Venäjän presidentti Vladimir Putin sukelsi tänään helteisen Suomenlahden pinnalta meren viileisiin syvyyksiin.

Presidentin matkan kohteena oli 50 metrin syvydessä lepäävä ShCh-308 Semga-sukellusvene. Se köytyi kaikuluotaintutkimuksissa vuonna 2018.

Presidentti Putinin vedenalainen vierailu kesti noin tunnin. Hän matkasi sukellusveneen sijaintipaikalle Sea Explorer-3-aluksella. Sukeltajat asettivat Semgan alukselle muistolaatan.

Semga liittyi Venäjän Itämeren laivastoon syyskuussa vuonna 1942. Venäläisten mukaan se ehti tuhota kolme saksalaisalusta Utön vesillä. Lokakuussa sukellusvene törmäsi saksalaiseen miinaan ja vei syvyyksiin 40 hengen miehistön.

Sukellus on Putinille tuttua

Presidentti Putinilla on aiempaa kokemusta syvänmerensukelluksesta muun muassa Baikal-järveltä vuonna 2009. Tuolloin hän testasi kolmen tunnin sukelluksella merentutkimukseen suunniteltua Mir 1-sukelluslaitetta.

Tänään lauantaina presidentin päivää sävyttivät meritragediat. Muistosukelluksen jälkeen hän tapasi heinäkuussa Barentsinmerellä vaurioituneen sukellusveneen tulipalossa kuolleiden merisotilaiden omaisia. Tilaisuuteen osalllistui 13 miehistön jäsenen omaisia. Palon syytä tutkitaan edelleen.

Hetkittäin näkö lähti, eivätkä korvat kuulleet mitään. 23-vuotias Eveliina seisoi Tampereen keskustorilla, eikä oikein tiennyt miksi.

Hän oli juuri tullut bänditreeneistä ja muusikkokaverit huikkasivat hyvästeiksi, että nähdään sitten huomenna häissä.

– Kysyin, että missä häissä. He katsoivat minua epäilevästi. Olimme juuri olleet harjoittelemassa kappaleita häitä varten. En vain muistanut sitä tai koko hääparia, nyt 34-vuotias Eveliina Sydänlähde kertoo.

Hiekkaharjun rinteellä seisovan talon terassilla Sydänlähde näppäilee bassoaan. Lämpö lähentelee Pirkanmaalla 30 astetta ja kuumuus värisee terassilta näkyvän järven päällä. Auringon paahtamat vaaleat hiukset takertuvat hikipisaraan.

Kymmenen vuoden takaisten muistojen läpikäyminen on läikyttänyt tunteita esiin.

Mutta kun sormet liukuvat soittimen kielillä, Sydänlähde ei tunne kuumaa eikä tunnu edes muistavat vieraiden läsnäoloa.

Olemme täällä, koska Sydänlähde tahtoo kiittää hoitohenkilökuntaa, joka pelasti hänen henkensä kymmenen vuotta sitten.

Kuuliainen kuorotyttö

Eveliina Sydänlähde kasvoi viljapeltojen keskellä Pohjanmaalla. Äiti ja isä tekivät tavallisia töitä.

Perhe oli syvästi uskova. Kotona laulettiin paljon hengellisiä yhteislauluja ja radiosta kuunneltiin hengellisiä kanavia.

Äiti, isä ja lapset olivat musisoiva luterilainen seurakuntaperhe. Pyhäkoulua ja lapsikuoroja vetäneestä äidistä tuli myöhemmin kanttori.

Eveliina Sydänlähde oli näsäviisas ja kurinalainen tyttö, joka tahtoi olla hyvä. Sääntöjen noudattamisen ja kuuliaisuuden tarve liukui niin pitkälle, että jopa opettaja huomautti asiasta.

20 vuotta sitten Sydänlähde ei voinut kuvitella, että tarve olla hyvä veisi kuilun partaalle ja halvaannuttaisi hänet.

Sydänlähde tarttui jo kymmenvuotiaana äitinsä vanhaan poikkihuiluun. Hän esiintyi paljon kirkoissa ja seurakunnan muissa tapahtumissa, pellavaiset hiukset kiharalla, polvimittaisessa hameessa.

Sydänlähde olisi halunnut nuorena alkaa soittaa bassoa, mutta äidin mielestä soitin kuului “aikuisille, isoille äijille”.

Teini-ikäisenä Sydänlähde koki entistä voimakkaamman uskoontulon. Usko syveni ja Sydänlähde siirtyi vapaisiin suuntiin, luterilaisuudesta erillisiin kristillisiin liikkeisiin.

Karismaattiset johtajat ja profetiointi kuuluivat uskonyhteisöön.

– Ja sielläkin musiikki oli pelkkää ilosanomaa, ylistyslauluja duurissa, Sydänlähde kertoo.

Hän muutti teini-ikäisenä Savonlinnaan, kun taidelukion ovet avautuivat. Suurimman osan ajasta Sydänlähde soitti ja sävelsi.

Täydellisyyden tavoittelu ja kontrolloinnin tarve näkyi myös suhteessa kehoon. Kun hieman pyylevä tyttö söi irtokarkkeja, vastaus syyllisyyteen oli olla syömättä pari päivää tai vaikka viikon.

Lukion jälkeen Sydänlähde tuli valituksi Tampereelle silloiseen Pirkanmaan ammattikorkeakouluun klassisen musiikin säveltäjän linjalle. Valittuja oli sinä vuonna vain kaksi.

Pakko pärjätä yksin

Lukioikäisestä Sydänlähde oli elänyt yksin vieraissa kaupungeissa. Pintapuolisesti kaikki oli hyvin, oli unelmien koulupaikka, työ muskarissa ja musiikkikerhoissa sekä yhteisöllisyyttä. Silti ahdistus kasaantui ja alkoi saada suhteettomia mittasuhteita.

Hän olisi tarvinnut apua jo tuolloin, mutta kiltin tytön syndrooma pakotti pärjäämään yksin. Koska Sydänlähde ei osannut olla surullinen tai vihainen, tunteet tulivat esiin kehossa.

Yhtenä päivänä Sydänlähde katsoi kalenterimerkintää. Kalenterin sivulla luki omalla käsialalla kirjoitettuna Ilves.

– Soitin siskolleni, että tietääkö hän, mitä merkintä tarkoittaa. Selitin, että kun en jääkiekkoakaan seuraa, niin on tämä outoa. Sisko vastasi, että etkö muista, sinä käyt Autokoulu-Ilveksessä teoriatunneilla.

Sydänlähdettä pyörrytti. Kun bussi keskustan mukulakivillä heilahteli, hän ei päässyt penkistä ylös ja käytävää pitkin ulos linja-autosta. Keho oli vieras ja pyörryksissä. Samaan aikaan alkoivat hetkittäiset näönmenetykset ja kuulon katoamiset.

– Muusikolle se voisi olla lopullinen järkytys, mutta oireita oli niin paljon muitakin, että ajattelin sen olevan stressiä.

Testin mukaan minun pitäisi olla jo mielisairaalassa Pitkäniemessä. Eveliina Sydänlähde

Koululääkäri määräsi Sydänlähteen sairauslomalle korkeakoulusta ja tapaamaan koulupsykologia. Säännöllistä terapiaa, tutkimuksia tai hoitopolkua ei silti tarjottu.

Leposyke näytti 120 lyöntiä minuutissa eikä laskenut.

Parikymppinen nainen ei vieläkään itse tajunnut, että jotakin häikkää oli ja nyt ollaan luisumassa nopeasti kohti kuilun reunaa.

– Nautin minulle tärkeistä asioista ja ihmisten seurasta. Ajattelin, että en tietenkään ole oikeasti mitenkään sairas.

Sydänlähde tapasi koulupsykologin. Hän osasi artikuloida asiansa, selittää tilanteensa ja olla kuin kuka tahansa muukin. Psykologi kätteli jo hyvästiksi, mutta muisti masennustestin.

Vasta siinä kohtaa psykologi vakavoitui.

– Hän sanoi, että testin perusteella minun pitäisi olla jo mielisairaalassa Pitkäniemessä, että jatketaan nyt sittenkin näitä käyntejä.

Padotut tunteet vyöryivät yli

Jouluna 2008 Sydänlähde romahti.

Yksiön seinät kaatuivat päälle. Jotakin muistoista kai ryöpsähti esiin, tunkeutui uniin, muutti valveella olon unen kaltaiseksi.

Painajaiset olivat jatkuvia, väkivaltaisia, ajatukset valtaavia. Herätessä oli vaikeaa rimpuilla unimaailmasta irti, saada kauhua ravisteltua pois.

Muisti pätki. Hän ei enää tiennyt, oliko vain suunnitellut, vai jo käynyt kaupassa. Hän unohti syödä ja käydä suihkussa.

– Kaikki elämäni vastoinkäymiset, myös suurimmat ja pahimmat, olivat jääneet käsittelemättä. En koko elämäni aikana käsitellyt surua, vihaa tai muita vaikeita tunteita tai trauman tyylisiä kokemuksia. Väsyneenä itsekontrolli petti, pato vyöryi yli.

Eveliina Sydänlähde asettelee varovasti sanojaan.

– En halua, että kaikki elämäni tragediat tulevat vastaan kahvipöytäkeskustelussa.

"En selviä tästä päivästä"

Kahden kuukauden sairausloman jälkeen koulupsykologi tarjosi paikkaa Tampereen psykiatrisesta päiväsairaalasta. Sydänlähde tahtoi paikan. Joulun ajan päiväsairaala oli kuitenkin kiinni, ja tiedossa oli ainakin kuukauden jakso yksin.

Sydänlähde yritti soittaa koulupsykologille, mutta tämä ei vastannut puhelimeen.

– Minulle alkoi tulla hyvin syviä, itsetuhoisia impulsseja. Että ei mitään pientä viiltelyä, vaan suunnitelmissa oli lopullinen, varma ja brutaali loppu.

Samalla hänen oli vaikea ajatella, että uskovainen, hyvä ja kiltti tyttö suunnitteli omaa kuolemaansa.

– Sinä yhtenä päivänä ymmärsin, että kuolen ennen iltaa. Tajusin, että minun on pakko yrittää etsiä apua.

Olisi pitänyt osata vaatia tietynlaista hoitoa tietynlaisiin oireisiin. Eveliina Sydänlähde.

Sydänlähde muistaa kävelleensä Hatanpäälle psykiatrisen osaston oville. Hän luikahti sisään, kun joku työntekijöistä avasi oven.

Ilman lähetettä apua ei löytynyt. Viereisessä rakennuksessa päivystyksen nuori lääkäri lähetti Sydänlähteen ulos ovista, takaisin kotiin.

– Vaikka sanoin, että en selviä tästä päivästä, lääkäri ei ymmärtänyt hätääni.

Yksin yksiön pienissä neliöissä kuoleman ajattelusta tuli lohdullinen olo. Sydänlähde lähti jo kerran viimeistelemään suunnitelmansa, mutta havahtui painajaismaisesta olostaan viime hetkellä.

– Seuraavista päivistä en muista mitään. Kun havahduin hereille, tajusin, että en voi jäädä enää yksin.

Hän pakkasi tavaransa muovikassiin ja kiersi tuttujen ja sukulaisten luona ensin päiviä, lopulta parin kuukauden ajan. Ajatuksena oli, että mitä tahansa, kunhan pysyisi elossa.

Koulupsykologin työsopimus loppui ennen uutta tapaamista. Sydänlähteen onneksi psykologi oli kirjannut koneelle, että hän tarvitsee apua. Sydänlähde tapasi lukuisia mielenterveystyöntekijöitä, joita ei tavannut enää koskaan.

– Ei riittänyt, että en pärjännyt. Olisi pitänyt osata vaatia tietynlaista hoitoa tietynlaisiin oireisiin.

Sydänlähde ei ole epäonnistuneen ja hitaan hoitonsa kanssa yksin. Kansalaisaloite mielenterveyspalvelujen terapiatakuusta keräsi juuri yli 50 000 nimeä ja etenee siten eduskuntaan.

– Siinä kohtaa mielenterveyspuolen hoito näytti ikävät kasvonsa. Kenenkään ei pitäisi joutua siihen tilanteeseen.

Diagnoosit toivat helpotuksen

Lopulta Sydänlähde sai paikan päiväsairaalasta. Päiväosastolla oli ryhmä- ja harrastusterapiaa, lämmin ruoka, keskusteluja oman hoitajan kanssa ja yhteisöllisyyttä.

Juuri päiväsairaalan musiikkihuoneen nurkasta Sydänlähde löysi viimein basson, jonka soittamisesta oli haaveillut lapsuudesta saakka.

Hänen oireensa ymmärrettiin ja niille osattiin antaa selitys ja nimi: ahdistuneisuus ja dissosiatiiviset oireet.

Usein dissosiaatiohäiriö on traumaperäinen ja voi esiintyä hyvinkin kehollisena. Esimerkiksi hetkellinen sokeutuminen ja pyörrytyksen tunne voivat olla kehon oireita, joiden takana on dissosiaatiohäiriö.

Sydänlähde ei ollut diagnooseista järkyttynyt. Viimein joku kuunteli ja osasi jopa nimetä syyt, miksi hänestä tuntuu siltä.

Hän kävi päiväsairaalassa kahdella eri jaksolla. Siellä hänelle hoidettiin myös seuraaviksi vuosiksi intensiivinen Kela-terapia, jonka hakuprosessi yksin voi olla vaikeaa, ellei mahdotonta.

Moni joutuu hakurumbaan kunnossa, jossa paperisotaan ei pysty.

Idyllistä puuttuu enää kultainennoutaja

Talon lähellä viljapelto aaltoilee helteisessä tuulessa. Eveliina Sydänlähde kuljettaa sormiaan kultaisessa kaurassa, kuin lapsuuden Pohjanmaalla, melkein edellisessä elämässä.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana elämään on tullut aviomies, kaksi poikaa, uusi työ ja oma koti. Sydänlähde auttaa muita nyt koordinoimalla seurakunnan vapaaehtoistyöntekijöitä.

Vuosien terapia opetti käsittelemään asioita. Aiemmin äärimmäiseen hyvyyteen pyrkinyt tyttö osaa ja uskaltaa nyt tuntea ja käydä läpi myös epämiellyttävät ja häiritsevät tunteet.

Sormet hipaisevat käsivarren vaalenneita viiltoarpia. Haavat ovat siististi arpeutuneet, parantuneet kuten mielikin. Koska muistot eivät enää ole padottuina, niistä voi puhua ilman, että mieli järkkyy.

Kaikki mielenterveyskuntoutujat eivät elä kertomaan tarinaansa. Kaikki eivät myöskään halua avata elämäänsä julkisuudelle. Sydänlähde mietti kuukausia aktiivisesti, ehkä vuosia alitajuisesti, miten voisi kannustaa muita ja kiittää heitä, jotka auttoivat takaisin elämään.

– Voin vain aavistaa, miten paljon hoitotyössä voi saada kuraa niskaan. Siksi haluan antaa julkisesti kiitokset. Vaikka silloin en osannut olla kiitollinen, nyt osaan. Osastojakso oli käännekohta, jota ilman en olisi tässä nyt.

Kun Sydänlähde vakinaistettiin vuosi sitten, henkilöstöpäällikön sanat jäivät kaikumaan mieleen. Papereiden allekirjoituksen hetkellä pomo onnitteli, että nyt Eveliinan elämästä ei puutu enää kuin kultainennoutaja.

– Se oli pysäyttävästi sanottu. Jos olisin kymmenen vuotta sitten voinut nähdä edes vilahduksen siitä, missä olen nyt, selviäminen olisi ollut paljon helpompaa. Sen ajatuksen haluan välittää heille, jotka ovat vasta toipumisensa alussa.

Lue lisää: Terapiatakuu-kansalaisaloite keräsi 50 000 nimeä ja etenee eduskuntaan – kaikille halutaan nopea pääsy mielenterveysapuun

Yli 100 000 nuorta kärsii mielenterveyden häiriöistä, ja hoito ruuhkautuu – "Jos on itsetuhoisia oireita, kolme kuukautta on pitkä aika"

Helle on totta – etenkin Pohjois-Suomessa.

Sen tietävät ainakin rovaniemeläiset, kun paikalliselle uimarannalle ilmestyi viime tiistaina yllättäviä veiraita viilentymään paahteelta.

Ounaskosken uimarannalla makoili nimittäin kaksi poroa.

Johanna Koivisto sattui olemaan paikalla ja sai ikuistettua kaksi varjossa loikoilevaa sarvipäätä puhelimensa kameralla.

Koiviston mukaan ihmiset reagoivat porojen läsnäoloon rauhallisesti ja porotkin ottivat tilanteen rennosti.

– Paljon ihmiset kävivät niitä kuvaamassa ja ei se tuntunut kyllä poroja häiritsevän. Lapsetkin leikkivät vieressä, eivätkä ne häiriintyneet, Koivisto kertoo ja nauraa hieman.

Koivisto ei sano yllättyneensä poroista uimarannalla.

– Näin niitä täällä viime kesänäkin.

Siis normaali kesäpäivä Rovaniemellä.

Koiviston mukaan paikalle soitettiin kuitenkin poronhoitaja hakemaan porot pois rannalta. Koivisto ei ehtinyt nähdä, haettiinko porot pois rannalta vai ei.

Poroista on revitty pohjoisessa tällä viikolla huumoria enemmänkin.

Helteen piinaamat porot ilmestyivät Inarissa Kelan toimipisteen edustalle "jonottamaan". Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.

Korkeimmillaan elohopea kipusi Rovaniemellä tiistaina 28 asteeseen.

Lomalla tuli aina romahdus. Joensuulainen Inkeri Tiitinen, 33, ei kestänyt sitä, että kalenterissa ei ollut yhtään merkintää. Kun äärimmilleen ohjelmoitu arki hellitti, ahdistus vyöryi hyökyaaltona päälle.

Se heitti Tiitisen vuosien takaisiin tapahtumiin, tiputti mustaan aukkoon, josta ei ollut ulospääsyä. Menneisyys oli Tiitisen sisällä tiukassa paketissa sinetöitynä. Se tikitti kuin aikapommi. Aina, kun loma koitti, pommi räjähti.

Kotimetsään tuli tuntematon mies

Yhdeksänvuotias Inkeri oli leikkimässä kesäpäivänä ystävänsä kanssa kodin lähimetsässä. Kaveri lähti käymään muualla, ja Inkeri jäi yksin. Paikalle tuli tuntematon mies, joka alkoi jutella Inkerille: “Nyt leikitään leikkiä, joka täytyy pitää salassa.”

Metsässä tapahtui asioita, jotka saivat nimen vasta vuosia myöhemmin. Pienen tytön sisälle jäi möykky ja varmuus siitä, että hän on tehnyt jotakin todella väärää ja kiellettyä. Inkeri ei kertonut asiasta kenellekään, mutta kirjoitti tapahtumat paperille ja survoi paperin huoneensa avaimenreikään.

Sieltä äiti löysi paperin. Hän säikähti kovin. Voisivatko tapahtumat olla totta? Tytöllä oli niin vilkas mielikuvitus. Vanhemmat hakivat Inkerille apua, mutta tyttö itse kehitti oman selviytymiskeinon.

Möykky sisältä ei hävinnyt, mutta pikkuhiljaa Inkeri oppi. Ahdistavia asioita ei ehdi ajatella, kun tekee mahdollisimman paljon kaikkea mukavaa: harrastaa teatteria ja järjestää tapahtumia pikkupaikkakunnalle.

Portugalista tuli painajainen

Tuli nuoruus, ja vastaan käveli pyörryttävän ihana Teemu. 17-vuotias Inkeri Tiitinen oli vastarakastunut, mutta lähti silti vaihto-oppilaaksi Portugaliin, kuten oli suunnitellut.

Siellä pimeällä bussipysäkillä hän joutui uudelleen väkivallan uhriksi. Hauskan illan päätteeksi ystävä hyppäsi ensin linja-autoon, ja Tiitinen jäi odottamaan omaansa. Hän kertoo, että mies ja nainen pakottivat hänet aseella uhaten mukaansa ja vaativat rahaa. Lopulta mies raiskasi hänet.

Tiitinen ei voinut laittaa hanttiin. Hän katsoi aseen piippuun, lamaantui kauhusta ja oli varma, että kuolisi. Tapahtumista jäi tunne, että henki säilyi, koska Tiitinen suostui kaikkeen ja lopulta onnistui puhumaan itsensä ulos tilanteesta.

Tällä kertaa Tiitinen ei salaillut tapahtunutta. Hän teki rikosilmoituksen ja palasi kesken vuoden Suomeen. Traumaa hän pui terapiassa sekä yksin että yhdessä poikaystävän kanssa. Suunta oli eteenpäin, ja elämässä tapahtui paljon nopeaan tahtiin. Terapia jäi, kun Tiitinen alkoi odottaa esikoistaan. Hänestä tuli äiti 18-vuotiaana, ja muutaman vuoden välein perheeseen syntyi kaikkiaan kolme lasta.

Pikkulapsiperheen elämä oli ihanaa, mutta täyttä. Aikapommi sisällä ehkä tikitti, mutta Inkeri Tiitisellä ei ollut aikaa kuunnella sitä.

– Kun lapset olivat pieniä, traumat eivät vaivanneet. He pitivät minut niin tiukasti kiinni nykyhetkessä, Tiitinen sanoo.

Kohtaus tiputti toiseen maailmaan

Kun Tiitisen nuorinkin lapsi oli jo parivuotias, menneisyys kolkutti oveen. Ensimmäinen kohtaus oli raju. Eräänä yönä kotonaan Inkeri Tiitinen joutui kauhun valtaan. Hän oli varma, että joku on tunkeutumassa taloon ja haluaa satuttaa.

Tärisevä ja hysteerisesti itkevä Tiitinen lukitsi itsensä autoon. Kun kohtaus viimein meni ohi, Tiitinen nukahti, eikä muistanut jälkikäteen tapahtumista mitään.

Kokemus oli pelottava. Läheiset epäilivät, että Tiitinen oli sairastunut psykoosiin.

– Ajattelin itsekin, että olen tullut hulluksi, mitä ikinä se tarkoittaakaan.

Kyse oli kuitenkin jostain muusta. Tiitisen keho ja mieli alkoivat elää menneitä traumoja uudelleen. Kohtauksen tullessa hän tipahti toiseen maailmaan, jossa hätääntynyt lapsi ja lamaantunut teini pelkäsivät suunniltaan.

Mieli yritti suojautua liian voimakkailta tunnetiloilta, kun ahdistus läikkyi yli. Tiitinen ei muistanut kohtauksista mitään jälkikäteen. Psykiatriassa tilaa kutsutaan dissosiaatiohäiriöksi. Sen oireita voivat olla esimerkiksi muistinmenetys, ajan ja paikan tajun katoaminen tai kokemus itsestä vieraantumisesta.

Dissosiaatio tarkoittaa mielen eriytymistä. Lievänä se on normaali psyyken reaktiotapa. Esimerkiksi hypnoosi perustuu suggestiolla aikaan saatuun tilaan, jossa ajatukset, tunteet, muisti ja käytös eriytyvät toisistaan.

Mielenterveyden ongelmasta on kyse silloin, kun dissosiaatiotilat ovat rajuja ja haittaavat potilaan elämää. Häiriö on yleisin toistuvan kaltoinkohtelun, väkivallan tai seksuaalisen hyväksikäytön uhreilla.

Kodista tuli lomalle pelottava paikka

Dissosiaatiohäiriölle voi olla tyypillistä, että se ilmenee vain joillakin elämän osa-alueilla. Inkeri Tiitinen ei ole esimerkiksi koskaan kärsinyt kohtauksista töissä ollessaan.

Oikeastaan traumaattiset kokemukset tekivät hänestä kenen tahansa piiskuripomon unelmatyöntekijän. Pahinta, mitä Tiitinen tiesi, oli saada huonoa palautetta tai joutua konfliktiin. Tiitinen sanoi aina “kyllä” sekä työssä että vapaa-ajalla.

Silti koskaan ei tuntunut siltä, että olisi tehnyt tarpeeksi.

Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästään pakonomaisesta suorittamisesta. Tiitinen kertoo olevansa luonteeltaan utelias, menevä ja tekevä ihminen. Ongelmaksi suorittaminen muodostui sen vuoksi, ettei tekemistä ohjannut oma halu vaan pelko.

Mieli pysyi kasassa niin pitkään, kun ei ollut aikaa rauhoittua.

– Usein lomalla vointi romahti, ja kohtauksia tuli jatkuvasti. Kun tilanne oli pahimmillaan, päädyin sairaalaan psykiatriselle osastolle. Siellä hoitajat eivät uskoneet kalenteriani todeksi. Ei yksi ihminen voi tehdä näin paljoa, he sanoivat.

Vapaapäivät saattoivat kulua niin, että Tiitinen makasi täristen sängyssä, eikä häneen saanut kontaktia. Kohtauksen aikana hän itki tai hyperventiloi niin paljon, että lopulta pyörtyi tai nukahti. Mieli luuppasi traumaattisia tapahtumia. Kohtauksen jälkeen olo oli hetken normaali, kunnes mikä tahansa pieni ärsyke saattoi laukaista uuden kohtauksen.

Esimerkiksi kerran dissosiaatiokohtaus alkoi täysin yllättäen, kun jonkun kännykkä soi. Puhelimessa oli sama soittoääni, joka oli ollut Tiitisellä käytössä Portugalissa raiskauksen aikaan. Joskus läheiset saivat puhuteltua Tiitistä kohtauksen aikana vain englanniksi, kielellä, jota hän Portugalissa asuessaan käytti eniten.

Ajat olivat synkkiä ja huumori mustaa: Jaha, loma on tulossa. Lähtisikö reissuun vai kirjautuisiko osastolle? Jos Tiitinen päätyi sairaalaan, kohtaukset loppuivat saman tien, sillä ympäristö ja ihmiset olivat vieraita.

Myöskään lomareissuilla kohtauksia ei tullut koskaan. Eikä silloin, kun Tiitinen puuhasi perheensä kanssa jotakin uutta ja innostavaa.

– Meidän perhe on kokeillut kaikki mahdolliset elämykset ja uudet urheilulajit. Siinä on positiivinenkin puolensa, Tiitinen sanoo.

Lomilla kodista tuli pelottava paikka. Joskus Tiitinen seisoi kyynelsilmin eteisessä ja hoputti perhettään: lähdetään pian mökille – tai ihan mihin tahansa – ettei kohtaus ehdi alkaa.

Puoliso auttoi lenkkivaatteet päälle

Apua oli vaikea saada, sillä oikean diagnoosin löytymisessä meni pitkään. Tiitisellä epäiltiin milloin ahdistuneisuushäiriötä ja milloin kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Viimein yksi lääkäri osasi tunnistaa traumataustan ja oireilun dissosiaatiohäiriöksi. Mutta varsinainen paraneminen alkoi siitä hetkestä, kun Tiitinen päätti lähteä juoksulenkille.

Hän oli kyllä käynyt terapiassa ja pukenut ongelmiaan sanoiksi kerta toisensa jälkeen. Se tuntui kuitenkin siltä kuin olisi selostanut elokuvan käsikirjoitusta, jossa asiat tapahtuivat jollekin toiselle.

Aikapommi oli kehossa ja vain kehon kautta siihen pääsi oikeasti käsiksi.

Tiitinen ajatteli kohottaa kuntoaan aloittamalla säännöllisen lenkkeilyn, mutta metsäpoluilla tapahtui jotakin tärkeämpää. Juostessa voima virtasi jalkoihin. Keho oli vahva eikä lamaantunut, kuten väkivaltatilanteissa.

– Lenkillä avautui joku uusi yhteys. Se tuntui valtavan parantavalta.

Hankalimpina aikoina puoliso puki Tiitiselle juoksutrikoot, jos hän ei itse kyennyt, sillä liikunnalla oli niin suuri vaikutus vointiin. Joka kerta olo parani lenkillä.

Huimia harppauksia paranemisessa tapahtui myös sen jälkeen, kun Tiitinen vaihtoi puhumiseen perustuvan psykoterapian keholliseen traumaterapiaan. Siellä tuskallisia muistoja kohti mentiin turvallisessa ympäristössä ja kehon tuntemusten kautta. Dissosiaatiokohtauksia tuli edelleen, mutta nyt Tiitinen oli niissä itse läsnä ja muisti ne jälkeenpäin. Mielen traumatisoitunut ja terve puoli alkoivat lähestyä toisiaan.

– Tällä hetkellä minusta tuntuu, että ne ovat jo melkein yhtä. Traumat ovat osa elämäntarinaani ja pystyn tulemaan toimeen niiden kanssa, Tiitinen sanoo.

Rajat löytyvät harjoittelemalla

Tiitinen kokee, että liikunta pelasti hänet. Myöhemmin siitä tuli myös ammatti. Tiitinen opiskeli personal traineriksi ja lasten liikunnanohjaajaksi. Hän perusti yrityksen, joka tarjoaa erityisesti perheille tukea muutoksiin kohti terveellisempiä elämäntapoja.

Liike on Tiitisen mielestä lääke moneen vaivaan, mutta hän on vakuuttunut, ettei pysyviin tuloksiin päästä ulkoapäin sanellun ruokavalion tai treeniohjelman avulla.

– Entä jos ihminen on vaikka niin ahdistunut, ettei uskalla poistua kotoaan? Ei silloin voi lähteä salille. Pienten muutoksen askelien täytyy sopia omaan arkeen, Tiitinen sanoo.

Sen jälkeen alkaa vaihe, jossa elämän kaikissa muutoksissa Tiitisen mielestä oikeastaan on kyse: uuden opetteleminen. Harjoitellaan ja kokeillaan, onnistutaan ja välillä epäonnistutaan.

Samaa metodia Tiitinen soveltaa myös omaan elämäänsä. Viime aikoina hän on opetellut erityisesti rajojen vetämistä: nykyisin Tiitinen ei tee töitä kellon ympäri, uskaltaa välillä sanoa “ei” ja kertoo mielipiteensä, vaikka joku saattaa olla eri mieltä.

Kun Joensuussa järjestettiin Pride-tapahtuma toukokuussa, Tiitinen postasi Instagramiin kuvan ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustavan tekstin. “Jos sinulla on jotain sitä vastaan, että ihminen rakastaa toista ihmistä, niin tämä ei ole sinun tilisi”, postaus päättyi.

Aikaisemmin vastaavan kirjoituksen julkaiseminen ei olisi ollut mahdollista, koska Tiitistä olisi ahdistanut liikaa se, että joku saattaa suuttua hänelle. Nyt Instagram-päivityksen tekeminen oli tietoinen harjoitus: Tiitinen haluaa tuoda entistä enemmän esiin omia arvojaan, vaikka ne eivät kaikkia miellyttäisi.

Turvassa hammaslääkärissä

Harjoittelun tulosta on myös se, että nykyisin dissosiaatiokohtauksia ei juuri enää tule. Kun Tiitinen tunnistaa ennakoivat merkit ja tuntee kehossaan tutun uhkaavan olon, hän purkaa tilanteen auki jollekin toiselle ihmiselle. Useimmiten pelko väistyy.

– Identiteettini on pitkään perustunut siihen, että menen karkuun tiettyjä tunnetiloja. Nyt yritän mennä niitä kohti.

Se tarkoittaa pelkojen kohtaamista arkisissa tilanteissa. Tiitinen vältteli vuosia hammaslääkärillä käyntiä. Ajatus makaamisesta vastaanotolla liikkumatta ja muiden armoilla tuntui mahdottomalta, sillä tilanne muistutti traumakokemuksista.

Viime keväänä Tiitinen varasi ajan hammashoitoon. Hammaslääkärin tuolissa traumamuistot aktivoituivat, mutta nyt Tiitisellä oli keinoja käsitellä pelkojaan.

Hän kiersi kätensä ympärilleen ja halasi itseään lempeästi. Pienellä tytöllä sylissä ei ollutkaan mitään hätää.

Vili-Valtteri Lemmetyinen koki perjantai-iltana harvinaisen kohtaamisen Suomen luonnossa. Pohjois-Pohjanmaalla, Pulkkilassa isänsä kanssa iltahämärässä liikkunut Lemmetyinen intoutui matkimaan suden ulvontaa.

Pian hän sai vastauksen metsän syvyyksistä.

– Ensin vastasi yksi susi. Kohta metsän täytti koko lauman kuoro. Minuutin ulvonnan jälkeen ääni loppui kuin seinään. Mitään ei kuulunut.

Ahkerana luonnossa liikkujana ja metsästäjänä Lemmetyinen arvioi, että sudet olivat tuolloin vielä noin 300 metrin päässä. Tilanne kuitenkin muuttui vähitellen.

Kuiva metsänpohja alkoi rutista lähellä. Lepikosta alkoi kuulua selvästi, että sudet lähestyvät miehiä.

– Niiden läähätysäänet kuuluivat ensimmäiseksi. Kaksi sutta tuli vierekkäin kohti ja ne hyppivät. Halusivat kai nähdä, mikä niille ulvoo. Kolmas näkemäni susi oli hieman kauempana kahdesta muusta.

Yhtäkkiä sudet tallustelivat jo noin viidentoista metrin päässä.

– Yksi susi jäi haukkumaan meille kuin koira. Kaksi muuta liikkui taustalla ja olivat hiljaa. Haukkumista kesti puoli tuntia ja susi liikkui 15–30 metrin säteellä meistä.

Eikö teitä yhtään pelottanut?

– Karmaisevin kokemus oli se, että monta aikuista sutta ulvoo yhtä aikaa. Se salpaa hengen ja tulee sellainen mahtava olo, adrealiinia veressä.

Tilanne raukesi, kun miehet käskyttivät sutta puolen tunnin haukkumisen jälkeen.

– Sanoimme sille, että alahan painua muun lauman mukaan siitä räksyttämästä. Kun useamman kerran ihmisäänellä sanottiin ja huudettiin, niin se hiljeni ja hävisi paikalta.

Lemmetyinen ja isä polttivat vielä tupakat, ja lähtivät kävelemään takaisin autolle.

Tutkija: Videolla ulvovat pentusudet

– Harvinainen tilanne, ja todella hyvin mies matkii susien ulvontaa. Täysi ammattilainen, hehkuttaa Suomen Luonnonsuojeluliiton suurpetoasiantuntija Riku Lumiaro nähtyään Lemmetyisen videon.

Videolla esiintyvät sudet ovat Lumiaron mukaan nuoria susia, koska ne vastaavat ja haukkuvat iloisesti takaisin. Pentusudet ovat uteliaita, koska ne eivät osaa vielä pelätä ihmistä.

– Uskon, että susien vanhemmat olivat poissa paikalta, koska muuten ne olisivat siirtäneet lauman pois paikalta. En kuullut videolla emojen ulvontaa.

Lumiaro arvioi, että emot olisivat luultavasti vastanneet myös ulvontaan, mutta ihmisten lähelle ne eivät olisi tulleet.

Lue lisää

Suomessa on nyt noin 200 sutta pentuineen – Katso kartalta, millä alueilla sudet liikkuvat

Susikannan uusi hoitosuunnitelma tähtää vahinkojen ennaltaehkäisyyn ja susien parempaan sietämiseen

Riita susista on repinyt Suomen kahtia – nyt on ratkaisujen aika: “Susi ja ihminen ovat aina olleet samoilla apajilla”

Susi, susi – Mitä tehdä, kun sellaisen näkee?

Uutistoimisto Reutersin mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut, että kansallisen tiedustelun johtaja Dan Coats luopuu tehtävästään 15. elokuuta. Hallintolähteen mukaan Coatsin on jo pitkään uskottu lähtevän omasta aloitteestaan.

Presidentti Trump ilmoitti myös, että hän nimittää republikaanien kongressiedustajan John Ratcliffen Coatsin seuraajaksi.

Aiheesta lisää:

Trump suivaantui USA:n tiedustelupomoille: "Heidän pitäisi palata koulun penkille"

Yhdysvaltain tiedustelujohtaja eri mieltä Trumpin kanssa Pohjois-Koreasta, Iranista ja Isisistä

Yhdysvaltain tiedustelujohtaja: Venäjä yrittää edelleen vaikuttaa tuleviin vaaleihin

Iran aikoo käynnistää Arakin raskasvesireaktorinsa uudelleen, kertoo paikallinen uutistoimisto ISNA. Asiasta ilmoitti maan atomienergiajärjestön puheenjohtaja Ali Akbar Salehi.

Salehin mukaan atomienergia on maalle välttämättömyys eikä energian tuottamisen jatkuvuudelle ole muuta tapaa.

Iranin ydinsopimus on ollut viime aikoina useasti tapetilla, kun Yhdysvallat irtisanoutui siitä. Ydinsopimuksen tarkoituksena on sitouttaa Iran rajoittamaan ydinohjelmaansa vastineeksi talouspakotteiden keventämiselle.

Jo toukokuussa Iran kertoi, että se lakkaa toistaiseksi noudattamasta rajoituksia, jotka koskevat rikastettua uraania ja raskaan veden varastoja. Iran on sittemmin rikastuttanut uraania yli sovittujen rajojen.

Lisää aiheesta:

Israelin pääministeri syyttää Euroopan maita Iranin ydinsopimuksen hyysäämisestä

IAEA:n entinen varajohtaja Olli Heinonen: Iran testaa, suostuuko kansainvälinen yhteisö neuvottelemaan pakotteiden poistosta

Iranilla on vielä pitkä matka ydinasekelpoiseen uraaniin – STUKin asiantuntija: "symbolinen liike, jolla korostetaan sopimuksen rikkomista"

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on taas saanut niskaansa rasismisyytöksiä. Trump arvosteli viestipalvelu Twitterissä demokraattien afroamerikkalaista kongressiedustajaa Elijah Cummingsia ja haukkui tämän kotikaupunkia Baltimorea.

Trump suuttui Cummingsille, kun tämä kritisoi siirtolaisten oloja etelärajalla.

– Cummingsin vaalipiiri on iljettävä, rottia ja jyrsijöitä kuhiseva sekasotku. Jos hän viettäisi enemmän aikaa Baltimoressa, ehkä hän pystyisi siistimään tätä hyvin vaarallista ja likaista paikkaa, Trump kirjoitti Twitterissä.

Presidentti kutsui toisessa tviitissään Cummingsin vaalipiiriä huonoimmin hoidetuksi ja vaarallisimmaksi koko Yhdysvalloissa. Hän myös kehotti tutkimaan Baltimoren rahankäyttöä.

– Yksikään ihminen ei haluaisi asua siellä, Trump arveli.

Trump myös uudelleentviittasi muiden käyttäjien jakamia videoita Baltimoresta, joissa näkyy erittäin epäsiistejä ja roskaisia rakennusten pihoja ja sisätiloja.

Demokraatit arvostelivat Trumpin purkausta

Muun muassa edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi kutsui Trumpin hyökkäystä rasistiseksi, sillä baltimorelaisista yli 60 prosenttia on afroamerikkalaisia. Baltimoren pormestari Bernard Young sanoi presidentin kommentteja loukkaaviksi ja vaarallisiksi.

Demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva senaattori ja entinen varapresidentti Joe Biden vastasi Trumpille Twitterissä luonnehtimalla Elijah Cummingsia yhdeksi hienoimmista ihmisistä, jonka kanssa hän on työskennellyt.

– On halveksittavaa, että hyökkäät häntä ja baltimorelaisia vastaan tällä tavalla. Jälleen kerran olet osoittanut, että et sovi presidentiksi. Presidentin pitäisi kohottaa kansakuntaa, ei repiä sitä palasiksi, Biden kirjoitti.

Baltimore on kärsinyt perinteisen teollisuuden rappiosta ja on yksi Yhdysvaltain väkivaltaisimmista kaupungeista.

Paikka, jolla Kristus Raamatun kertomusten mukaan kirkastui, on pelastunut täpärästi tuhoutumiselta metsäpalossa. Kirkastumispaikaksi uskotulle huipulle Pohjois-Israelin Taaborin vuorelle vuonna 1924 rakennettu roomalaiskatolinen kirkko houkuttelee vuosittain satoja tuhansia pyhiinvaeltajia.

Vuorella syttynyt metsäpalo ehti levitä laajalle alueelle ja uhkasi kirkkoa, mutta se saatiin lähes vuorokauden sammutusoperaation jälkeen taltutettua.

– Kirkko ei vaurioitunut, sanoo palolaitoksen tiedottaja Dudi Peretz uutistoimisto AFP:lle.

Kirkosta evakuoitiin palon vuoksi 12 pappia, kertoo Jerusalem Post -lehti. Lehden mukaan Vatikaani on arvostellut Israelin viranomaisia siitä, ettei kirkon vesihuollosta ole huolehdittu. Haaretz-lehti uutisoi puolestaan, että Vatikaani syyttää Israelia munkkien hengen vaarantamisesta, koska paikalle ei ole rakennettu vesijohtoa.

Israelin viranomaisten mukaan tämä on kuitenkin katolisen kirkon vastuulla.

Eri puolilla Israelia on syttynyt viime kuukausina ennätyksellisen helteen, kuivuuden ja kovan tuulen lietsomia metsä- ja maastopaloja.

On vaikea valita, mikä oli suurin tragedia Reino Nyrösen elämässä. Äidin ja vastasyntyneen siskon menetys vuoden ikäisenä vai vuodet internoituna toisen maailmansodan aikaan Mansaarella? Vai sittenkin viimeiset elinvuodet Vantaan lähiön hökkelissä, jossa hän maalasi henkensä pitimiksi maisematauluja?

Nyröseen itseensä puoliorpous ja vankeusaika vaikuttivat suuresti. Siviilien internointileirille eli käytännössä vankeuteen Nyrönen joutui 27-vuotiaana, kun Englanti toisen maailmansodan aikana vangitsi aluevesillään olleet, vihollismaiden merimiehet.

Nyrösen päiväkirja löytyi vuosikymmeniä toisen maailmansodan jälkeen Mansaarelta, vankilana olleen vierastalon lattian alta. Päiväkirja piirtää kuvaa herkästä, romanttisesta, mutta myös hyvin ahdistuneesta miehestä.

”Mun nuoruuteni kului vankilassa,

kun taisteluista jouduin saarroksiin.

Ruoskan alla maassa vieraassa

sain harmaahapset nuoriin suortuviin."

Nyrönen kirjoittaa äidinikävästä ja menetetystä rakkaudesta. Hän kirjoittaa myös siitä, miten hän pelkää joutuvansa astumaan kuolemanportista, ja tulevansa haudatuksi vieraaseen maahan.

Äänekoskelaisella Raija Toivolla ei ollut ennen viime syksyä mitään käsitystä siitä, että hänen isällään oli Reino Nyrönen -niminen serkku, joka oli viettänyt kaksi vuotta internoituna. Tieto Mansaarelta löytyneestä päiväkirjasta tavoitti Toivon sosiaalisesta mediasta. Mutta oli vähältä, ettei Toivo jättänyt tuttuihin nimiin tarttumatta.

Sukulaisuus kävi heti ilmi

Viime vuoden syyskuussa Toivo luki lounastauollaan sisarensa lähettämän tekstiviestin: ”Katso Äänekoski Puskaradion Facebook-sivua. Siellä on jotain sinua kiinnostavaa.”

Sukututkija oli julkaissut ryhmään päivityksen, jossa hän etsi Kansallisarkiston toiveesta Reino Nyrösen sukulaisia. Nyrösen nimi ei sanonut Toivolle mitään, mutta tekstissä mainittiin Äänekosken Järvenpää ja Syrjälä.

– Tajusin, että siinähän puhuttiin isomummolastani. Vastasin heti, että tämä koskee minua, Toivo kertoo.

Jo parin päivän päästä Toivo sai sähköpostiinsa kuvia merimies Reino Nyrösen päiväkirjan sivuista. Toivo tunnisti sukulaisuuden heti.

– Reino oli hyvä piirtämään ja meidän suvussamme on muitakin hyviä piirtäjiä. Ja hän kirjoitti niin riipaisevasti.

Tarvittiin paljon onnea, että Toivo pääsi lukemaan Nyrösen ajatuksia. Päiväkirja löytyi jo vuosia sitten remontin yhteydessä lattian alta vierastalosta, joka toimi merimiesten vankilana. On mahdollista, että Nyrönen piilotti sen sinne itse.

Ei ole ihan varmaa, milloin päiväkirja löytyi, mutta noin kahdeksan vuotta sitten talon remontoija vei löytönsä Les Clarkelle, jolla oli vanhojen valokuvien näyttely Mansaaren suurimman satamakaupungin Ramseyn kaupungintalolla.

Clarke otti kuvat päiväkirjan sivuista heti. Ilman kuvia Nyrösen aika vankileirillä olisi saattanut jäädä ikuiseksi mysteeriksi. Kuvien ottamisen jälkeen päiväkirja nimittäin katosi, eikä sitä ole sen koommin löytynyt.

Kotiolot ajoivat merille?

Reino Julius Onninpoika Nyrönen syntyi Äänekoskella Syrjälän tilan esikoiseksi Onni Matti Heikinpoika ja Wilhelmiina Mikontytär Nyrösen esikoiseksi 12. huhtikuuta 1915.

Reinon syntyessä hänen isänsä oli jo 38-vuotias, mutta äiti vain 22-vuotias. Reino oli reilun vuoden ikäinen, kun äiti kuoli, muutama päivä synnytyksen jälkeen. Myös vastasyntynyt vauva, Nyrösen ainoa pikkusisko, kuoli muutaman viikon päästä.

Vuoden leskeyden jälkeen isä otti uuden, nuoren vaimon, jonka kanssa hän sai liudan lapsia. Myös uudella avioparilla oli huomattava ikäero: Elsa Antintytär oli vain kaksi vuotta Wilhelmiinaa vanhempi. Vaimolla oli ennestään Reinon ikäinen, avioton poika Oiva.

Nyrönen kirjoittaa päiväkirjassaan äidinkaipuustaan, mutta isästään ei sanaakaan. Raija Toivo epäilee, että kotiolot saattoivat vaikuttaa siihen, että Reino ja Oiva lähtivät yhdessä jo nuorina merille.

"Miksikä orvoksi synnyin polkuain taivaltamaan.

En rauhaa mä missään saa, ken orpoa huomaisikaan.

Taas kyyneleet poskillein vierii, orpoa ken lohduttais."

Toivon tietojen mukaan Nyrönen oli merillä kymmenisen vuotta 1930–1940 -luvuilla.

Mansaarelle hän päätyi toisen maailmansodan aikana vuonna 1942. Suomesta oli tullut itsenäisyyspäivänä 1941 Englannin vihollinen, koska Suomi oli ilmoittanut sotivansa Saksan rinnalla.

Sen jälkeen Englanti otti mailtaan ja aluevesiltään kiinni vihollisen kansalaiset ja kuljetti heidät internointileireille. Euroopasta kiinni otetut merimiehet joutuivat Mansaarelle, Englannin ja Irlannin välissä sijaitsevalle saarelle.

Viiden vuoden aikana vihollismaiden siviilejä internoitiin Mansaaren yhdeksälle pääleirille noin 14 000.

Vankileiri lomakeskukseen

Tiedot Mansaaren internointileirille joutuneiden suomalaisten määrästä vaihtelevat, mutta Kansallisarkiston ylitarkastaja Ville Kontinen pitää luotettavimpana lukumääränä, ainakin internoinnin alkuvaiheessa, noin neljääsataa.

Historiankirjoissa suurimman osan Mansaarelle internoiduista merimiehistä arvioidaan olleen kodittomia kulkureita ja ainakin osaksi luku- ja kirjoitustaidottomia.

Nyrönen oli taitava kynäilijä, mutta kotia hänellä ei enää Suomessa ollut.

”Kun päättynyt on päivä ja iltakellot soi

ääressä ristikon minä raukka vain unelmoin.

Nyt laulan minä hyljätty vanki jonk´poskilla kyynel on.

Olen suljettu koppiin kolkkoon taakse rautaristikon.”

Aluksi suomalaiset sijoitettiin hotellialueelle perustetulle Palace-nimiselle leirille Mansaaren hallintokaupunkiin Douglasiin. Marraskuussa 1942 suomalaisia oli leirillä jäljellä 260. Heistä 80 vapautettiin ja loput 180, Nyrönen heidän joukossaan, siirrettiin Mooraghin puistoon tehdylle leirille Ramsayn kaupunkiin.

Järveä ympäröivä Mooraghin puistoalue oli yksi Mansaaren turismin keskuksista. Hotelleja ja muita vierastaloja pitäneet paikalliset saivat vain vajaan viikon aikaa lähteä taloistaan ja tehdä tietä internoiduille merimiehille.

Naisen ja kotimaan kaipuu

Vankien kulkemista internointileirillä rajoittivat piikkilanka-aidat, mutta vangit saivat lukea, urheilla ja opiskella englantia, matematiikkaa ja merenkulkua. Kerran viikossa oli mahdollisuus käydä elokuvissa.

Kesäajan turisteja varten rakennetut vierastalot olivat kuitenkin talvella kylmiä, kosteita ja vetoisia. Historiakirjojen mukaan suomalaiset saivat erikoisluvan saunan rakentamiseen. Peseytyminen lämpimällä vedellä vankileirillä oli harvinainen ylellisyys.

Olot leirillä olivat kohtuulliset, mutta alkoholi aiheutti tappeluita. Alkoholista 27-vuotias Nyrönenkin kirjoitti toukokuussa 1942:

"Oi tyttöni kallis, sä anteeksi anna, kun juomari olen mä auttamaton.

Jos saisin sen ajan mennehen vielä, kun kapakka mulle oli tuntematon.

Se viini, joka helmeili siellä. Se turmion tuotti minun onnellein."

Nyrönen täytti päiväkirjansa sivut suomalaisten rakkauslaulujen sanoilla ja omilla runoilla. Pitkään kotimaasta poissa olleen merimiehen kieli on välillä fingelskaa, suomen ja englannin sekoitusta.

Suurin osa teksteistä käsittelee ikävää naisen syliin ja kotiin. Nyrösellä ei ollut kotimaassa ketään odottamassa. Ei edes äitiä.

"Maa vieras multa kyyneleeni joi,

kun tuskissain sua muistelin.

Haamus mulle öisin rauhan toi,

kun kuumeen kourissa sua suutelin."

Nyrösen päiväkirjamerkinnöissä rakkauden kaipuu ja punahuulineitoset toistuvat:

"Palaan taisteluista armas, mereltä vaarojen.

Sun purppuraista suutas mä siellä nähnyt en."

"Kyl kai tunnetaan Kap Hornist, Alaskan, Sanghain, Austraalian.

Kyl kai tunnetaan vaik jokaisessa satamassa meitä ootetaan kuin kuuta nousevaa.

Kaikil punahuulineitosille vain kuiskailen ai lav juu peipi."

Kuolema mielessä

Teksti on kirjoitettu siistillä kaunokirjoituksella sivun laitaan.

”Kaksi on rauhan satamaa, jonne ei myrsky pauhaa.

Yksi on syli armahan ja toinen haudan povi.

Ei ole niin pientä viatonta jolle ei kuolonkello soi.”

Tekstien perusteella kuolema pyöri Reino Nyrösen mielessä vankileirillä usein. Hän kaipasi kotimaata, ja pelkäsi tulevansa haudatuksi vieraan maan multiin.

"Jos se tahto on taivaan luoja,

että täällä minä haudan saan,

niin istuta punainen ruusu haudalleni kukkimaan.

Tään laulun minä teille laulan,

minä poika kyynelten ja nimeni

on Reino Nyrönen."

Ilmeisesti Nyrönen ei osoittanut kannattavansa liittoutuneita, koska hän istui rautaristikkonsa takana vielä vuonna 1943.

Englantilaiset ryhtyivät nimittäin jo vuoden 1942 syksyllä siirtämään liittoutuneille myötämielisiä internoituja vapaaseen työhön maatiloille ja tehtaisiin.

Uusi ystävä

Raija Toivo on ollut aina sukurakas ja suvun vaiheet ovat kiinnostaneet häntä. Hän ehti kuulla jo nuorena papaltaan, isänisältään, paljon tarinoita. Jälkikäteen häntä hämmästyttää, ettei pappa puhunut koskaan Reinosta, Wilhelmiina-siskonsa esikoispojasta.

Viime syksynsä Reino Nyrösen tarinan selvittely vei Toivon vapaapäivät ja illat työpäivien jälkeen. Selvitystyöstä huolimatta Nyrösen elämä on monelta osin edelleen mysteeri.

Sen verran Toivo hänen elämästään Mansaaren jälkeen tietää, että Nyrönen palasi Suomeen ja hänet kirjattiin Helsingissä Kallion seurakunnan jäseneksi vuonna 1945. Hän meni naimisiin ja sai tyttären nimeltä Laila.

– On mahdollista, että hän vielä palasi hetkeksi merille.

Viimeisimmät vuotensa Nyrönen vietti yksin. Hän ilmeisesti alkoholisoitui ja elätti itsensä maalaamalla tauluja. Hänen viimeisin asuinpaikkansa oli pikkuruinen mökki Vantaan Vaaralassa, mutta hänen kuolinpäivänsä tai hautapaikkansa ei ole Toivon tiedossa.

Jos Nyrösen alkuperäinen päiväkirja vielä joskus Mansaarelta löydetään, se on luvattu toimittaa Toivolle.

– Kyllä minä edelleen paljon Reinoa ajattelen. Millainen mies hän lopulta oli? Jos on vain mahdollista, haluaisin tietää hänestä lisää.

Toivo on ainoa, joka on ilmoittautunut Nyrösen sukulaiseksi. Vaikka hänkin aluksi epäröi sitä, hän on loppujen lopuksi tyytyväinen – uuden sukulaisen lisäksi hän on saanut uuden ystävän.

Nyrösen vaiheiden selvittelyssä Toivo on ollut viikoittain yhteydessä Mansaarella asuvaan paikallishistorioitsija Joy Lingiin.

– Lähetämme toisillemme luontokuvia ja pieniä paketteja. Meistä on tullut ikuiset ystävät, Toivo iloitsee.

Lingin ansiosta tieto päiväkirjasta kulkeutui Suomeen. Nyrösen tarinan innoittamana Ling on myös alkanut kirjoittaa kirjaa internointileireistä.

Lähteet:

Kontinen, Ville. Suomalaisten merimiesten internoiminen Saksaan 1944 – 1945. Yleisen historian Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto 5.10.2006

Soukola, Timo. Riistorauhaa rikkomassa. Suomen Merimies-unionin ja sen edeltäjän vaiheita 1905-2000. Helsinki 2003.

Rönkkönen, Teuvo. Tuntematon sota. Uusia ja yllättäviä tapahtumia talvi- ja jatkosodan vuosilta. Helsinki 1991.

Vuonna 2017 Maahanmuuttoviraston pöydälle päätyi aiempaan verrattuna yli kaksinkertainen määrä venäläisten tekemiä turvapaikkahakemuksia. Tuolloin Venäjän korkein oikeus luokitteli Jehovan todistajat äärijärjestöksi ja heidän toiminnastaan tuli maassa kiellettyä.

Viime vuonna venäläiset olivat toisiksi suurin Suomesta turvapaikkaa hakenut kansalaisryhmä heti irakilaisten jälkeen.

Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Otso Paasi toteaa, että noin kolmasosa venäläisistä turvapaikanhakijoista on viime vuosina ollut Jehovan todistajia. Maahanmuuttovirastossa ei kuitenkaan tilastoida hakijoita uskontokunnan mukaan, joten luku on arvio.

Virastossa ei ole tehty linjausta siitä, miten Jehovan todistajiin kuuluvien venäläisten turvapaikanhakijoiden hakemuksista päätetään. Noin 90 prosenttia niistä on tähän mennessä kuitenkin hylätty.

– Kaikki hakemukset arvioidaan yksilöllisesti. Hakijan kertomaa suhteutetaan maatietoon ja sen pohjalta arvioidaan, olisiko juuri hän vakavien oikeudenloukkausten vaarassa palatessaan. Arvioimme muun muassa hakijalle jo tapahtuneita asioita ja hakijan profiloitumista Jehovan todistajana, Paasi sanoo.

Maahanmuuttoviraston maatietopalvelu teki viime talvena Moskovaan tiedonhankintamatkan. Siihen perustuvassa raportissa kerrotaan, että Jehovan todistajien omaisuutta on takavarikoitu, heidän koteihinsa on tehty kotietsintöjä, heitä on pidätetty, otettu tutkintavankeuteen, määrätty kotiarestiin ja matkustuskieltoihin ja heitä vastaan on nostettu tekaistuja syytteitä.

Viranomaistoimet alkoivat vuonna 2017 ja jatkuvat edelleen.

Otso Paasin mukaan venäläisten turvapaikkahakemusten määrä on vaihdellut vuosittain 200 ja 600 välillä. Nyt määrä on kääntynyt pariin aiempaan vuoteen verrattuna laskuun, mutta syitä sille ei ole Maahanmuuttovirastossa arvioitu.

Suomen Jehovan todistajien tiedottaja Jukka Palonen arvelee, että syitä on monia, mutta turvapaikan saannin vaikeus saattaa olla niistä yksi.

– Venäläiset Jehovan todistajat tietävät siitä varmasti, he seuraavat tätä tilannetta kyllä, Palonen sanoo.

Venäjältä on viime vuosina tullut väkeä erityisesti itäsuomalaisiin vastaanottokeskuksiin. Pisarenkon perhe kuuluu Suomesta turvaa hakeneisiin Jehovan todistajiin.

Palonen kertoo tavanneensa vastaanottokeskuksissa Venäjältä tulleita turvapaikanhakijoita. Suomalaiset Jehovan todistajat pyrkivät järjestämään heille keskusteluseuraa ja käytännön apua.

Venäjällä on yhteensä noin 170 000–175 000 Jehovan todistajaa. Vuoden 2017 jälkeen arviolta 5 000 heistä on lähtenyt maasta.

– Tilanne Venäjällä on vähän sama kuin kommunistisen Neuvostoliiton aikaan. Meidän ihmiset harjoittavat siellä uskontoaan kuten haluavat, mutta tietenkin olosuhteet rajoittavat sitä. Eivät he kaikki sieltä halua pois, Palonen sanoo.

Jehovan todistajiin kuuluvia venäläisvanhempia huolettaa Palosen mukaan erityisesti riski siitä, että heidän lapsensa otettaisiin huostaan.

Äärijärjestöön kuulumisen nojalla se on periaatteessa mahdollista, mutta Maahanmuuttoviraston maatietopalvelun raportin mukaan ei ole tiedossa, että niin olisi käynyt Jehovan todistajiin kuuluville.

EU ja Yhdysvallat vastustaneet Venäjän viranomaisten toimintaa

Monet ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet Jehovan todistajien kohtelua Venäjällä. Huomiota on herättänyt etenkin tanskalaisen Jehovan todistajan Dennis Christensenin saama kuuden vuoden vankeustuomio.

Jehovan todistajia vastaan on nostettu syytteitä kokouksiin osallistumisen perusteella. Venäläisviranomaiset ovat luokitelleet yhteisön rukous- ja raamatunlukutilaisuudet äärijärjestön toiminnan jatkamiseksi.

– Ihmiset voivat saada jopa kymmenen vuoden tuomion vain sen vuoksi, että he haluavat lukea Raamattua. Se tuntuu aika uskomattomalta, Palonen sanoo.

Palosesta on absurdia, että asepalveluksesta kieltäytyviin Jehovan todistajiin sovelletaan Venäjällä terrorisminvastaista lakia.

Sekä EU että Yhdysvallat ovat ottaneet kantaa venäläisten viranomaisten toimintaan ja vaatineet Venäjältä uskonnon- ja kokoontumisvapauden kunnioittamista.

Keskustelu jutusta on auki klo 17 asti.

Muokattu klo 15.38: Korjattu Palosen sitaatissa Raamattu alkamaan isolla kirjaimella.

Lue myös:

Uusi ryhmä täyttää vastaanottokeskusta Lappeenrannassa – Venäjältä tullut yli sata vainon kohteeksi joutunutta Jehovan todistajaa

Riuskat, tottuneet otteet kiskovat kirkkaansinisen viirin lipputangon tappiin saakka. Kotkalainen Hannu Aatola katsoo yläviistoon viirin suuntaan ja luo sinne lempeän katseen.

Salossa liehuu nyt lähes saavuttamattoman Lavansaaren viiri. Siihen kiteytyy Aatolan suvun menneisyys ja iso osa kadonnutta suomalaisuutta.

Vielä ennen toista maailmansotaa Suomenlahden ulkosaaret, kuten Lavansaari, Suursaari, Tytärsaari ja Seiskari, olivat itsenäisiä Suomen kuntia. Jatkosodan rauhanneuvotteluissa Suomi menetti ne Neuvostoliitolle, ja saarten yhteensä kolmisentuhatta asukasta joutuivat muuttamaan pois kodeistaan.

Ulkosaaret ovat olleet jo vuosikymmeniä ulkopuolisilta suljettuja saaria. Vierailut niille ovat harvinaisia, sillä saarille pääsee vain erityisluvalla. Esimerkiksi Lavansaaressa suomalaisia käynyt arviolta vain muutamia kymmeniä alueluovutusten jälkeen.

Viime viikolla kotkalainen retkikunta pääsi kuitenkin rantautumaan saareen purjehtija Veijo Parviaisen johdolla. Kovan tuulen vuoksi seurue joutui rantautumaan saaren eteläpuolelle pohjoispuolen sijaan.

– Lavansaari on sen verran suuri saari, että siellä pitäisi olla viikko, jotta saaren pystyisi tutkimaan rauhassa. Me näimme kuitenkin kiinnostavan kulman saaresta, johon kuului sisäjärvi, laguuni, hiekkarantoja sekä metsää. Rakennuksia siellä ei ollut, pelkkää aitoa luontoa, Parviainen kuvailee.

Vaikka saarten luovutuksesta silloiselle Neuvostoliitolle on kulunut jo melkein 80 vuotta, on kaipuu saarille suuri.

Romua ja hiekkarantoja

Kotonaan Kotkassa Hannu Aatola katsoo totisena vanhaa ilmakuvaa Lavansaaresta. Mustavalkoisessa kuvassa näkyy tiheään rakennettu kylä.

– Nythän siellä näyttää täysin erilaiselta.

Aatola on vieraillut isoisänsä ja isänsä kotikonnuilla Lavansaaressa kahdesti, vuosina 1992 ja 2005.

– Päällimmäisenä mieleeni on jäänyt, että kaikki sieltä oli hävitetty tai jätetty heitteille. Ranta oli täynnä laivojen romua, tienvarsilla oli muuta roinaa, hän huokaisee.

Sitten miehen huulille kohoaa hymy.

– Hieno paikka se kuitenkin oli upeine hiekkarantoineen. Meillä oli mukanamme piirretty kyläkartta, jonka avulla etsimme vanhoja kivijalkoja saarelta. Isäni oli 17-vuotias lähtiessään sieltä, ja hän muisti paikat yhä hyvin.

Kun Hannu Aatola oli lapsi, Kotkan Mussalossa isovanhempien kanssa jaetussa talossa juteltiin saaresta tuttujen kanssa ja tehtiin lavansaarelaisia perinneruokia. Samaa perua oli myös miehen lapsuudenherkku hylly.

– Hyllyä varten survoimme mustikoita ja laitoimme sekaan vähän vettä ja sokeria. Sitten pilkoimme ruisleivän paloja sekaan. Se oli hyvää, Aatola virnistää.

Idyllinen saari

22-vuotiaan Säde Rinteen isoäiti Vuokko Strömberg, omaa sukuaan Suursoho, syntyi Lavansaaressa vuonna 1934. Hän joutui evakkoon mantereelle alle kymmenvuotiaana, jäi asumaan Haminaan ja meni myöhemmin naimisiin. Sitten syntyi Säde Rinteen äiti, jonka tie puolestaan vei Helsinkiin.

Ollessaan vielä pieni tyttö Säde Rinne muistaa kuunnelleensa ihastellen isoäitinsä kertomuksia elämästä Lavansaaressa.

– Kaikki mitä hän on saaresta kertonut, on kuulostanut todella idylliseltä – hiekkarannat, karja- ja laidunmaat, luonnossa kirmailu ja uiminen. Kontrasti hänen kertomansa ja tämän hetkisen tilanteen välillä on hurja, Rinne sanoo.

Säde Rinne alkoi kiinnostua sukujuuriensa tutkimisesta tarkemmin vasta viime vuosina.

– Nyt aikuisena olen alkanut ymmärtämään paremmin paikkaani laajemmassa jatkumossa. Itse elän näennäisesti helppoa opiskelijan elämää Helsingissä ja on hurjaa ajatella, miten isoäitini – henkilö, jonka muistan aurinkoisena ja ihanana – on ollut sotalapsi, menettänyt isänsä nuorena ja joutunut pakenemaan kotikylästään. Siitä ei ole edes kovin kauaa aikaa.

Vanhoja ja uusia perinteitä

Tämän vuoden juhannuksen aikoihin Säde Rinne löysi Facebookista Lavansaari-ryhmän. Hän julkaisi sinne kuvan, jossa hän ja hänen siskonsa seisovat niityllä Lavansaaren kansallispuvut yllään.

Puvut ovat isoäiti Vuokko Strömbergin käsialaa.

– Hän teki puvut meille jo monta vuotta sitten, mutta emme juuri koskaan käyttäneet niitä, Rinne muistelee.

Viime keväänä Säde Rinne vieraili ystävänsä kanssa Norjassa samaan aikaan, kun siellä juhlittiin kansallispäivää.

– Kaikki olivat pukeutuneet kansallispukuihin, mikä oli mielestäni todella hienoa. Aloin miettiä, että miksi me emme koskaan käytä omiamme, vaikka meillä ne kuitenkin on. Päätimme siskoni kanssa pukea ne päällemme tänä juhannuksena. Ehkä tästä alkaa uusi perinne.

Lavansaaren kansallispuvussa Säde Rinnettä viehättää sen käytännöllisyys.

– Pukuun kuuluu villakangashame ja paita eli ylinen, jossa on helppo liikkua. Puku on hengittävä ja juhlava, muttei liian pramea.

Lavansaari-ryhmässä kuva sai osakseen ihailua.

– Sain viestejä täysin tuntemattomilta, jotka jakavat saman historian. Ajattelin, että vau – minähän kuulun yhteisöön, jonka olemassaolosta en oikeastaan edes tiennyt! Kuvaa kommentoivat henkilöt kertoivat myös tunteneensa Vuokon ja jakoivat muistoja hänestä, mikä lämmitti sydäntäni.

Kuten Hannu Aatolankin, toinen Säde Rinteen elämään heijastunut lavansaarelainen perinne liittyy herkkuihin.

– Leivoimme isoäidin ja serkkujen kanssa lavansaarelaisia, jotka ovat ikään kuin pieniä keksejä – periaatteessa pelkkää taikinaa ja rusinoita! Niiden leipominen yhdessä oli selkeä perinne.

Tarinoille tapahtumapaikka

Lapsena Säde Rinne tapasi hypistellä sormissaan Lavansaaren hiekkaa. Isoäiti oli nimittäin tuonut sitä saaressa vierailtuaan kotiin, ja kaatanut laakeaan astiaan.

– Hiekka oli niin silkkistä ja pehmeää, Säde Rinne muistelee.

Hän toivoo, että pääsisi vielä joskus nauttimaan Lavansaaren rannoista paikan päällä.

– Olisi hienoa saada mielikuvat ja tarinat sijoitettua oikeaan ympäristöön ja nähdä, millä rannoilla isoäiti leikki, mihin hänen isänsä kuoli ja missä heidän kotitalonsa rauniot sijaitsevat.

Hän haaveilee voivansa tehdä retken yhdessä perheensä kanssa.

– Se olisi varmasti voimakas ja tunteellinen kokemus. Voisimme seistä raunioiden luona, arvostaen niitä tapahtumaketjuja ja henkilöitä jotka ovat kaikki vaikuttaneet siihen, että me voimme olla tässä tällä hetkellä.

Kun Säde Rinteen isoäiti Vuokko Strömberg kuoli, Lavansaaren hiekkaa ripoteltiin myös hautaan.

– Hiekalla oli hänelle symbolinen merkitys – oli kuin saari olisi aina ollut mukana. Toivon, että pääsisin vielä itse saareen ja voisin kokea sen hiekan siellä, en vain purkissa.

Kukoistuksesta katastrofiin

Asutusta Lavansaaressa on ollut jo 1200-luvulla. Kultakautta siellä elettiin aina 1800-luvun lopulta ensimmäiseen maailmansotaan saakka, noin 50 vuoden ajan.

– Lavansaaresta tuli viime vuosisadan alkupuoliskolla Suomen johtava purjelaivapitäjä Koiviston ohella. Lavansaaresta merkittävän teki ennen muuta voimakkaasti kasvava Pietari, jonne kuljetettiin meriteitse muun muassa kiveä Suomesta, kertoo historioitsija ja Lavansaaren menneisyydestä kirjoja kirjoittanut Heikki Piispa.

Kukoistuskautena Lavansaaressa asui noin 1 300 asukkaan suomenkielinen väestö.

– Arki oli työntäyteistä kaikin tavoin. Pääelinkeinoina olivat merenkulku sekä kalastus.

Venäjän vallankumous vuonna 1917 ja sitä seuranneet keisarikunnan romahtaminen ja Pietarin sulkeutuminen olivat katastrofaalisia Lavansaarelle. Niiden myötä Lavansaaren elinkeino törmäsi seinään, sillä paikalliset olivat saaneet merkittävän osan tuloistaan käymällä kauppaa pietarilaisten kanssa.

Vuosina 1913–1914 Lavansaaren kauppalaivasto oli ollut suurimmillaan, mutta sotatoimien myötä laivat joutuivat seisomaan satamissa, ja kauppa pysähtyi. Noin 80 aluksen laivasto jouduttiin myymään muutamassa vuodessa.

– Äkkijyrkkää romahdusta voimisti Tarton rauhassa vuonna 1920 menetetyt kalavedet. Saarelaiset olivat totisen paikan edessä, Heikki Piispa toteaa.

Suomi luovutti Lavansaaren Neuvostoliitolle Moskovan rauhassa vuonna 1940. Ennen tätä saari oli ollut täysin asuttu, mutta talvisodan tehdessä tuloaan täysin suojattomat ulkosaaret tyhjennettiin. Tuolloin Lavansaaressa asui reilut 1 000 asukasta.

– Lavansaaren evakuointi alkoi 10. lokakuuta 1939. Osa jäi keräilemään tavaroitaan, mutta valtaosa asukkaista vietiin heti pois. Luottamus oli, että kyllä saarelle vielä takaisin palattaisiin. Lähtö oli kuitenkin lopullinen, Piispa sanoo.

Ulkosaaret eivät unohdu

Kukoistuksensa aikana Suomenlahden ulkosaaret olivat ainutlaatuisia.

– Kylät olivat suuria ryhmäkyliä, jollaisia Suomesta ei enää löydy. Saarilla ei ollut haja-asutusta, vaan esimerkiksi Lavansaaressa koko asutus oli keskittynyt sataman tuntumaan. Talot olivat matalia puutaloja, ja kaupungissa oli suuri kirkko. Nämä suuret kylät purettiin todennäköisesti jo sodan aikana, historioitsija Heikki Piispa kertoo.

Vaikka Suomenlahden ulkosaaret ovat nyt käytännössä autioita, monen ikävä niille on yhä kova.

– Saarelaisuus on ollut mukana luomassa nuoremmankin polven identiteettiä, ja tämän lisäksi myös saaren salaperäisyys kiinnostaa. Ulkosaaret ovat olleet suljettuina niin pitkään, että moni tuntuu unohtaneen niiden olemassaolon. Saarelaiset itse eivät kuitenkaan ole, historioitsija Heikki Piispa sanoo.

Vaikka ulkosaarien avaamisesta matkailulle on keskusteltu, varmuutta siitä tuleeko näin tapahtumaan ei ole.

– On ikävää, ettei saarille pääse. Jos niille voisi mennä vapaasti, isäni olisi varmasti käynyt Lavansaaressa joka viikko. Uskon kuitenkin, että niille vielä päästään. Aina pitää uskoa, lavansaarelaissukuinen Hannu Aatola sanoo.

Vaikka maksuton toinen aste toteutuu aikaisintaan vuonna 2021, on pienituloisimpien perheiden lukiolaisille ja ammattikoululaisille luvassa helpotusta oppimateriaalikustannuksiin jo ensi viikolla.

Elokuusta alkaen Kela maksaa kuukausittaista oppimateriaalilisää niille toisen asteen opiskelijoille, joiden vanhempien yhteenlasketut vuositulot ovat korkeintaan 41 100 euroa. Oppimateriaalilisä on sidottu opintorahaan, ja sen määrä on 46,80 euroa kuukaudessa.

Lisää voi saada vanhempansa luona asuva alle 20-vuotias ja muualla asuva alle 18-vuotias. Myös alle 17-vuotias opiskelija voi saada oppimateriaalilisää, vaikka hän ei voi saada muuta opintorahaa.

Lisään oikeutettuja opiskelijoita on arviolta 33 000, mikä on noin kuudesosa toisella asteella opiskelevista alle 20-vuotiaista.

Järjestöt: suunta on oikea

Toisen asteen opiskelijajärjestöjen mukaan oppimateriaalilisä on askel oikeaan suuntaan. Kiitosta se saa siitä, että se helpottaa vähävaraisimpien opiskelijoiden tilannetta.

Esiin nousee huomio siitä, onko lisän maksuaikataulu järkevä. Oppimateriaalilisä on kuukausittainen, mutta monen opiskelijan hankinnat painottuvat opintojen ja lukuvuosien alkuun.

– Yksi kritiikin kohde on, että ammatillisessa koulutuksessa oppimateriaalilisää ei voi saada könttäsummana opintojen alkuun, arvioi Suomen ammattiin opiskelevien liiton (Sakki ry) puheenjohtaja Elias Tenkanen.

Paljonko toisen asteen opinnot maksavat?

Suomen lukiolaisten liiton laskelmien mukaan lukion kustannukset opiskelijalle ovat noin 2 500 euroa.

Summa on laskettu opiskelijalle, joka suorittaa lukion vähimmäisoppimäärän, lisää Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtaja Roosa Pajunen. Moni suorittaa opintoja vaadittua enemmän.

– Tämä 2 500 euroa kattaa oppikirjat, kannettavan tietokoneen, esimerkiksi laskimen ja opiskelutarvikkeet sekä ylioppilastutkinnon tutkintomaksut. Siihen ei sisälly vapaaehtoisia tapahtumia eli esimerkiksi vanhojen tansseja tai penkkariajeluja, Pajunen sanoo.

Toisen asteen opiskelija saa opintorahaa tyypillisesti 10 kuukaudelta lukuvuodessa. Jos opiskelija suorittaa opintonsa kolmen vuoden tavoiteajassa, saa hän oppimateriaalilisää opintojensa aikana yhteensä noin 1 400 euroa.

Pajusen mukaan tämä ei riitä kattamaan kaikkia lukion kuluja.

Ammatillisen koulutuksen kustannukset ovat alasta riippuen useita satoja euroja, arvioi Sakki ry:n Tenkanen. Usein opiskelijan on hankittava itse kokkiveitsensä, parturointivälineensä tai suojavarusteensa.

Ammattikouluverkko on lukioverkkoa harvempi, eikä toivottua ammattialaa välttämättä opeteta lähimmässä oppilaitoksessa. Siksi moni ammattikoululainen joutuu muuttamaan opintojen perässä omilleen. Tämä kasvattaa opiskelun kustannuksia.

– Opiskelijan elämä on muutakin kuin oppimateriaaleja. On elintarvikkeet, asuminen ja muut kustannukset, Tenkanen sanoo.

Yhä useampi nuori velkaantuu toisella asteella

Yhä useampi lukiossa ja ammattikoulussa opiskeleva nuori nostaa opintolainaa.

Viime vuonna yhdellä kymmenestä alle 20-vuotiaasta toisen asteen opiskelijasta oli opintolainaa. Vuonna 2008 opintovelallisia oli joka kahdeskymmenes ikäluokasta.

Lainaa myös nostetaan aiempaa suurempia summia. Lukiossa tai ammattikoulussa opiskelevalla 16–19-vuotiaalla opintolainavelallisella oli viime vuonna lainaa keskimäärin yli 4 000 euroa. Vuonna 2008 keskivertovelallisella oli lainaa alle 2 000 euroa.

Lukiolaisten liiton Pajunen arvelee, että suurin syy lainan suosion kasvuun on se, että opintoraha ei ole lukiolaisille nykyisellään riittävä.

– Kyllä se huolta herättää, että opintolainaa nostetaan jo toisella asteella. Opiskelijat ylipäätään ovat ryhmä, joka useimmiten pakotetaan velkaantumaan viimeistään korkea-asteella, Pajunen sanoo.

Toinen aste maksuttomaksi aikaisintaan 2021

Vaikka eduskunta keväällä hylkäsi kansalaisaloitteen maksuttomasta lukio- ja ammattikoulutuksesta, näyttää siltä, että aloitteen tavoite toteutuu vielä tämän hallituskauden aikana.

Maksuton toinen aste on kirjattu uuteen hallitusohjelmaan osana oppivelvollisuuden laajentamista toiselle asteelle. Opetusministeriöstä kerrotaan, että tämänhetkisten tietojen mukaan maksuton toinen aste voisi toteutua aikaisintaan syksyllä 2021.

Järjestöjen kanta uudistukseen on selvä: vaikka oppimateriaalilisä on tervetullut parannus, sekä Pajunen että Tenkanen toivovat, että lähitulevaisuudessa toisen asteen opinnot saadaan maksuttomiksi kaikille Suomen nuorille.

Lue lisää:

Onko oppivelvollisuusiän pidentämisessä järkeä? 4 kysymystä ja vastausta

Köyhyyden selättänyt Casper Väliaho, 22, sai lukiokirjat avustuksena ja opiskelee nyt juristiksi – “Huonoja juttuja ei kannata märehtiä”

Suurperheen poika rahoittaa lukio-opintojaan laulamalla – hintavertailumme kertoo, että yksi kirja voi maksaa jopa 80 euroa

BAILE TUSNAD Osa festivaalivieraista vasta könyää nukkumaan edellisillan jäljiltä, kun vastaan alkaa lipua miehiä fanipaidoissa. Aamun ensimmäinen keikka Tusványos-festivaaleilla on alkamassa.

Juhlapaikka on Romanian Transilvaniassa, mutta päätähti tulee ulkomailta.

Paidat paljastavat, kuka hän on.

Euroopan pelastaja. Orbán tekee Euroopasta taas mahtavan. Orbánin kuva omegamerkin sisällä. Vuosiluku 2030 osoittaa vuoteen, johon asti Unkarin pääministeri Viktor Orbán haluaa pysyä vallassa. Ainakin.

Unkarin oikeusministeri Judit Varga etsii paikkaansa eturivistä hetki ennen Orbánin odotettua puhetta. Perhe on mukana. Tusványos on paitsi poliittinen kokoontuminen myös nuoria ja perheitä kokoava festivaali.

Varga on nyt Suomelle kiinnostava henkilö. Hän kertonut Unkarin vastustavan sitä, että EU:n tukirahojen saaminen sidottaisiin oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen. Ja juuri sitä Suomi haluaa. Suomen puheenjohtajuuskauden yksi päätavoitteista on edistää sitä, että EU:n perusarvojen rikkominen maksaisi tukirahoja.

Erilaiset EU-linjaukset ovat nyt nostaneet Suomen otsikoihin Unkarissa. Hallitusta lähellä oleva Origo-verkkolehti ihmetteli sitä, miksi Unkarin oikeusvaltio on nostettu tikun nokkaan. Lehden mukaan itse asiassa Suomen oikeusjärjestelmää pitäisi ihmetellä.

Samaa jatkoi myöhemmin Unkarin hallituksen valtiosihteeri Zoltán Kovács blogissaan. Kovács kyseenalaisti myös Suomen median moniäänisyyden.

Oikeusministeri Varga sanoo tuntevansa myötätuntoa Suomea kohtaan.

– Tiedän hyvin, miltä tuntuu, kun lehdet arvostelevat jatkuvasti. Siksi muutin pois Brysselistä, pitkän EU-uran tehnyt tuore ministeri kertoo.

Origo on hallitusta lähellä oleva lehti ja Kovács hallituksen valtiosihteeri. Onko Suomen vastainen mediakampanja hallituksen masinoima?

– Ei ollenkaan, Varga sanoo festivaalilavan edustalla.

Päätähden puhe on alkamassa.

Kesällä 1989 rautaesirippu natisi sijoiltaan. Itäisen Keski-Euroopan maat olivat irtautumassa sosialismista ja Neuvostoliiton ikeestä.

Samana kesänä joukko nuoria unkarilaispoliitikkoja kokoontui Romanian Baile Tusnadiin kesäyliopistoon puhumaan politiikkaa ja rakentamaan uutta valtiota sosialismin raunioille.

Mukana oli kommunismia kaatamassa ollut nuori liberaalipoliitikko Viktor Orbán.

Nyt Orbán on ravistanut liberaalit ideat harteiltaan ja ilmoittanut Unkarin ottaneen suunnan kohti illiberaalia demokratiaa Turkin, Venäjän ja Kiinan mallin mukaisesti. Tämän hän julisti, missä muuallakaan, Baile Tusnadin kesäfestivaaleilla vuonna 2014.

Illiberaalin demokratian käsite on hämyinen, mutta Orbánin ideologiassa siihen liittyy vahvasti ajatus kristillisestä Euroopasta. Hän sanoo maahanmuuton ja liberaalin politiikan vaarantavan kristittyjen vapauden.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin kokoontuminen on vakiintunut tarkkaan seuratuksi poliittiseksi festivaaliksi. Viktor Orbán on Unkarin pääministeri, mutta saapuu yhä vuosittain puhumaan Unkarin naapurimaan Romanian unkarilaisalueelle.

Orbánin kaudella ulkounkarilaisille on myönnetty Unkarin kansalaisuuksia. Viime vuonna miljoonan ulkounkarilaisen raja meni rikki. Sillä määrällä äänestäjiä on merkitystä.

Tänä vuonna uutispommi – ainakin Suomen näkökulmasta – tulee noin 20 minuutin kohdalla pitkää puhetta. Orbán alkaa puhua siitä, miten Unkarin pitää hallita hermonsa seuraavan puolen vuoden aikana.

Syynä on Suomen EU-puheenjohtajuus. Ja keskustelu Unkarin oikeusvaltion tilasta. Unkarin mukaan on naurettavaa, että Suomi arvostelee Unkaria oikeusvaltion rapauttamisesta.

– Naiset ja herrat, Suomi on maa, jossa ei ole perustuslakituomioistuinta. Parlamentin valiokunta valvoo perustuslaillisuutta.

– Toinen kuvaava esimerkki: Suomen Akatemia toimii oikeusministeriön alaisuudessa.

– Kuvitelkaa Suomen oikeusvaltion tilaa, kun presidentti nimittää tuomarit.

Orbánin mukaan Unkarin edustajien pitää hillitä itsensä, etteivät he naura, kun Suomi nostaa esiin Unkarin oikeusvaltion ongelmat. Viesti on lähes identtinen Origon kirjoitusten ja valtiosihteerin blogin kanssa.

Orbán ei vääristele Suomen oikeusjärjestelmää puheessaan. Hän vain jättää kontekstin pois. Mutta Unkarissa nimenomaan sillä on väliä, mitä instituutioita on olemassa. Syy on historiassa.

Yhdysvaltalaisen demokratiajärjestö Freedom Housen tutkimusjohtaja Zselyke Csaky katsoo Orbánin puhetta festivaalialueen hiekkakentällä. Hän on täältä Transilvaniasta kotoisin oleva unkarilainen, joka johtaa nyt Freedom Housen Euroopan ja Euraasian tutkimusta Budapestista käsin.

Csakyn mukaan Unkarille oli hyvin tärkeää sosialismin kaatumisen jälkeen rakentaa kaikki instituutiot, jotka saivat sen näyttämään länsimaiselta demokratialta. Perustuslakituomioistuimen puuttuminen Suomessa voi sen vuoksi kuulostaa unkarilaisista oudolta.

– Sosialismin kaaduttua huomio oli laissa ja instituutioissa. Mutta ongelma on se, että instituutioista tuli tyhjiä, eivätkä toimineet alkuperäisen idean mukaisesti, Csaky sanoo.

Paperilla Unkarin demokratia näyttää oikein mallikelpoiselta. Lait ja instituutiot ovat olemassa. Mutta mikä heikentää demokratiaa, on se, että ne on valjastettu palvelemaan Orbánin valtapuolue Fidesziä.

Instituutioihin on istutettu lojalisteja, jotka ovat riippuvaisia hallinnosta. Järjestelmä on keskusjohtoinen. Csaky mukaan Unkarin demokratian tilaa on vaikea kuvailla. Se on hybridi.

– Ei täysin demokraattinen, mutta pitää kulisseja yllä, tutkimusjohtaja Csaky sanoo.

Freedom Housen demokratiamittauksessa Suomi saa täydet sata pistettä ja Unkari 70 pistettä. Mittauksen mukaan Unkari on enää osittain vapaa.

Csakyn mukaan erityisesti Unkarin lehdistönvapaus on suuri huolenaihe. Kyse ei ole siitä, etteivätkö toimittajat saisi toimia vapaasti ilman pelkoa väkivallasta tai uhkailusta.

Ongelma on hallitusmyönteisen propagandan määrä. Valtaosa mediasta on hallituksen ohjauksessa.

Riippumaton uutisointi hukkuu tämän alle.

Onko siis mahdollista, että hallitus on voinut käskeä Origoa aloittamaan Suomea mollaavan juttusarjan?

– Hallitus voi tarvittaessa saada oman agendansa mediaan hyvin nopeasti ja tehokkaasti, Csaky vastaa kysymykseen kiertäen.

Unkarin hallitus nostaa mielellään viholliskuvia poliittiseen puheeseen. Maahanmuutto uhkaa Eurooppaa. Bryssel uhkaa Unkarin itsenäisyyttä.

Lauantain puheessaan Orbán sanoi Unkarin onnistuneen pitämään ”ideologiset sissit” poissa EU:n johtopaikoilta.

Unkari oli kärkiehdokkaina olleiden Manfred Weberin ja Frans Timmermansin valintaa vastaan, kun heitä pohdittiin EU-komission puheenjohtajaksi. Unkari sen sijaan tuki komission puheenjohtajaksi lopulta noussutta Ursula von der Leyenia.

Arvokonservatiivi Orbán iloitsikin lauantaina puheessaan, että komissiota johtaa nyt "seitsemän lapsen äiti".

Väistyvä komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on ollut punainen vaate Unkarille ja Bryssel-vastaisten katukylttikampanjoiden kasvo. Unkarin hallitus ei juuri arvostele EU:ta sinänsä, koska unkarilaiset ovat verrattain EU-myönteisiä.

Viholliskuvia ovat olleet Brysselin byrokraatit, Juncker tai Timmermans. Nyt tähän rooliin on istutettu EU:n puheenjohtajamaa Suomi.

Osalle kansasta viesti näyttää menneen perille. Suomalaistoimittaja saa kuulla ohikulkijalta huutelua siitä, miten Orbán vielä näyttää Suomelle.

Mutta osalle kritiikki näyttäytyy vain hyvänä Suomen kannalta. Hampurilaisia tilanneet vasta yliopistosta valmistuneet parikymppiset naiset sanovat Orbánin puhuneen Suomesta, koska hän halusi verrata Unkaria johonkin kehittyneeseen maahan.

Unkarin näkemyksen mukaan sillä ei ole mitään ongelmia oikeusvaltion tai lehdistönvapauden kanssa. Kritiikki on Unkarin virallisen kannan mukaan poliittista mustamaalausta. Liberaalien hyökkäystä kristillistä ja illiberaalia Unkaria vastaan.

Csakyn mukaan on totta, että ongelmia on myös muissa EU-maissa. Nyt puhutaan Unkarista ja Puolasta, mutta entä Romania ja Bulgaria.

Freedom Housen raportin mukaan EU-jäsenyyttä tavoitteleva Serbia on seuraamassa Unkarin jalanjälkiä lehdistön vapauden rajoittamisessa.

Tavoite sitoa tukirahat EU:n perusarvojen noudattamiseen onkin selvä viesti myös niille maille, jotka vasta pyrkivät unionin jäseniksi.

Orbánia lähellä oleva poliittinen analyytikko Ágoston Mráz pystyttää päivänvarjoa puupenkkien ylle. Orbánin puhe on aamupäivällä, mutta aurinko paahtaa jo yleisön otsille hikipisaroita.

Nézopont-instituutissa toimiva Mráz sanoo Unkarin hallituksen hyökänneen Suomea vastaan, koska Unkari koki Suomen hyökänneen ensin.

– Unkari toivoi uutta alkua uuden EU-parlamentin myötä. Tuntuu hyökkäykseltä, kun Suomi nosti esiin oikeusvaltiokehityksen ja alkoi puhua 7. artiklan eteenpäin viemisestä.

Oikeusministeri Judit Varga sanoo Ylelle, ettei mitään yhteistä eurooppalaista näkemystä edes siitä, mitä oikeusvaltio tarkoittaa. Siksi tukirahoja ei voi sitoa oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen.

Hän toivoo, ettei tämänhetkinen tilanne aiheuta ongelmia Suomen ja Unkarin suhteelle.

– Loppupeleissä olemme kaikki ihmisiä. Maillamme on nyt eri näkemykset. Suomen ja Unkarin suhde on muuten erinomainen, Varga sanoo ja kertoo olevansa tiiviissä yhteydessä Unkarin Helsingin-suurlähettilääseen ja suomalaiskollegoihin.

Varga on itsekin jo ehtinyt Suomeen vierailulle, vaikka EU-puheenjohtajuus on vasta kuukauden vanha.

On olemassa toinenkin syy, miksi Unkaria ahdistaa ajatus oikeusvaltion ja rahanjaon sitomisesta yhteen. Unkari on yksi suurimmista EU:n tukirahojen saajista, ja tuet ovat tärkeä perusta Orbánin hallinnon menestykselle.

Noin kymmenen tunnin ajomatka Budapestista rajan yli Transilvanian Baile Tusnadiin on silotettu EU-rahalla. Iso osa tuesta valuu teihin ja infrastruktuurin, josta toki myös länsimaiset yritykset hyötyvät.

Freedom Housen tutkimusjohtaja Csaky muistuttaa, että EU-tukien vieminen ei kuitenkaan vetäisi heti mattoa Orbánin jalkojen alta. Unkarin hallinto valmistautuu jo siihen, että tuet ovat vähenemässä joka tapauksessa.

Orbán varoitti festivaalipuheessaan, että edessä on vaikeat taloudelliset ajat. Mutta riski ei ole Orbánin mukaan EU-tukien menettäminen vaan se, että Saksassa vihreät nousisivat hallitukseen. Unkarin talous on erittäin riippuvainen maassa toimivasta saksalaisesta autoteollisuudesta.

Sitä paitsi oikeusvaltioperiaatteen tavoin myös alueellisen elintasokuilun tasoittaminen tukirahalla on yksi EU:n periaatteista. Tukirahoista ovat hyötyneet tavalliset unkarilaiset.

Csaky myös muistuttaa, mitä EU-rahan tilalle voisi tulla venäläistä tai kiinalaista rahaa. Orbánilla on läheiset suhteet Moskovaan.

Venäläisellä rahalla ei ole samanlaisia ehtoja kuin EU-tuilla.

– Sitä rahaa hallinto voisi käyttää pelkästään vallassa pysymiseen.

Tuhannet ihmiset osoittivat lauantaina mieltään Romaniassa maan hallitusta vastaan, koska viranomaiset olivat reagoineet liian hitaasti siepatun teinitytön soittamiin hätäpuheluihin.

15-vuotias Alexandra Macesanu soitti torstaiaamuna kolme kertaa hätänumeroon. Hän kertoi joutuneensa autolla liikkuneen miehen sieppaamaksi keskiviikkona patikkamatkalla Caracalin kaupungista kotikyläänsä.

– Hän tulee, hän tulee, Alexandra huusi ennen puhelun katkeamista uutistoimisto AFP:n mukaan.

Arviolta kaksituhatta mielenosoittajaa marssi pääkaupunki Bukarestin keskustassa lauantai-iltana. Väkijoukko protestoi tapaa, jolla viranomaiset olivat hoitaneet tapausta. He vaativat hallitusta eroamaan.

Myöhemmin protestoijat jättivät kukkia ja kynttilöitä sisäministeriön rakennuksen eteen.

Pienempiä mielenosoituksia järjestettiin eri puolilla Romaniaa.

Viranomaistoiminta oli hidasta

Viranomaisilta meni 19 tuntia Alexandran viimeisen hätäpuhelun jälkeen saapua rakennukseen, jossa tytön epäiltiin olevan vankina. Paikalta löytyi ihmisen jäänteitä ja koruja. Vainajan henkilöllisyyttä ei ole toistaiseksi vahvistettu.

Viranomaiset ottivat kiinni 65-vuotiaan miehen tapaukseen liittyen. Mies on kiistänyt syyllisyytensä.

Poliisi epäilee, että sama tekijä on saattanut murhata 18-vuotiaan tytön, joka ilmoitettiin kadonneeksi samalla alueella huhtikuussa.

Sisäministeri Nicolae Moga ilmoitti myöhään perjantaina, että hän on erottanut poliisipäällikkö Ioan Budan tapauksen vuoksi.

Pääministeri Viorica Dancila kertoi lauantaina, että hän harkitsee kansanäänestyksen järjestämistä siitä, pitäisikö raiskauksista ja murhista tuomittujen rangaistuksia kiristää.

Yksi kesän haikea merkkipaalu eli yöttömän yön loppuminen nähtiin sunnuntaita vasten yöllä Utsjoen keskustassa. Aurinko laski siellä ensimmäistä kertaa 72 päivään.

Pitkäksi yö ei kuitenkaan venynyt, sillä aurinko oli pois pelistä vain reilun tunnin ajan eli kello 0.46–1.52.

– Eikä sitäkään hetkeä ihan yöksi voi sanoa vaan paremminkin hämäräksi. Aurinko kuitenkin kajastaa tuonakin aikana, kertoo Ylen meteorologi Toni Hellinen.

Suomen pohjoisimmassa kylässä Nuorgamissa yötön yö kestää päivän pitempään. Aurinko laskee siellä ensimmäistä kertaa ensi yönä kello 0.42 ja nousee 1.50.

Yö on huomattavasti pitempi eteläisessä Suomessa. Esimerkiksi Hangossa aurinko laskee ensi yönä kello 22.08 ja nousee 5.02.

Juttua korjattu 28.7. kello 19.40. Aurinko laski Utsjoella ensimmäistä kertaa 72 päivään, ei 41 päivään, kuten jutussa aiemmin virheellisesti väitettiin.

Alavutelainen Matti Vuorenmaa tunnustautuu keräilijäksi. Kirppareilta tarttuu mukaan kaikenlaisia esineitä. Aina hän ei edes tiedä, mitä ne ovat tai mitä niillä tehdään.

– Sellaiset esineet ovatkin parhaita, joita joutuu arvailemaan, Vuorenmaa sanoo.

Yksi Vuorenmaan löydöistä on pieni, pullonkorkin kokoinen metalliesine. Sen hän olisi saanut kirpputorilta maksutta mukaansa, jos olisi osannut kertoa myyjälle käyttötarkoituksen. Ei osannut.

Vuorenmaa tutki ja pyöritteli vekotinta kotona ja selvisi, että kun sen sisällä olevan koneiston vetää ja sen jälkeen painaa kyljessä olevasta nappulasta, kuuluu rääkäisy.

Sorsanhoukutin, Vuorenmaa päätteli.

Kansalaisopistoon tunnistettavaksi

Kun Lakeudenportin kansalaisopistossa Alavudella viime talvena järjestettiin Omituiset esineet -opintopiiri , Vuorenmaa vei piiriin tutkittavaksi myös sorsanhoukuttimeksi arvelemansa vekottimen.

Opintopiirin tavoite oli löytää sinne tuotaville esineille käyttötarkoitus ja tarina. Tai jos ne olivat jo selvillä, jakaa muistitieto samanhenkisten opintopiiriläisten kanssa. Kukin osallistuja toi mielenkiintoisia esineitään toisten tutkittavaksi.

Matti Vuorenmaan vekotin kiersi kädestä käteen ja lopulta opintopiiriläiset olivat yhtä mieltä hänen kanssaan sen käyttötarkoituksesta.

Sorsanhoukuttimesta tuli yksi niistä esineistä, joka pääsi kesäksi esille Omituiset esineet -näyttelyyn Taidekeskus Harriin.

Itsestäänselvä ja arkinen katoaa ensin

Tutkija Henni Mäntylä Seinäjoen museoista kiertää työkseen seinäjokelaisten koteja. Vapaaehtoiset perheet haastatellaan ja heidän kotinsa kuvataan. Tavoite on tallentaa ihan tavallinen arki.

– Kaikki se tavallinen, arkinen, mikä on meitä lähellä ja meille tuttua sekä itsestäänselvää, katoaa ensimmäisenä, Mäntylä perustelee arjen tallentamista.

Erilaisia esineitä kertyy museoiden kokoelmiin. Niiden näkeminen oikeassa ympäristössään on kuitenkin ainutlaatuista. Etenkin, kun kodit ovat yksityistä aluetta, johon ei noin vain aina pääsekään.

– Ihminen ja hänen kotinsa liittyvät yhteen. Esineet ovat osa kokonaisuutta ja niitä on kiva nähdä omassa ympäristössään, Mäntylä sanoo.

Toiveissa on päästä vapaaehtoisten perheiden kanssa yhteistyössä dokumentoimaan vaikka jääkaapin sisältö tai kauppareissu. Uusia perheitä mukaan tallennustyöhön etsitään koko ajan.

Uhanalainen kertakäyttöesineistö?

Esineiden ohella museon tavoite on tallentaa ilmiöitä. Esineeseen ja sen käyttöön lilittyvä tarina ja tavat.

Esimerkki löytyy tavastamme käyttää puhelinta. Kenellä enää on puhelinpöytä, joka kuitenkin vielä muutama vuosikymmen sitten oli kodin vakiokaluste.

– Ennen ihmisten arkea rytmitti se, että istuttiin puhelinpöydän ääreen soittamaan ja juttelemaan, Henni Mäntylä kuvailee.

Nykypäivän tavarapaljous on valtava ja ilmiöt vaihtuvat tiuhaan. Myös ajattelutavan ja kulttuurin muutos näkyy esineistössä.

Esimerkiksi kertakäyttöisistä muovipilleistä ollaan luopumassa ja muovipussit korvaamassa kestokasseilla.

– Meillä alkaa olla niin ympäristötietoisia nuoria, että kertakäyttöesineistö voi olla pian uhanalaista.

Mitä tällä voi tehdä?

Oudolta näyttävän esineen tunnistamisessa materiaali ja valmistustapa ovat ensimmäisiä asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Jos on viitteitä siitä, mihin toimeen tai askareeseen esine voisi liittyä, sitä kautta voi löytyä käyttötarkoituskin.

– Ja vaikka se kuulostaa vähän laimealta, joskus googletetaan, Henni Mäntylä naurahtaa.

Omituiset esineet -opintopiirissä esineet kiersivät kädestä käteen. Niitä sai näprätä, pyöritellä – mikä hyvältä tuntui.

Kaikkien esineiden arvoitukset eivät kuitenkaan ratkenneet. Esimerkiksi metallinen, linkkuveitsen tavoin toimiva muutaman sentin pituinen esine jäi piirissä ilman nimeä ja käyttötarkoitusta vaikka sitä miten käänneltiin.

– En minä tiedä mitä tällä voi tehdä. Ei mielestäni mitään, nauraa opintopiirissä mukana ollut Mauri Haapanen pyöritellessään aarretta käsissään.

Sittenkin jotain muuta

Alavutelaisten omituisten esineiden näyttelyssä on esillä vanha hammaslääkärin työkalu, "päivämies", maitovahti ja monta muuta arkista esinettä tarinoineen.

Esillä on myös opintopiirissä sorsanhoukuttimeksi arveltu vekotin. Tosin se ei ehkä sittenkään ollut sitä, mitä luultiin.

Ylen julkaistua sosiaalisessa mediassa kuvan "sorsanhoukuttimisesta", lukijat tunnistivat sen kättelyn sähköistäjäksi eli joy buzzeriksi. (Wikipedia) Kun lelu on viritetty ja se kädessä kätellään kumppania, tämä saa yllätyksekseen mukavan sähköiskun.

Ja se tuntematon linkkuveitsen kokoinen metalliesine? Sillekin löytyi käyttötarkoitus.

– Se on appelsiinin kuorimaveitsi. Meillä on keittiössä sellainen, sanoo kurikkalaislähtöinen Markku Puska Espoosta nähtyään kuvan esineestä Ylellä.

Puska on ostanut veitsensä ehkä parikymmentä vuotta sitten ja se on todettu käytössä oikein mainioksi. Veitsen terä uppoaa sitrushedelmään juuri sen verran, että hedelmäliha säilyy ehjänä.

Omituisten esineiden näyttelyssä puolestaan suunnitellaan uusien näyttelyluettelojen tekemistä esineiden päivitetyillä käyttötarkoituksilla täydennettynä.

Käytöstä poistuneista ja unohdetuista esineistä ja ilmiöistä, niiden kaipuusta tai käyttömuistoista voi keskustella sunnuntai-iltaan 28.7.2019 kello 22 asti. Omituisimpia esineitä voi ilmiantaa tai asiasta viestiä myös sähköpostitse hanne.leiwo@yle.fi.

Karkkihyllyt piiloon, pähkinät halvemmiksi, ilmaisia kehonkoostumusmittauksia – näin ylipainoiset ihmiset ja asiantuntijat ratkaisisivat suomalaisten lihomisen

Suomalaisten liikalihavuuden poistamiseksi on suunniteltu monenlaisia konsteja. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten ravitsemusterapeutti Jonna Alhosen vastaanotolle tulevista asiakkaista noin joka toinen hakee apua ylipainoon. Syitä suomalaisten lihomiselle on monia, mutta yhtenä asiana Alhonen nostaa esiin elintarvikkeiden runsauden.

Helsinki laskee asuinalueiden nopeusrajoituksen 30 km/h:iin ja muut seuraavat perässä – Miksi 30 on kaupungeissa parempi nopeus?

Liikenteessä on jatkuvasti enemmän ikääntyneitä autoilijoita. Hitaammin ympäristön tapahtumiin reagoivat ikääntyneet pystyvät ajamaan autoa paremmin 30 kilometrin tuntivauhdissa.

50 kilometrin tuntivauhdissa ajajan katse on noin 40 metrin päässä. Kun vauhtia on 30 kilometriä tunnissa, katse suuntautuu 15 metriin. Ajaja näkee paremmin ympärilleen, katse levenee. 30 nopeudessa tien sivulla olevat lapset tulevat paremmin näkyviin.

Myös psykologia astuu tässä peliin. Kun lapset ottaa paremmin todesta, saa huono omatunto ajamaan autoa hitaammin.

Muodikas ketogeeninen dieetti sisältää 70 prosenttia rasvaa – voiko sillä silti laihtua? Yle selvitti dieetin hyödyt ja haitat

2000-luvun alussa kohistiin karppauksesta, nyt muodissa on ketogeeninen dieetti. Molemmissa karsitaan hiilihydraattien määrää ruokavaliosta kovalla kädellä. Karppaajat korvasivat hiilihydraattien osuutta ravinnosta proteiineilla, rasvoilla tai molemmilla. Mistä sitten on kyse ketogeenisessä ruokavaliossa?

Saara Särmän kolumni: Kriisissä oleva ihminen ei aina ja koko ajan halua puhua kriisistään

Kukaan ei varmasti tietoisesti halua lisätä kriisissä olevan ihmisen kuormitusta, mutta tulee sen usein tahattomasti tehneeksi, kirjoittaa Saara Särmä.

30 kertaa Hiroshiman ydinpommin tuhovoiman omaava asteroidi ohitti Maan "liian läheltä" ja yllättäen – "Se on kaupungintuhoaja"

Noin sata metriä leveä ja 24 kilometriä sekunnissa lentänyt asteroidi Asteroid 2019 OK kiiti planeettamme vierestä torstaina neljän aikaan aamulla, kertoo australialainen The Sydney Morning Herald.

Asteroideja lentää maapallon läheisyydestä jatkuvasti. Uutinen on se, että kiven etäisyys maapallosta oli lähimmillään vain 70 000 kilometriä. Se oli verrokkeihinsa nähden todella suuri.

Helteet alkavat olla tällä erää hikoiltu, sillä ensi viikolla elohopean lukemat painuvat reippaasti alaspäin.

Maantaina Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa saatetaan päästä vielä hellelukemiin, mutta tiistaina sää viilenee koko maassa.

– Tiistai on ensi viikon kolein päivä, sillä silloin suuressa osassa maata lämpötila painuu alle 15 asteeseen. Itä-Suomen ja Kainuun alueella esiintyy myös sateita, Ylen meteorologi Toni Hellinen kertoo.

Muualla maassa sateita sen sijaan ei ole luvassa, vaan sää jatkuu rutikuivana.

– Metsäpalovaroitus on voimassa kaikkialla paitsi Pohjois-Karjalassa, eikä siihen luultavasti tule muutosta ensi viikolla, Hellinen toteaa.

Alkuviikko on monin paikoin pilvinen, mutta keskiviikkona ja torstaina päästään monin paikoin nauttimaan jälleen auringonpaisteesta.

Uimavedet ovat nyt erittäin lämpimiä

Uimavesien lämpötilat ovat nyt tavanomaista lämpimämpiä, selviää Suomen ympäristökeskuksen tilastoista. Suuressa osassa maata vesien lämpötila on 20–25 astetta.

– Järvivedet ovat paikoin jopa viisi astetta lämpimämpiä kuin tavallisesti tähän aikaan vuodesta. Etelä- ja Keski-Suomessa uimavesien lämpötila pyörii 25 asteen molemmin puolin, Hellinen sanoo.

Lämpimistä uimavesistä nauttivien kannattaakin pulahtaa uimaan tänään, sillä myös vedet viilenevät ensi viikolla.

Lue lisää:

Nyt se tapahtui taas: Kesän lämpöennätys pamahti rikki Porvoossa

Helsingin Kaisaniemessä tehtiin kaikkien aikojen lämpöennätys – edellinen 74 vuoden takaa