Kaupungilla kävellessään kannattaa kuitenkin keskittyä myös muuhun liikenteeseen ja muistaa, että kävelykadulla on oma merkitty osuus polkupyöräilijöille.

– Polkupyöräilijät saattavat joskus olla tosi vaarallisia, kun he ajavat merkittyjä kaistojaan pitkin neljää-viittäkymppiä. He eivät väistä, jos jää paikalleen seisomaan, naurahtaa Auhtola.

Ratikalla itään

Berliinin muurista ei ole jäljellä enää kuin rippeet. Mutta niitä rippeitä Muurimuseossa Bernauer Strassella ja East side Galleryssä Mühlenstrassella käyvät ihmettelemässä tuhannet ihmiset.

Enää ei näe, missä entinen Itä- ja Länsi-Berliinin välinen raja kulki. Siksi on olemassa vanha muistisääntö: Jos näet raitiovaunun, niin olet idän puolella. Länsi-Berliinissä kun ei raitiovaunuja ollut.

Valitettavasti tuo sääntö ei enää pidä paikkaansa. Raitiovaunulinjat ovat laajentuneet muun muassa Berliinin päärautatieasemalle ja pitemmällekin entiseen länteen.

– Päärautatieasemalle oli vähän hankala päästä, kun se ei ole kovin keskeisellä paikalla. Nyt sinnekin pääsee ratikalla, kertoo Auhtola.

Berliinin päärautatieasema valmistui keväällä 2006 ja sen kautta kulkee päivittäin satojatuhansia ihmisiä. Rautatieaseman sijainti on hieman syrjäinen. Siellä ei tule käytyä, jos asemalle ei ole varsinaisesti asiaa. Tosin jos sattuu viettämään Berliinissä vappua, silloin se on lähes ainoa paikka, jossa pääsee ostoksille.

Päärautatieasema on jo sinänsä nähtävyys. Siellä on lukuisia kahviloita ja kauppoja. Myös monet paikallisliikenteen S-Banh-junat kulkevat päärautatieaseman kautta.

Berliini ei edusta Saksaa, vaan itseään

Berliini on ollut yhdistyneen Saksan pääkaupunki vuodesta 1991 lähtien. Berliini oli toki jo sitä ennen Itä-Saksan pääkaupunki. Jos Berliiniin tulee kokemaan saksalaisuutta, saattaa pettyä.

– Jos haluaa nähdä Saksaa, ei kannata tulla Berliiniin. Berliini on ihan omansa, sanoo Nea Auhtola.

Auhtolan mielestä Berliini ei ole sellaista Saksaa, miksi ihmiset Saksan kuvittelevat.

– Saksalaisuuteen monet yhdistävät ruokakulttuurin, arkkitehtuurin, ristikkoikkunaiset talot tai viiniköynnöksiä täynnä olevat jokilaaksot. Jos niitä kaipaa, kannattaa mennä Etelä-Saksaan. Berliinissä asuu lukemattomia erilaisia kansallisuuksia, täällä on lukemattomia ruokakulttuureja rinnakkain. Täällä on kaikkea rinnakkain, kertoo Nea Auhtola.

Auhtolan mielestä Berliini on ikään kuin eristetty muusta saksalaisuudesta, että se on tyystin omanlaisensa kaupunki.

– Kun tulee lentokentältä, saattaa ajatella, että tämä betonitaloineen on ruma kaupunki. Mutta jokainen kaupunginosa on erilainen. Eli jos on yhden kulman nähnyt Berliinistä, ei voi sanoa, että on nähnyt kaikkea. Berliini edustaa enemmän itseään kuin muuta Saksaa.

– Täällä varmasti jokainen löytää oman kulmansa, jossa voi tuntea olonsa kotoisaksi.

Weddingistä uusi trendikaupunginosa

Tavallisena arkipäivänä Berliinin pohjoispuolella sijaitsevan Weddingin kaupunginosan keskusta kuhisee ihmisiä. Müllerstrassen varrella on värikkäitä viisikerroksisia taloja, joiden kaikkien katutasossa on joku myymälä. On ruokakauppaa, vihannesmyymälää, kemikaliota, pankkia, ravintolaa, puhelinkauppaa ja kioskia.

Varsin monen liikkeen kyltti on jotain muuta kuin saksaa. Täällä viimeistään huomaa, miten erilaisista kulttuureista Berliiniin on ihmisiä muuttanut.

– Tämä Wedding on monikulttuurista seutua ja nyt erityisesti nuorten suosiossa. Kreuzberg, Neukölln ja Prenzlauer Berg ovat Berliinin trendikaupunginosia ja tämä Wedding on tulossa perässä, kertoo Nea Auhtola.

Weddingin suosio kasvaa, mutta toisaalta Weddingissä näke myös elämän nurjat puolet.

– Tämä on sellainen sosiaalinen polttopiste myös. Täältä löytyy myös hyvin paljon heikompiosaisia. Mutta ehkä se hintataso ja että täällä on monipuolisesti kaikkea, on houkutin monelle.

Elämän kirjavuuden näkee hyvin kaikkialla Berliinissä. Länsi-Berliinin ostoskadulla Kurfürsterdammilla myydään kiiltäviä Rolls-Royceja ja kalliita muotiasusteita. Samaan aikaan samaisten kauppojen edessä voi koditon kerjätä euroa.

– Hyvin paljon näkee rautatie- ja metroasemilla koirien kanssa kulkevia kodittomia ihmisiä. Se on se elämän kääntöpuoli.

Turistiksi Berliiniin

Berliinistä on tullut suomalaisten matkailijoiden trendikohde. Päivittäin lentokoneet tuovat satoja turisteja Helsinki–Vantaan lentokentältä Berliinin Tegelin lentokentälle.

Itse Tegelin terminaali on vanha, eikä sitä ole remontoitu pitkään aikaan. Berliiniin on jo vuosia sitten pitänyt valmistua uusi lentokenttä kaupungin toiselle puolelle, mutta kentän valmistuminen on pitkittynyt lukuisten ongelmien vuoksi. Kun Berliinistä lähtee lentokoneella pois, kannattaa lähtöselvitykseen varata runsaasti aikaa, sillä lähtöselvitysjonossa hurahtaa helposti tunti.

Taksit ovat Berliinissä kohtuuhintaisia, reilusti Suomen hintoja halvemmat. Metroa tai junaa lentokentälle ei tule. Kentältä pääsee kätevästi myös paikallisbussilla. Esimerkiksi bussi numero 109 kulkee lentokentältä Zoon metroasemalle ja bussi TXL lentokentältä päärautatieaseman kautta Alexanderplatzille.

Lentokentällä ja automaateissa on myytävänä Berlin City Tour Card, jolla pääsee vapaasti liikkumaan kaikilla julkisilla kulkuneuvoilla niin monta vuorokautta, kuin itse haluaa. 72 tunnin kortti maksaa 23,70 euroa ja sillä aikuisen lisäksi matkustaa kolme alle 15-vuotiasta lasta.

Bussilla ja ratikalla

Kun suurkaupungissa ollaan, aikaa kannattaa varata siirtymisiin paikasta toiseen. Ihmisiä on paljon ja liikenne vilkasta. Metroverkosto on laaja ja nopea, mutta varsin äkkiä huomaa, miten paljon aikaa metrollakin liikkuminen vie odotteluineen ja metrolinjojen vaihtamisineen.

Metrosta ei näe mitään, siksi Berliinissä kannattaa käyttää myös linja-autoja. Bussista pääsee helposti pois, kun sen ikkunasta huomaa kiinnostavan näköisen kohteen. Näppäriä ovat esimerkiksi bussit numero 100 ja 200. Ne kulkevat molemmat hieman eri reittiä idän Alexanderplatzin ja lännen Bahnhof Zoon väliä.

Kaupungin itäosissa kannattaa käyttää myös raitiovaunuja. Berliinissä opiskeleva Nea Auhtola vinkkaa erityisesti hyppäämään raitiovaunulinja M8:n kyytiin, koska se tarjoaa mielenkiintoisen läpileikkauksen Berliinistä. Linja M8 vie päärautatieasemalta Alexanderplatzille ja sieltä aina kaupungin itärajalle saakka. Päätepisteen nimi onkin Stadtgrenze eli kaupunginraja.

– Siinä näkee kaupungin muutoksen modernista ydinkeskustasta erilaisten asutusalueiden läpi ihan Itä-Berliinin, jossa näkyy tyypillistä sosialistista arkkitehtuuria. Stadtgrenzessa on se viimeinen talo, jonka jälkeen on peltoa, kertoo Auhtola.

Mutta ennen kaikkea Nea suosittelee, että turistit olisivat mahdollisimman paljon ulkona ja kävelisivät, jos vain sää sallii.

Berliiniläiseksi Weddingissä

Berliinin Weddingin kaupunginosan pääkadun varrella on yksi rakennus, joka poikkeaa kaikista muista. Se on punaruskea tiilirakennus, vuonna 1930 valmistunut Weddingin kaupungintalo eli Rathaus Wedding. Paikka tuli Nea Auhtolalle tutuksi jo ensimmäisellä Berliinin-vierailulla.

– Kun vuonna 2009 tulin Berliiniin, niin jo toisena päivänä kävin ilmoittautumassa tässä rakennuksessa Berliinin kaupungin asukkaaksi.

Ilmoittautuminen ei sujunut ihan yhtä näppärästi kuin Suomessa.

– Suomessahan muuttoilmoituksen voi tehdä kätevästi internetissä. Täällä piti ensiksi katsoa tarkasti kaupungintalon aukioloajat. Joskus ne saattavat sulkea jo kello 13 tai pitää keskellä päivää ruokatauon. Sitten piti ottaa vuoronumero ja jonottaa ja täyttää paperilomakkeita. Oikein suositussa kaupunginosassa siihen kaikkeen saattaa joutua varaamaan monta tuntia varsinkin syksyisin yliopistojen aloituspäivien aikaan, sanoo Auhtola.

Jos Suomessa yritetään byrokratiaa vähentää, Saksassa sitä vielä riittää. Esimerkiksi yliopiston opiskelupaikan vastaanottaminen ei käy hiiren klikkauksella, kuten Suomessa voi tehdä.

– Täällä on paperilippusta ja -lappusta joka lähtöön. Pitää esimerkiksi hakea tositteet, että on vakuutettu jossain vakuutusyhtiössä. Pitää niin monta muutakin lappusta täyttää. Ne ovat sellaisia monituntisia sessioita, sanoo Auhtola.

Berliiniläiset avoimia – vai ovatko?

Turisti tutkii Berliinissä Nollendorfstrassen laidalla lähellä metroasemaa karttaansa. Iäkäs herrasmies saapuu turistin kylkeen ja kysyy saksaksi: "Voinko auttaa?" Hetkessä selviää, missä ollaan ja minne päin pitäisi lähteä.

Nea Auhtolan mukaan berliiniläiset ovat auttavaisia turisteja kohtaan ja ovat hyväksyneet sen, että kaupungissa on paljon turisteja ja muualta tänne muuttaneita.

– Mutta berliiniläisiin liittyy erikoisuus die Berliner Schnauze eli niin sanotusti berliiniläisten kuono. Se tarkoittaa sitä, että tulee kärkeviä mielipiteitä, mutta kuitenkin hyvässä sävyssä.

Suomalaiset turistit ovat toki vain murunen kaikkien Berliinissä vierailevien turistien joukossa. Silti Nea Auhtola kohtaa suomalaisia turisteja ainakin viikoittain.

– Itsekin olen ottanut sellaisen tavan, että jos pulassa olevat suomalaiset miettivät minne pitäisi mennä, niin olen ystävällisesti mennyt apuun. Ja kun itsekin tietää, että ensimmäisinä kuukausina ei oikein tiedä paikkoja, niin mielellään antaa sen avun eteenpäin seuraaville.

Nea Auhtolan mukaan berliiniläiset ovat ehkä puheliaita, mutta toisaalta haluavat myös olla itsekseen.

– Siinä mielessä berliiniläiset ovat kuin suomalaiset.

Muut suomalaiset

Vaikka Berliinissä asuu vakituisesti yli 2 000 suomalaista, ei Nea Auhtola enää nykyisin kovin paljon pidä yhteyttä muihin suomalaisiin.

Toisin oli vuonna 2009, kun Nea saapui ensimmäisen kerran Berliiniin opiskelemaan. Silloin hän vieraili muun muassa Kreuzbergin kaupunginosassa sijaitsevassa Suomi-keskuksessa.

– Ensimmäisenä talvena kävin Suomi-keskuksen pikkujouluissa ja niissä oli hirvittävän kiva tunnelma. Kun kerroin, että olen yksin ja vasta muutaman kuukauden ollut täällä, niin kyllä siellä oltiin huolissaan, että nyt se on tyttö yksinään tullut tänne. Antoivat joulutontun lahjaksi, naurahtaa Auhtola.

Charité-yliopistolla on Auhtolan mukaan yhteensä viisi suomalaista opiskelijaa varsinaisena opiskelijana, mutta heitä hän ei ole tavannut.

– Me olemme niin paljon omissa pienryhmissämme, että ei opi tuntemaan ihmisiä eri opiskeluvuosien väliltä. En tiedä, missä ne muut suomalaiset ovat.

Saksan kielestä monta hyötyä

Saksa on Suomelle erittäin tärkeä kauppakumppani. Saksasta tuodaan Suomeen ja Suomesta viedään Saksaan tavaraa euroilla mitattuna enemmän kuin mihinkään muuhun maahan. Saksan kielen opiskelu Suomessa on kuitenkin romahtanut.

– Saksa on edelleen Euroopan suurin äidinkieli. Nuoret ovat Saksassa kielitaitoisia, mutta hyvin paljon on yli 40-vuotiaita saksalaisia, jotka osaavat vain saksaa, kertoo Berliinissä Nea Auhtola.

Myös paikallisissa saksalaisissa yrityksissä on Auhtolan mukaan johtotehtävissä paljon ihmisiä, jotka osaavat vain saksaa.

– Saksalaiset yritykset ovat sellaisia, että he tykkäävät käydä keskustelut omalla äidinkielellään. Saksan kieltä tarvitsee kaupan alalla, matkailussa ja se on hyvä valtti työpaikkojen haussa, kertoo Auhtola.

Nea Auhtola aloitti saksan kielen opiskelun jo peruskoulun alaluokilla. Kielen opiskelu yliopistossa ja vuodet Saksassa ovat tehneet sen, että nyt hän puhuu erittäin sujuvaa ja virheetöntä saksaa. Hän myös ymmärtää kaiken, mitä hänelle puhutaan.

Saksaa opiskelleet muistavat akkusatiivit ja datiivit sekä niihin liittyvät prepositioketjut. Auhtola rohkaisee turisteja käyttämään koulusaksaa rohkeasti, eikä vääriä prepositioita kannata pelätä.

– Se on hyvä vinkki suomalaiselle, että jos eivät akkusatiivit ja datiivit mene kohdalleen, niin eivät ne mene berliiniläisilläkään, kertoo Auhtola.

Potsdamiin

Nea Auhtola on hiljattain muuttanut Berliinistä naapurikaupunki Potsdamiin. Sinne on Berliinistä matkaa reilut 30 kilometriä. Kaupunkien väliä Nea kulkee junalla.

– Potsdam on tavattoman vihreä ja rauhallinen kaupunki, kehuu Auhtola.

Asukkaita Potsdamissa on noin 170 000, joten ihan pikkukaupunki se ei kuitenkaan ole. Turisteja kaupunkiin tuovat muun muassa linnat ja puistot, jotka ovat yhtä suurta Unescon maailmanperintöaluetta.

Keskellä kaupunkia on valtava Nikolai-kirkko. Se tuhoutui lähes kokonaan puna-armeijan pommituksissa 30.4.1945, mutta on rakennettu uudelleen entiseen loistoonsa. Kirkon kupolia kiertävältä tasanteelta avautuvat kiehtovat maisemat historialliseen Potsdamiin.

Kiehtovaksi näyn tekee se, että paikoin on vihreää, paikoin vanhoja rakennuksia ja paikoin osittain ränsistyneitä sosialismin aikaisia rakennuksia. Paikalliset kiistelevät, pitääkö ne säilyttää, kunnostaa vai purkaa.

Opiskelua ja liikuntaa

Nea Auhtolan arki täyttyy lääketieteen opinnoista. Vapaa-ajallaan hän liikkuu ja nauttii juosten ulkoilmasta.

– Täällä on melkein joka kylällä joku oma juoksutapahtuma. Ilman paineita niihin osallistun ja tuloslistalla olen siellä viimeisen neljänneksen joukossa, kertoo Auhtola.

Vaikka Nea Auhtola on viettänyt Saksassa monta vuotta, ihan kaikki asiat eivät vielä ole tulleet selväksi.

– Esimerkiksi jätteiden lajittelu on edelleenkin vähän mysteeri. Jäteastioita on kolme erilaista, ja on vaikea tietää, mikä pitää luokitella mihinkin kuuluvaksi. Täällä Potsdamissa otettiin vasta tänä vuonna käyttöön biojäteastiat kotitalouksille. Sitä ennen oli vaikea tietää, mihin banaaninkuoret laitetaan.

Oma aikansa meni myös oppia, että Saksassa ei saa imuroida sunnuntaisin, koska sunnuntai on lepopäivä. Ja monta tuskaa aiheutui, ennen kuin oppi, että lukon avain ei käänny oikealle vaan vasemmalle.

– Ja avainta pitää kiertää monta kierrosta vasemmalle. On saattanut kestää kauan, ennen kuin saa lukon auki, naurahtaa Auhtola.

Minne sitten?

On kulunut kahdeksan vuotta siitä, kun Lappeenrannan Joutsenosta kotoisin oleva Nea Auhtola saapui Berliiniin. Suomessa hän käy kolme–neljä kertaa vuodessa. Silloin hän syö ainakin karjalanpiirakoita.

Mutta elämä on siirtynyt Saksaan, Berliiniin ja Potsdamiin. Lääketieteen opintoja on vielä kolmisen vuotta jäljellä.

Kun valmistut, tuletko Joutsenon terveyskeskukseen lääkäriksi?

– Kyllä mie varmaan tänne jään. Täällä on hyvät mahdollisuudet tehdä erikoistumisopinnot. Mutta ihan niin kuin Joutsenossa, myös täällä on huutava pula lääkäreistä. Luulisin että täältä löytyy se, mihin haluan jäädä, sanoo Nea Auhtola.

Nyt eletään normaaliaikaa

Suomessa siirryttiin viime yönä normaaliaikaan eli kelloja käännettiin tunti taaksepäin. Kellojen siirtelystä kesä- ja normaaliajan välillä on käyty kriittistä keskustelua. Ryhmä europarlamentaarikkoja julkisti tällä viikolla aloitteen siitä, että kesäaikaan siirtymisestä luovuttaisiin.

Asuntokoneesta selviää, missä sinulla on varaa asua

Ylen päivitetystä Asuntokoneesta näet, millaiseen lainaan ja asuntoon sinulla on varaa. Kerro nettotulosi ja säästösi ja kone kertoo sinulle, miten paljon saat enimmillään lainaa ja moneenko neliöön sinulla on varaa eri postinumeroalueilla.

Näin mainostajat keräävät ja hyödyntävät dataasi

Dataa suomalaisista kerätään monin eri tavoin. Selvitimme, miten mainoksia kohdennetaan tai mitä tapahtuu, kun Facebookissa tekee persoonallisuustestin. Entä mihin kaikkialle tieto voi päätyä?

Islannissa pääministeripuolue säilyttää asemansa

Pääministeri Bjarni Benediktssonin oikeisto-konservatiivinen Itsenäisyyspuolue menetti paikkoja lauantaisissa vaaleissa, mutta on säilyttämässä asemansa suurimpana puolueena. Islannin hallitus kaatui syyskuussa. Kriisi kumpusi pääministerin isän kirjoittamasta suosituskirjeestä tuomitulle pedofiilille.

Finlaysonin toimitusjohtaja haastaa ihmisiä ajattelemaan tappouhkauksista huolimatta

Finlayson toimitusjohtaja Jukka Kurttila kantaa kaulassaan Suomen leijonaa, koska hän haluaa palauttaa symbolin uusnatseilta takaisin kansalle. Muotoilu on Kurttilalle väline haastaa ihmiset ajattelemaan. Kaikkia se ei miellytä, ja Kurttila on uhattu jopa tappaa.

Tuuli voimistuu ja sataa lunta, räntää tai vettä

Sunnuntaina etelässä sataa vettä tai räntää, muualla räntää tai lunta, kertoo Ylen meteorologi Matti Huutonen. Lähes koko maassa on huono ajokeli. Poutaisinta ja selkeintä sää on Pohjois-Lapissa. Pohjoistuuli on sunnuntaina puuskaista, merillä mahdollisesti myrskyisää. Lue lisää säästä osoitteessa yle.fi/saa.

Ajokeli on sunnuntaina huono lähes koko maassa. Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli on muuttunut huonoksi lumi- tai räntäsateen vuoksi. Varoitus koskee koko Suomea lukuun ottamatta Uuttamaata, Varsinais-Suomea sekä Pohjois-Lapin Enontekiötä, Inaria ja Utsjokea.

Pohjois-Suomen sateet tulevat lumena, etelämpänä räntänä tai vetenä, kertoi päivystävä meteorologi aamulla STT:lle. Tiet pysyvät sulina maan eteläisimmissä osissa.

Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Pohjanmaalla on voimassa tuulivaroitus. Pohjoistuuli on alueilla voimakasta aamupäivästä alkaen. Tuulen nopeus voi olla puuskissa 15 metriä sekunnissa.

Kaikilla merialueilla on puolestaan voimassa sekä tuuli- että aallokkovaroitus. Tuuli ja aallokko ovat vaarallisia aamupäivästä alkaen Pohjois-Itämeren itä- ja länsiosassa, Ahvenanmerellä, Saaristomerellä sekä Selkämeren etelä- ja pohjoisosassa.

Sääolosuhteet voivat olla vaarallisia myös Merenkurkussa sekä Perämeren etelä- ja pohjoisosassa, samoin Suomenlahden länsi- ja itäosassa.

Raaka peruna narskahtaa halki hampaiden välissä. Mukula on rapea ja maistuu miedolta. Olen juuri syönyt ilmaperunaa.

– Näitä perunoita ikään kuin lypsetään juuristosta kerran viikossa tai kahdessa, toimitusjohtaja Paula Ilola selostaa vieressä.

Ilolan johtama Suomen siemenperunakeskus Tyrnävällä on kehitellyt uuden tavan kasvattaa perunaa.

Työntekijät istuttavat perunantaimet laatikoihin, joiden kanteen on tehty reikä kutakin tainta varten. Siitä peruna lähtee kasvattamaan juuristoaan pimeään, tyhjään laatikkoon ja varttaan kohti kasvihuoneen kattoa.

– Me sanomme tätä ilmaperunaksi kansankielellä, mutta sen oikea nimi on aeroponinen teknologia, Ilola kertoo.

Perunan mukulat kasvavat siis ilmassa, ilman multaa.

Yhdestä varresta sata mukulaa

Oulun lähellä sijaitsevan keskuksen tehtävä on huolehtia omalta osaltaan siitä, että Suomessa riittää puhdasta perunaa niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.

Ilmaperunatekniikka on tuonut työhön tehoa.

– Yksi juuristo tuottaa jopa sata mukulaa, kun perinteisellä turpeessa kasvatuksella juuristosta tulee nelisen mukulaa, Paula Ilola kertoo.

Ilmastonmuutos on tuonut keskuksen työntekijöille lisää haasteita ja uhkakuvia, joihin pitäisi varautua. Keskuksessa pidetään ilmaperunaa yhtenä valttikorttina vaikkapa ympäristökriisien varalta.

Peruna kasvaa hätätapauksessa hallissa

– Jos tulee ympäristökriisejä, vesi loppuu tai jotain muuta tapahtuu, tällä tavalla pystytään matalalla energiatasolla tuottamaan ruokaa, Ilola sanoo.

Ilmaperunan kasvattamiseen tarvitaan sopivan lämmin tila, hieman vettä ja tekniikkaa – sekä jonkin verran energiaa systeemin pyörittämiseen.

– Suomesta löytyy kyllä tyhjiä halleja, jossa ilmaperunaa pystyy kasvattamaan, Ilola puhuu.

Pimeässä sisätilassa kasvit tarvitsevat keinovaloa, käytännössä varta vasten suunniteltuja energiatehokkaita led-lamppuja.

Visiona rappujen alla roikkuva peruna

Perunalaatikosta kuuluu suhina, kun automaatti sumuttaa juurille vettä ja ravinteita.

– Vettä kuluu vähän, Ilola huomauttaa.

Ilolalla on monta suunnitelmaa siitä, kuinka ilmaperunatekniikkaa voisi soveltaa.

– Yksi visio on, että jonakin päivänä ihmiset voivat kasvattaa uusia perunoita ympäri vuoden kotonaan rappujen alla, Ilola suunnittelee.

Rappujen alla kasvavat ilmaperunat kuulostavat kivalta harrastukselta, mutta ne vastaavat myös pieneltä osalta ilmastonmuutoksen mahdollisesti tuomaan haasteeseen ruoantuotannossa.

Tuontiruoka saattaa vähentyä

Tutkijat ennakoivat, että moni hyvä alue muuttuu tulevaisuudessa jopa viljelykelvottomaksi.

Suomessa syödään paljon esimerkiksi Espanjassa kasvatettuja kurkkuja, tomaatteja ja muita vihanneksia. Lähivuosikymmeninä Välimeren alueen kuivuuden ennustetaan kuitenkin lisääntyvän ja hellejaksojen pitkittyvän.

Viljelyskelpoinen maa vähenee YK:n mukaan koko ajan ilmastonmuutoksen lisäksi tehotuotannon takia.

Jos tuontiruoka vähenee, ruokaa on kasvatettava enemmän kotimaassa. Esimerkiksi agroekologian professori Juha Helenius on varoittanut tuudittautumasta tuontiruuan varaan.

Ilmaperunatekniikalla kasvatettavat kasvit ovat yksi kiinnostava vaihtoehto, mutta muitakin ratkaisuja on jo kehitteillä.

Kaupunkilaisissa on herännyt kiinnostusta pienimuotoinen viljelemiseen omiksi tarpeiksi. Lapinjärveläisellä kasvihuoneyrittäjällä on kuitenkin hieman suuremmat suunnitelmat kaupunkiviljelyyn.

Salaatti kasvaa led-lamppujen lämmössä

Kasvihuonerykelmä seisoo keskellä peltoja Lapinjärven Lindkoskella. Salaatti- ja yrittihuoneiden takaa löytyy uudenlainen kasvihuone led-valoineen.

– Me kutsumme tätä vertikaaliviljelmäksi, toimitusjohtaja Robert Jordas kertoo.

Salaatit ja yrtit kasvavat neljässä ja viidessä kerroksessa eräänlaisilla hyllyillä.

Led-lamput valaisevat kasveja 20 tuntia vuorokaudessa. Samat led-lamput tuottavat myös kasvien tarvitseman lämmön. Huoneen seinät on eristetty, toisin kuin yrityksen entisissä kasvihuoneissa.

– Vertikaaliviljelmä on niin tehokas, että enää ei ole järkeä viljellä vain maalla, Jordas sanoo.

Puutarha siirtyy kaupunkiin

Yrittäjä aikoo kehittää vertikaalipuutarhasta tuotteen, jonka voi pystyttää sinne, missä kuluttajat ovat. Koska kaupungit kasvavat, kuluttajat ovat siellä.

– Kun viljelmä on lähellä markkinoita, päästään taas yhdestä turhasta kuljetusmatkasta pois, Jordas laskeskelee.

Jos ruoka kasvaa kuluttajan vieressä, kuljetuskustannusten lisäksi vähenevät ilmastopäästöt. Jordas uskoo, että sillä on salaattien ja vihannesten ostajille yhä enemmän merkitystä.

Ilmastonmuutos saattaa luoda markkinoita myös Jordaksen uudelle kasvihuoneelle. Yrittäjä uskoo, että vertikaaliviljelmiä tarvitaan siellä, missä viljelyolosuhteet käyvät hankaliksi.

– Jos on kylmää, todella kuivaa, ei ole vettä eikä viljelyyn sopivaa lämpötilaa, Robert Jordas luettelee kysyntää lisääviä olosuhteita.

Fujitsu haluaa kasvihuonebisnekseen

Vertikaaliviljelmiä on tulossa lisää Jordaksen nykyisten kasvihuoneiden viereen. Rakentajat pystyttävät parhaillaan uusien tilojen metallisia tukirakenteita.

Yksi Jordaksen uuden kasvihuoneen teknisen puolen kumppaneista on japanilainen Fujitsu.

Yritys on lähettänyt Japanista asiantuntijan Suomeen pelkästään Lapinjärven vertikaalipuutarhaa varten. Fujitsun kasvihuoneteknologiaa täällä johtava Shinji Yoshioka astelee pitkin rakennustyömaata.

– Istanbul, Saudi-Arabia, Suomi ja Pohjoismaat, Yoshioka luettelee Fujitsua kiinnostavia markkina-alueita.

Idea on saada kasvit kasvamaan tehokkaasti, olivatpa olosuhteet kasvihuoneen ulkopuolella mitkä hyvänsä.

– Kasvihuonetta ohjataan meidän kehittämällämme it-järjestelmällä, Yoshioka sanoo.

Vertikaaliviljelmän olosuhteet aiotaan pitää kasveille ihanteellisina joka hetki tekniikan ja tiedon avulla. Robert Jordas kertoo, että erilaisten sensorien ja kameroiden avulla on mahdollista seurata jopa veden virtausta maustekasvin pikkuruisessa lehdessä.

Perunasta huolehtii oma tekniikka

Tekniikkaa tarvitaan myös ilmaperunan kasvattamisessa. Tyrnävän Siemenperunakeskuksessa järjestelmä on pitkälti itse kehiteltyä ja rakennettua.

Yhtä seinää peittää letkujen, putkien ja venttiilien viidakko.

Laitteet annostelevat ravinteita veden joukkoon tietokoneen ohjaamana.

Pihalla, ikkunallisen oven takana, seisoo maitotilallisille tuttu tilatankki. Se on osa itse rakennettua jäähdytysjärjestelmää.

– Nämä tilat eivät kyllä kestä kuvaamista, Ilola päivittelee omatekoisten laitteiden keskellä.

Ilmareunan jälkeläiset ovat jo lautasilla

Vaikka laitehuone vaikuttaa eräänlaiselta Pelle Pelottoman laboratoriolta, työ itse on vakavaa. Ilmaperunat eivät ole enää kokeilu ja pelkkiä visioita. Niitä on tuotettu jo siemenperunaksi.

– Tänä syksynä kauppojen myymästä sadasta perunasta neljä on ilmaperunan jälkeläisiä, Ilola sanoo tyytyväisenä.

Ilmaperunoiden mukulat istutetaan maahan Siemenperunakeskuksessa seuraavana keväänä. Myös uusi sato istutetaan maahan. Sen jälkeen sopimusviljelijät toistavat saman kuvion kolme kertaa, ilmaperunoiden kohdalla vain kaksi kertaa.

– Sen jälkeen meillä on 10 miljoonaa kiloa siemenperunaa, Ilola sanoo.

Vasta sitten ilmaperunoiden jälkeläiset lähtevät varsinaiseen viljelyyn ja päätyvät kauppojen perunalaareihin.

Ilmapottu olisi kallis ruokaperuna

Ilmaperunaa ei kannata kasvattaa tällä hetkellä suoraan kuluttajille. Tavalliseksi ruokaperunaksi se on liian kallista käsityövaltaisuutensa takia.

– Mutta jos tulee tilanne, että ulkona ei voi kasvattaa, siihen se on hyvä, Ilola sanoo.

Ilolan luona on vieraillut ravintolayrittäjiä, joita ilmaperuna kiinnostaa. Ravintolan asiakas saattaisi olla valmis maksamaan uudesta perunasta tarpeeksi paljon.

Juttu on osa Ylen Tehtävänä tulevaisuus -kokonaisuutta. A-studio ja Uutiset kertovat tänä syksynä ilmastonmuutoksen seurauksista suomalaisten ruokaan, asumiseen ja liikkumiseen. Ylen Draama julkaisee samaan teemaan liittyviä podcasteja ja audiovideoita.

Tehtävänä tulevaisuus -kokonaisuus löytyy Yle Areenasta.

11-vuotias helsinkiläinen Lotta Tikkanen kulkee itsenäisesti kouluun, harrastuksiin ja kavereidensa luokse. Matkat taittuvat usein kävellen, sillä välimatkat ovat lyhyitä.

Lotan äiti Nina Tikkanen antaa lapsensa liikkua lähiympäristössä melko huoletta. Kaverit ja erityisesti puhelin tuovat turvaa puolin ja toisin.

– Jos mä lähden esimerkiksi jonnekin kauppaan, niin mä ilmoitan aina äidille, Lotta kertoo.

– Jos sattuu jotain, niin kaverin kanssa uskaltaa ehkä paremmin kysyä apua ja sitten voi soittaa, jos on eksynyt johonkin tai bussikortti on vaikka hävinnyt, toteaa puolestaan Nina Tikkanen.

Suomi ykkönen 16 maan vertailussa

Vuonna 2015 julkaistussa kansainvälisessä tutkimuksessa selvitettiin 7–15-vuotiaiden lasten itsenäistä liikkumista 16:ssa eri maassa.

Useiden Euroopan maiden lisäksi mukana olivat muun muassa Israel, Etelä-Afrikka, Australia, Brasilia, Japani sekä Sri Lanka.

Tutkimuksessa vertailtiin lasten omatoimista liikkumista erilaisilla mittareilla. Suomi oli selvä ykkönen.

Suomalaiset vanhemmat antavat lastensa muun muassa kävellä tai pyöräillä yksin lähiympäristössä, liikkua koulumatkat itsenäisesti, ylittää pääteitä ja mennä yksin ulos pimeällä.

Myös muut Pohjoismaat, Saksa sekä Japani ovat kärkisijoilla. Vähiten itsenäisen liikkumisen mahdollisuuksia lapsilla oli Ranskassa, Israelissa ja Sri Lankassa.

Pimeällä liikkumisessa Suomi erottuu selvästi jopa muista Pohjoismaista. Suomessa 74 prosenttia lapsista saa mennä yksin ulos pimeällä, kun esimerkiksi Ruotsissa vastaava osuus on 57 prosenttia.

”Ajanko jonkun pysäkin ohi?”

Kakkoseksi suomalaislapset jäivät saksalaisille vain paikallisbussien käyttämisessä.

Kun Suomessa jo noin 10-vuotiaat voivat kulkea paikallisbusseissa yksin, Italiassa lapset aloittavat itsenäisen bussimatkustelun vasta kolme neljä vuotta myöhemmin, tutkimuksessa kerrotaan.

Lotta Tikanen ja hänen paras ystävänsä Julia Enbäck kulkevat bussilla vielä melko harvoin ja silloinkin mieluummin yhdessä.

– Mä en ole koskaan mennyt yksin bussilla, mutta mä olen mennyt kaverin kanssa, Enbäck kertoo.

Tänään tytöt suuntaavat Malmille ostoksille. Bussimatkailua on kertynyt Lotta Tikkasellekin vielä melko vähän ja se aina hiukan hermostuttaa.

– Eniten jännittää se, että ajanko mä jonkun pysäkin ohi tai otanko oikean bussin.

Miksi Suomessa saa liikkua niin vapaasti?

Aalto-yliopiston tohtorikoulutettava Veera Moll tekee parhaillaan väitöskirjaa kansainvälisen tutkimuksen pohjalta. Moll aikoo selvittää syitä siihen, miksi suomalaislapset liikkuvat muita vapaammin.

Yhdeksi syyksi Moll arvelee yhteiskunnassa vallitsevaa luottamuksen kulttuuria. Suomessa ympäristö koetaan riittävän turvalliseksi liikkumiseen.

Turvallisuutta lisää myös verrattain rauhallinen liikenne. Jalankulkijat ja pyöräilijät otetaan huomioon, mikä mahdollistaa myös lasten omatoimisen liikkumisen.

Kansainvälisessä vertailussa nimenomaan liikenne oli yksi suurimmista syistä rajoittaa lasten itsenäistä liikkumista.

Lisäksi lasten on vain täytynyt oppia kulkemaan itsenäisesti kouluun ja harrastuksiin, sillä yleensä molemmat vanhemmat ovat töissä. Näin on Mollin mukaan ollut Suomessa historiallisen pitkään.

Moll uskoo, että kaikki syyt liittyvät myös erityisesti Suomessa vallitsevaan itsenäisyyden kunnioittamisen kulttuuriin.

– Kun lapset kulkevat keskenään kadulla, niin me emme automaattisesti ajattele, että heidät on sinne hyljätty, vaan ajattelemme, että siinäpä kulkee reippaita ja itsenäisiä lapsia ja se koetaan myönteisenä asiana.

"Ennen ei tiedetty mitä lapset touhusivat"

Bussin kyytiin hypänneet Lotta Tikkanen ja Julia Enbäck kävelevät jo reippaasti ja määrätietoisesti kohti Malmintorin kauppoja.

Tyttöjen reviiri on melko pieni, sillä koulu ja harrastukset ovat kilometrin säteellä. Malmintorille matkaa kertyy kotoa parisen kilometriä.

Lotan äiti Nina Tikkanen muistelee, että omassa lapsuudessa 1980-luvun lopulla tuli kokoonnuttua kavereiden kanssa vähän kauempana kotoa.

– Tuntuu, että omat vanhemmat olivat tyytyväisiä, kunhan oli kotona sovittuun aikaan. Silloin ei tiedetty niin tarkasti, mitä lapset touhusivat, kun ei ollut puhelimia.

Tikkasen tunne vastaa todellisuutta. Tutkimusten mukaan lasten itsenäinen liikkuminen on vähentynyt Suomessa, vaikkakaan ei yhtä paljon kuin muualla maailmassa.

Vuonna 2015 julkaistu suomalainen tutkimus vertailee lasten liikkumista ilman aikuisia 1990-luvulta vuoteen 2011 saakka. Tutkimusta varten tehdyissä kyselyissä oli mukana kolmisen sataa 8–10-vuotiasta lasta ja heidän vanhempaansa Helsingistä, Kiteeltä ja Kauhajoelta.

Sekä vanhempien että lasten vastausten mukaan lupa itsenäiseen liikkumiseen on vähentynyt. Samaan aikaan lasten kuljettaminen autolla on yleistynyt.

Myös Nina Tikkanen kertoo vievänsä tytärtään autolla voimisteluharrastukseen, joka sijaitsee Malmin reviirin ulkopuolella Myllypurossa.

– Sitten, kun tulee talvi ja pimeä, niin ehkä helpommin lähtee hakemaan, jos Lotta on ilta-aikaan jossain.

Muistoja ja tutkimuksia 1950-luvulta tähän päivään

Veera Moll ottaa vähän pidemmän aikaperspektiivin. Hän aikoo nyt tutkia väitöskirjassaan miten 7–12-vuotiaiden lasten liikkuminen ja liikkumismahdollisuudet ovat muuttuneet pääkaupunkiseudulla 1950-luvulta lähtien.

Moll haluaa selvittää, miten rakennettu ympäristö, liikenne, asuminen, perheet ja ihanteet ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana.

Aiempien tutkimusten lisäksi Moll on kerännyt lähteikseen muistitietoaineistoja, joissa ihmiset muistelevat lapsuuttaan eri kaupunginosissa pääkaupunkiseudulla.

– Ihmisten muistoissa liikkuminen vaikuttaa hyvin samanlaiselta vuosikymmenestä toiseen. Liikkuminen muistetaan hyvin vapaana, itsenäisenä ja luonnonläheisenä.

1950-luvulla asunnot olivat pieniä, minkä vuoksi lapset ovat kulkeneet paljon ulkona. Asuntojen kasvun myötä aikaa alettiin viettää enemmän sisätiloissa.

Autoilun lisääntyminen 60-luvulla rajoitti lasten liikkumista jonkin verran, sillä vielä 70-luvun alussakin onnettomuustilastot olivat karua luettavaa. Nykyisin autoilu rajoittaa itsenäistä liikkumista enemminkin vanhempien kyyditysten muodossa.

Aiemmin on siis ehkä kuljettu vapaammin ja enemmän omin voimin, mutta nykyisin lasten reviirit laajenevat joukkoliikenteen avulla.

– Olennaista on se, että liikkuminen on muuttunut ylipäätään.

Itsenäistä liikkumista pitää varjella

Joka tapauksessa muualla maailmassa lasten oma tila on kaventunut selvästi enemmän kuin Suomessa.

Lotan äiti Nina Tikkanenkin haluaa kannustaa tytärtään liikkumaan omatoimisesti.

– Helsingissä pitää oppia käyttämään julkisia ja kulkemaan itse ja onhan se sitä vastuunottamista myös siitä omasta tekemistä ja liikkumisesta.

Samoilla linjoilla on Veera Moll. Tutkimusten mukaan itsenäisestä liikkumisesta on lapsille hyötyä. On osoitettu, että mitä itsenäisemmin lapsi saa liikkua, sitä aktiivisempi hän on fyysisesti ylipäätään, Moll kertoo.

Liikunnan lisäksi Moll pitää tärkeänä sitä, että lapselle annetaan mahdollisuus tutkia omaa ympäristöä.

– Heistä tulee itsenäisempiä ja he pystyvät myös päättämään, missä he viettävät aikaa ja mitä reittejä valitsevat. Miksei lapsilla olisi siihen ihan samanlainen oikeus kuin meillä aikuisillakin?

Toisaalta lasten itsenäistä liikkumista pidetään Suomessa ehkä liiankin itsestään selvänä. Moll toivoo, että asiasta keskusteltaisiin enemmän.

– Sitä ei ehkä ymmärretä suojella. On tärkeätä ymmärtää, että monet maat itse asiassa pyrkivät tällaiseen kulttuurin, jonka he ovat ehkä jo menettäneet. Tämä on asia, josta kannattaa pitää kynsin ja hampain kiinni.

Lue myös:

"Alle 9-vuotiasta ei voi päästää internetiin yksin" – Näin Ruotsissa, Kiinassa ja Belgiassa neuvotaan vanhempia lasten somen käytöstä

Islannin ihme: Nuorille maistuu oluen sijaan urheilu

WITTENBERG Siisteillä kaduilla käyskentelevät turistit ihastelevat talojen hillityn tyylikkäitä julkisivuja. Pieni Wittenbergin kaupunki Saksan itäosassa valmistautuu suureen juhlaan, uskonpuhdistuksen 500-vuotiskarkeloihin.

Puoli vuosituhatta sitten samoilla kaduilla liikkui tyytymättömämpi kulkija.

Munkki Martti Luther ei ihastellut näkemäänsä. Erityisen turhautunut hän oli katolisen kirkon anekauppaan ja uskon velttouteen.

Suivaantunut Luther tehtaili 95 teesiä, eikä kristinusko ollut Euroopassa enää entisensä. Alkoi katolista kirkkoa ravistellut uskonpuhdistus, joka synnytti protestanttisen kirkon ja luterilaisuuden.

Millä mielin Martti Luther tallustelisi nyt Wittenbergissä, tasan 500 vuotta teesiensä julkistamisen jälkeen? Yllättyisikö hän ja kenties pitäisi näkemästään? Vai kenties kauhistelisi luterilaisessa maailman nykymenoa?

Pohdinta on hyvä aloittaa ilmeisimmästä. Luterilaisuuteen ja protestanttiseen kilvoitteluun liitetään usein tapa tehdä uutterasti työtä.

Täytyy ottaa nurkumatta vastaan työkuorma, joka ylhäältä annetaan. Valittaa ei saa. Levätään sitten eläkkeellä.

On todennäköistä, että Luther kiinnittäisi huomiota nykyiseen työelämään: Työt kulkeutuvat usein toimistolta kotiin asti. Tavoitettavissa on oltava joka hetki, ellei sitten paljon puhuttu loppuun palaminen uhkaa.

Hän ei ehkä ihan noin halunnut asiaa käsitettävän.

Martti Lutherille työ oli tärkeää, mutta sitä ei hänen mielestään tarvinnut suorittaa otsa hiessä. Olennaisempaa oli se, että työtä tehdään yhteiseksi hyväksi.

Lutherin ajattelussa laatu korvasi siis määrän.

Martti Luther (1483–1546) oli augustinolaismunkki, joka opiskeli teologiaa ja joka toimi pappina ja myöhemmin Wittenbergin yliopistossa professorina.

Työura katolisen kirkon sisällä eteni, mutta suhde uskoon oli miehelle yhtä työtä ja tuskaa.

Synnintunto painoi. Jumala ei jättänyt rauhaan – eikä Luther jättänyt Jumalaansa rauhaan.

Kirkkonsa kanssa hän joutui avoimeen sotaan. Tarkka päivämäärä sodan alulle oli 31. lokakuuta vuonna 1517, jolloin hänen kuuluisat 95 teesiään tulivat julki.

Niistä yksi kuului näin:

Se, joka antaa köyhälle tai lainaa tarvitsevalle, tekee paremmin, kuin jos hän lunastaisi aneen.

Luther näki kurjuutta ja hätää aikanaan, eikä hän kääntänyt sille selkäänsä. Lähimmäisenrakkaus ja myötätunto olivat Lutherin mukaan kristityn velvollisuuksia.

Entä miten hän suhtautuisi nykyajan köyhiin, esimerkiksi kaduilla eläviin ihmisiin?

Todennäköisesti Luther ei kääntäisi selkäänsä nytkään, vaan pysähtyisi auttamaan, oli sitten kyseessä romanikerjäläinen tai koditon kantasaksalainen. Kerjäläinen ansaitsisi tulla kohdatuksi yksilönä, yhtenä meistä.

Sen sijaan Luther todennäköisesti polttaisi kiivaudessaan kaapunsa hihat, jos kerjäämisen taustalta paljastuisi järjestäytynyttä liiketoimintaa.

Eivätkä teot jäisi ilmeisesti tähän.

Aikamme keskustelua seuratessaan Martti Luther ottaisi kantaa hyväntekeväisyyteen, maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen. Luther käyttäisi palopuheissaan kenties sanoja "taakanjako" ja "solidaarisuus".

Hän vaati jo omana aikanaan, että rahakirstujen olisi avauduttava hädässä olevien lähimmäisten auttamiseksi, ja näin olisi varmasti nytkin.

Maahanmuutto saa aivan uuden ulottuvuuden, kun tulijat ovat muslimeja. Asia ei olisi aivan yksinkertainen Martti Lutherillekaan.

Lutherin kapinointi katolista kirkkoa vastaan oli ennen näkemätöntä. Katolisen kirkon asema ihmisen mielen hallitsijana oli kiistaton.

Samalla tavalla kuin Martti Luther nousi paavia vastaan 500 vuotta sitten, hän olisi epäilemättä kansalaistottelematon myös tänään.

Mutta millä tavalla hän uhmaisi ylintä valtaa?

Ehkä Luther piilottelisi paperittomia turvapaikanhakijoita. Häntä ajaisi usko ja vakaumus silloin, kun lähimmäistä ajaa kodistaan nälkä, sota, hätä ja kuolema.

Suhde maahanmuuttoon näyttääkin olevan tässä ajassa ehkä kaikkein voimakkaimmin ihmisiä poliittisesti jakava kysymys. Lutherille asia ei ole varsinaisesti poliittinen, vaan se on uskonnollinen: on kristityn vastuu auttaa.

Kuten viime vuosina on nähty, saa maahanmuutto aivan uuden ulottuvuuden, kun tulijat ovat muslimeja. Asia ei olisi aivan yksinkertainen Martti Lutherillekaan.

500 vuotta sitten turkkilaiset laajensivat ottomaanien valtakuntaa ja olivat Euroopassa voimissaan. Lutherille ottomaanien levittämä islam oli uskontona vaara. Taustalla oli jatkuva sodan pelko.

Luther tuskin katsoisi tänään islamia sen nimissä tehtävien väkivallantekojen kautta. Vallankaan yksittäistä hädässä pakenevaa muslimia hän ei panisi tilille joidenkin äärisuuntausten vuoksi.

Suhde islamiin olisi kenties sovitteleva. Luther ehkä hakisi yhteistyötä islamin maltillisen tulkinnan piiristä.

Luther tajusi painetun ja levitettävän sanan mahdin, ja olikin mestari käyttämään hyväksi tuohon aikaan vielä varsin tuoretta kirjapainotaitoa.

Martti Lutherin kirjallinen tuotanto oli huomattava. Keskeistä siinä oli Raamatun kääntäminen saksaksi ja siten jumalan sanan ulottaminen kansan keskuuteen. Lutherin kynästä sinkosivat myös Raamatun tiivistelmiksi tarkoitetut käsikirjat eli katekismukset ja aimo määrä virsiä.

Perin oletettavaa on, että Luther katsoisi tämän päivän internetiä ja sosiaalista mediaa propagandistin silmin. Ehkäpä jopa Donald Trumpin tviittien määrä ja vallankin laatu kalpenisi nyky-Lutherin naputellessa teesejään tviittivirtaan.

Entä mitä mieltä luterilaisuuden oppi-isä saattaisi olla nykyisestä somevihasta?

Luther varmaan pystyisi itse kielellisesti kiivaaseenkin ilmaisumuotoon, mutta verkon vihan edessä hän lähinnä häpeäisi kanssaihmisten puolesta. Vihapuheessa kukkiva rasismi, ihmisvihamielisyys ja homofobia lisäisivät Lutherin tuskaa.

Lutherin voisi helposti kuvitella katsovan tämän päivän keskustelua uusin tiedoin, minkä takia hän voisi hyvinkin pitää homojen ja lesbojen avioliitto-oikeutta yhtenä ihmisoikeutena.    

Henkilökohtaisessa elämässään hän itse teki ajalleen varsin radikaaleja valintoja.

Munkkina elänyt Luther kypsyi jättämään selibaatin. Hänen mukaansa myös hengenmiehen oli soveliasta ottaa itselleen kumppani.

Luther avioitui vuonna 1525 luostarista karanneen nunnan Katharina von Boran kanssa. Pari sai liudan lapsia. Olennaisinta oli kuitenkin Lutherin teon radikaalisuus. Hän ohjasi luterilaisen kirkon lopettamaan vaatimuksen pappien naimattomuudesta.

Voisiko tuon päätöksen suhteuttaa tähän päivään? Mikä olisi kirkolta nyt yhtä radikaalia?

Arvatenkin tulee mieleen homo- ja lesboliittojen hyväksyminen ja kirkollinen siunaaminen. Luther ei aikanaan homoutta hyväksynyt, mutta kuva homoudesta luonnottomuutena ja syntinä on vuosisatojen kuluessa muuttunut.

Tuli valistuksen aika ja maailma ympärillä muuttui.

Luther tahtoi järkeen pohjaavan tieteen elää omaa elämäänsä. Epäilemättä hän luottaisi nyt järjen todistusvoimaan esimerkiksi suhtautumisessa homouteen.

Lutherin voisi helposti kuvitella katsovan tämän päivän keskustelua uusin tiedoin, minkä takia hän voisi hyvinkin pitää homojen ja lesbojen avioliitto-oikeutta yhtenä ihmisoikeutena.

Matkamuistomyymälät myyvät Luther-kumiankkoja, Luther-olutta ja Luther-kahvia.

500 vuotta sitten anekauppa näivetti ja korruptoi katolista kirkkoa. Syntejä sai anteeksi, kun jaksoi maksaa papeille. Kun anteeksiannosta tuli liiketoimintaa, kirkon perustehtävä hämärtyi.

Martti Lutherin 95 teesiä oli suunnattu erityisesti anekauppaa vastaan. Paavi hurjistui ja ojensi Lutheria bullalla, katolisen kirkon uhkauskirjeellä. Kapinallinen Luther poltti bullan ja taistelu kirkon sisällä sai uusia kierroksia.

Martti Lutherin kotikaupunki Wittenberg juhlii uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlia täysin siemauksin.

Wittenbergin Linnankirkon pronssiovessa ovat Lutherin teesit painettuna – eräänlaisena sananvapauden muistomerkkinä. Myöhemmin on väitetty, että Luther olisi naulannut teesit oveen. Ei naulannut.

Tänään Linnankirkon hallinto myy median edustajille 70 eurolla kuvauslupia kirkon sisälle.

Matkamuistomyymälät myyvät puolestaan Luther-kumiankkoja, Luther-olutta ja Luther-kahvia. Paikallinen pikaruokayrittäjä myy Luther-burgeria ja ravintolan annoksessa on Luther-tomaatteja.

Jos Luther vierailisi tässä ajassa, hän varmaan polttaisi tulistuneena bullan sijasta kumiankan ja yhden kuvauslupaan käärityn burgerin.

Juttua varten on haastateltu Marianne Schröteria sekä Ernst-Joachim Waschkea. He toimivat teologian tohtoreina Halle-Wittenbergin Martti Luther yliopistossa.

Sodankylässä lauantaina sattuneessa linja-auton ja henkilöauton kolarissa kuoli ulkomaalainen mies. Henkilöautossa ollut mies kuoli Lapin poliisin mukaan välittömästi.

Henkilöautossa oli turman tapahtuessa myös ulkomaalainen nainen, joka loukkaantui vakavasti.

Linja-autossa oli 25 matkustajaa, joista 20 lapsia. Poliisin mukaan yksikään lapsista ei loukkaantunut. Linja-auton kuljettaja ja aikuinen matkustaja kuitenkin saivat vammoja, ja heidät vietiin Lapin keskussairaalaan.

Onnettomuus sattui Nelostiellä puoli kuuden aikaan lauantai-iltana. Henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistalle ja törmäsi linja-auton keulaan. Bussi suistui ojaan.

Turman raivaustyö kesti tunteja, ja osan aikaa Nelostie oli turmapaikan kohdalla kokonaan suljettu.

Lue myös: Mies kuollut linja-auton ja henkilöauton kolarissa Sodankylässä – 25 henkilöä kuljetettu terveyskeskukseen

Orilammin leirintäalueella on aivan aikainen aamu. Suomessa on kyllä vielä kesä, mutta silti on laitettava villasukat jalkaan.

Tai jotakin lämmintä ylle – niin Asta miettii tullessaan ulos asuntovaunustaan. Nuppolat, Asta ja Timo, ovat ilkosillaan aina kun mahdollista.

– Puolet miun elämästä me ollaan vietetty tätä naturismielämää, Asta laskee.

– Eikä päivääkään olla kaduttu, Timo huikkaa väliin.

– Tämä on meille elämäntapa ja harrastus.

– Ja vieläpä halpa harrastus. Tämä ei ole todellakaan mitään välineurheilua, Asta lisää nauraen.

Kesä on naturistien unelma-aikaa. Silloin yritetään olla ulkona aina, kun sää sallii. Siksi nytkin Asta kattaa aamupalaa ulkosalle, pelkät villasukat jalassa.

– Talvi on aika ankeaa, Asta sanoo.

– Onneksi yhdistyksen tiimoilta on talvellakin aika paljon toimintaa. On saunatapaamisia ja viikonlopunviettoja.

"Taskujen puuttuminen ei haittaa"

Asta hätyyttelee hyttystä iholtaan. Itikat kiusaavat kuulemma yllättävän vähän, vaikka syömäpintaa onkin tavallista enemmän.

Pariskunnan on vaikea keksiä naturismista oikein mitään miinuspuolia.

– Edes taskujen puuttuminen ei haittaa. Täällä rinnan alla kulkee ihan hyvin esimerkiksi pari seteliä, niin ei tarvitse lompakkoakaan, Asta nauraa ja nostaa toista rintaansa.

Yhdistyksestä puhuessaan Asta viittaa Luonnonmukaisiin, joka on toinen Suomen kahdesta naturismiyhdistyksestä.

– Tänä talvena on luvassa yhdet naturistihäätkin, Timo kertoo ja muistelee näiden olevan toiset tai kolmannet yhdistyksessä vietettävät häät.

Naturistien häät ovat melkoinen näky. Hääpari ja vieraat ovat kaikki alasti, mutta papilla sentään on kaapunsa ja liperit.

Luonnonmukaiset-yhdistys viettää tänä vuonna kolmekymppisiään. Nuppolat ovat olleet toiminnassa mukana 27 vuotta.

Olisihan se ihana jos Suomessakin olisi edes yksi ainoastaan naturisteille suunnattu leirintäalue. Timo Nuppola

Liittyminen Luonnonmukaisiin tapahtui samalla kertaa, kun pariskunnan ensikosketus naturismiinkin. Timo oli nähnyt lehdessä jutun Punkaharjun Kultakiveen avatusta nakurannasta ja ehdotti Astalle, että sinnehän he voisivat suunnata kesäreissulle.

Mukaan otettiin myös pariskunnan kaksi tuolloin alle kouluikäistä poikaa.

– Hyvä, ettei jouduttu kääntymään takaisin, kun Asta alkoi empiä ja sanoi, että en mie kehtaa lähteä, kun olen tämän näköinen. Mutta heti kun päästiin perille ja saatiin vaatteet pois, niin mie tajusin, että tämä on meidän paikka.

– Ja meidän juttu, Asta jatkaa.

Pojat pysyivät naturistitoiminnassa mukana murrosikään asti. Silloin on varsin yleistä jättäytyä naturistipiireistä pois tai ainakin pitää paussia.

– Monet ovat palanneet myöhemmin, kun omaa perhettä on tullut, Timo kertoo

Timo huomauttaa, että yhdistyksen jäsenistä valtaosa on keski-ikäisiä, ja mukaan toimintaan olisi erittäin tervetullutta saada myös nuorempaa porukkaa.

Mukana ihmisiä laidasta laitaan

Luonnonmukaisissa jäseniä on nelisensataa, kun taas toisessa naturistiyhdistyksessä, Naturistiklubissa, heitä on noin puolet vähemmän.

– Jos kuitenkin laskettaisiin kaikki sellaiset "piilonaturistit", jotka mökeillä ja kotioloissa nauttivat alasti olosta olisi suomalaisten naturistien määrä melkoisesti suurempi.

Nuppolat sanovat, että juuri yhdessä alasti oleminen ja asioiden tekeminen erottavat varsinaisen naturistin "mökkinaturistista".

Tutustumista muihin naturisteihin helpottaa se, että riisuutuessaan ihminen vapauutuu muustakin kuin vain tekstiileistä.

– Ei ole titteleitä eikä statuksia. Kaikki ollaan samalla viivalla.

– Meillä on yhdistyksessä ihmisiä ihan laidasta laitaan. On lääkäreitä, professoreja, opettajia, julkkikisia ja psykologeja. Se on jännä, kuinka erilailla sie keskustelet sillon, kun siulla ei ole vaatteita päällä. Kyllä mie paljon jäykempi olisin jos juteltaisiin vaikka jonkun virkamiehen kanssa puvut päällä.

Minkäänlaista standardityyppiä naturistille on pariskunnan mielestä turha yrittää määrittää.

– Päälle päin ei näe, onko ihminen naturisti vai ei.

Suomessa naturismin pienimuotoisuus näkyy naturistikohteiden vähäisyytenä.

Täällä on vain muutama naturisteille suunnattu uimaranta, kun taas esimerkiksi Ruotsissa niitä on seitsemisenkymmentä.

Omassa nahassa on hyvä olla ja sitä on arvokasta näyttää. Pitää osata kantaa se mitä on. Asta Nuppola

Muualla maailmassa toiminta on vieläkin suositumpaa. Yksi tunnetuimpia naturistikohteita on Cap d’Agden rantakaupunki Ranskassa. Se tunnetaan alastomana kaupunkina. Cap d’Agdessa aatamin asussa hoituvat pankkiasiat ja parturi. Rannalla vaatteet ovat suorastaan kiellettyjä.

– Olisihan se ihana jos Suomessakin olisi edes yksi ainoastaan naturisteille suunnattu leirintäalue, Timo miettii.

– Tai kokonainen kylä! Asta innostuu.

– Siinä voisi olla idea jonkun pienen asukkaita menettävän pitäjän kunnanjohtajalle.

Alastomuus ei ole kauhean seksikästä

Aamiainen on syöty, ja aurinko alkaa pilkottaa pilvien raosta. Villasukat saavat jäädä, ainakin toistaiseksi, ainoaksi asusteeksi.

Asta ja Timo mietiskelevät päivän kulkua; saunaan mennään ja uimaan tietysti, mutta Säkylän naturistileiriä varten tulisi myös treenata petankkia.

– Ulkopuoliset ihmiset ajattelevat valitettavan usein, että naturismi liittyy seksiin. Meitäkin on Astan kanssa pyydetty johonkin parinvaihtoiltamiin. Sitten on pitänyt korjata, että myö ollaan naturisteja, mutta ei parinvaihtajia, Timo sanoo.

– Ei alastomuudessa edes sillä tavoin ole kauheasti mitään seksikästä. Paljon seksikkäämpää on nähdä rouva vaikka pienissä bikiineissä. Jää jotain arvailujen varaankin.

– Meidän lempijuttuja tehdä alasti on ihan kaikki saunomisesta ruohonleikkuuseen. Kyllä melkein kaikki asiat hoituu yhtä hyvin alasti, Asta sanoo.

– Nytkin tulevalla naturistileirillä on taas ohjelmassa esimerkiksi patikkareissu, lentopallon peluuta ja tietysti illalla karaoke ja tanssit, Timo sanoo ja muistuttaa Astaa siitä, että alkaa olla aika pakata tulevaa leiriä varten.

Pefletti kulkee aina mukana

Paljon tavaraa ei tarvita mukaan. Tärkeimmät mukaan otettavista ovat pefletit ja lannevaatteet.

– Ruokaillessa alapää tulee olla peitettynä lannevaatteella. Ja tietysti aina istuimille on laitettava suojaksi pefletti. Pefletti kulkee naturistilla aina mukana.

Pitää olla rohkee vaan ja uskaltaa tulla pöksyistä ulos. Asta Nuppola

Pariskunnan mielestä monelle ihmiselle enempi alastomana oleilu voisi tehdä ihmeitä. Oman kehon kanssa sinuiksi tuleminen kohentaa itsetuntoa.

– Omassa nahassa on hyvä olla ja sitä on arvokasta näyttää. Pitää osata kantaa se mitä on. Sie oot, mitä sie oot, Asta sanoo.

– Monelle se vaatii vaan uskallusta. Sanotaan, että se este on korvien välissä. Se on ainoo mikä estää, Timo pohtii.

– Pitää olla rohkee vaan ja uskaltaa tulla pöksyistä ulos, Asta toteaa.

Kuvat muovijätteisiin kuolevista eläimistä ovat niin järkyttäviä, että ne ovat herättäneet Euroopan unioninkin – kansalaisista puhumattakaan.

Taistelu muovijätettä vastaan on päätetty voittaa. Kun Suomessa viime vuonna kotitalousmuovia kerättiin talteen puoli kiloa asukasta kohti, tänä vuonna päästään jo lähelle puoltatoista kiloa.

Ensi vuonna keräysmäärät kasvavat entisestään, sillä uusien Rinki-keräyspisteiden lisäksi myös taloyhtiöihin tulee omia muovinkeräyspisteitä.

Kotitalousmuovin pitkä tie arvotavaraksi

Jos pantillisia pakkauksia ei lasketa mukaan, muovijätettä kertyy Suomessa yli satatuhatta tonnia vuodessa. Siitä vasta 16–17 prosenttia saadaan kierrätykseen. Suomen kansallisen pakkausasetuksen tavoite on, että kolmen vuoden päästä kierrätykseen saadaan jo runsas viidennes.

Keräyskontteihin tuotu kotitalouksien muovijäte viedään käsiteltäväksi Ekokemin kierrätyslaitokselle Riihimäelle. Fortumin omistama laitos aloitti toimintansa hieman yli vuosi sitten. Laitoksessa muovilaadut lajitellaan koneellisesti.

Ongelma on, että lajittelu maksaa, eikä vielä tuota rahaa. Fortumilla on edessään pitkä tie ennen kuin uusiomuovin valmistaminen on kannattavaa.

Ratkaistavana on ainakin kolme haastetta. Ensinnäkin uusille, kierrätysmuovista tehdyille tuotteille tarvittaisiin lisää kysyntää. Toiseksi laatua pitäisi parantaa. Kolmanneksi muovia ei ole riittävästi. Tarvittaisiin tehokkaampi keräysjärjestelmä, joka toisi entistä enemmän muovia laitokselle.

EU ja Suomenkin viranomaiset ovat viime vuosina ajaneet muovin keräämistä kovalla voimalla mutta samalla on jätetty miettimättä, mihin uusiomuovituotteita saa ja pitäisi käyttää.

– Valtiovalta on hirveästi puhunut keräilyn lisäämisestä mutta ei siitä, mihin tätä uusiomuovia saa käyttää. Siitä ei ole ensimmäistäkään aloitetta, päinvastoin, sanoo Ekokemin tuotelinjapäällikkö Mikko Koivuniemi.

Koivuniemi mainitsee esimerkkinä muovikassit, jotka tehdään pääosin uusiomuovista. Niiden käyttöä pyritään kuitenkin kaikin keinoin rajoittamaan. Koivuniemen mukaan myös julkisissa hankinnoissa, esimerkiksi meluvalleissa, tulisi käyttää uusiomateriaalia.

Haasteena on myös se, että uusiomuovien hinnat ovat laskeneet jyrkästi kaikkialla Euroopassa. Suurimpana syynä tähän on se, että Kiina on asettanut tuontirajoituksia jäteperäisille materiaaleille, mikä on painanut uusiomuovin hintaa rajusti alaspäin.

Euroopassa uusiomuovivarastot ovat täynnä. Kannattavuutta yritetään nyt parantaa rakentamalla yhä isompia käsittelylaitoksia. Tähän uskotaan myös Fortumilla, joka pyrkii vähintään kaksinkertaistamaan muovin käsittelymääränsä.

– Uskoisin että kahdessa vuodessa ollaan isommissa keräysmäärissä, Koivuniemi arvioi.

Vastuu tuottajilla

Kuluttajamuovien kierrätystä vauhditetaan niin sanotulla tuottajavastuulla. Toisin sanoen pakkauksen tuottaja maksaa jätemaksua, jolla rahoitetaan osin muovijätteen käsittelyä.

Tuottajia edustaa Suomen Uusiomuovi Oy. Toimitusjohtaja Vesa Soini arvelee, että kotitalousmuovien kierrätystä ei saada kannattavaksi ainakaan kymmeneen vuoteen, jos kustannuksiin lasketaan mukaan jätteiden keräilykustannukset. Soini pitää kuitenkin mahdollisena, että jonakin päivänä Fortumin ei tarvitse periä maksua vastaanottamastaan kuluttajamuovista.

Teollisuuden ja kaupan muovijätteet on paljon helpompi kierrättää kuin kotitalouksien muovit, jotka ovat pääosin elintarvikepakkauksia. Jätteiden lajittelu kehittyy koko ajan mutta tällä hetkellä Ekokemin laitoksella pystytään hyödyntämään muovinkeräyspisteisiin tulevasta jätteestä vain noin puolet.

– Parikymmentä prosenttia keräysjätteestä on esimerkiksi pahvia, joka menee suoraan polttoon. Jäljelle jäävästä voidaan hyödyntää uusiomateriaalina noin 70 prosenttia, sanoo Ekokemin tuotelinjapäällikkö Mikko Koivuniemi.

Pantilliset pakkaukset, kuten pullot, kiertävät Suomessa erinomaisesti.

”Muovi on vain lainassa kuluttajalla”

Muovijätteestä suunnilleen kaksi kolmasosaa on kotitalousmuoveja, joiden uusiokäytön ongelmiin etsitään kiivaasti ratkaisua.

Muovilaatuja on paljon ja usein samassakin pakkauksessa on eri muovilaatuja kerroksittain. Elintarvikepakkauksissa, taloustavaroissa ja vaatteissa käytetään ainakin kuutta erilaista muovilaatua. Eri laaduilla on omat alalajinsa ja eri valmistajilla vielä omia muovilaatuja. Tämä tekee uusiokäytöstä vaikeaa.

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkija Satu Pasanen pitää juuri kuluttajamuovien yksinkertaistamista yhtenä merkittävänä keinona kierrätyksen tehostamiseksi.

– Siitä olisi hyötyä juuri siellä loppupäässä.

Monomateriaalit eli muovilaatujen yksinkertaistaminen on niin iso haaste, että siihen pääsemiseksi tarvitaan maailmanlaajuista yhteistyötä. Muun muassa kierrätyksen tutkimusta rahoittava Ellen McArthur -säätiö tukee alan tutkimusta.

Suomen Uusiomuovi Oy:n toimitusjohtaja Vesa Soini näkee suuria mahdollisuuksia siinä, että muun muassa suuret huonekalujätit ja elintarviketuottajat tekevät yhteistyötä Ellen McArthur -säätiön kanssa.

– Suuret pakkaajat ovat ilmaisseet halunsa siirtyä uusio- tai biopohjaiseen materiaaliin jollakin aikavälillä, Soini sanoo.

Myös Suomen Uusiomuovissa uskotaan siihen, että pakkausten suunnittelussa otetaan tulevaisuudessa huomioon niiden kierrätettävyys. Monissa Euroopan maissa on tehty pakkaussuunnittelijoille oppaita siitä, mitä eri vaihtoehdot kierrätettävyyteen vaikuttaa. Myös Suomessa valmistellaan samanlaista opasta.

VTT:n tutkijan Satu Pasasen mielestä kierrätyksen mielekkyys valkenee useimmille vasta sitten, kun sivuvirroista saadaan rahallista hyötyä uusioraaka-aineena.

– Pitäisi siis ajatella, että muovi on vain lainassa kuluttajalla.